KESKI-UUSIMAA 21.11.1998

Tasavallan presidentti
Martti Ahtisaari Keski-Uusimaalle:

Kuntien haettava itselleen sopivat yhteistyömallit

Pääkaupunkiseudun kasvu ei huolestuta

Tasavallan presidentti Martti Ahtisaari ei pidä pääkaupunkiseudun väestönkasvua huolestuttavana asiana, kunhan kasvu tapahtuu hallitusti.

- Vaikka muuttoliikkeellä on monia haitallisia seurauksia yhteiskunnan muuttuminen on terve ilmiö sinänsä. Tärkeintä on, että se tapahtuu hallitusti niin yksilön kuin koko yhteiskunnan kannalta, presidentti Ahtisaari toteaa Keski-Uusimaalle myöntämässään haastattelussa.

Kuntien yhteistoiminnalla ja joskus myös kuntaliitoksella voidaan saavuttaa säästöjä. Presidentti Ahtisaari sanoo kuitenkin oppineensa maakuntamatkoillaan, että yhteistyölle ei voi määritellä yleispätevää kaavaa, vaan jokaista tapausta on tarkasteltava erikseen.

- Pohdintaa on kuitenkin syytä jatkaa. Kuntaliitoksilla on usein saavutettu säästöjä. Toisaalta oma kunta, sen vaakuna tai nimi, on tärkeä osa monen ihmisen identiteettiä. Siksi helpompi ratkaisu voisi monesti olla pitkälle menevä yhteistyö niin, että oman kunnan symbolit säilyvät, presidentti Ahtisaari kommentoi Keski-Uudenmaan tilannetta.

Haastattelussa presidentti Ahtisaari toteaa, että hänen matkoistaan julkisuudessa käyty keskustelu ei ole kohottanut verenpainetta. Hän huomauttaa arvostelijoille, että on väärin väittää hänen käyttämiensä rahojen olevan kontrollin ulkopuolella. Valtion tilintarkastajat ja valtiontalouden tarkastusvirasto tarkastavat normaalisti myös presidentin menot. Toinen asia on, ovatko menot julkisia.

Vientinäkymien heikkenemisen pitäisi ryhdistää

Suomalaisten ei pidä jäädä tuleen makaamaan, jos teollisuuden vientinäkymät heikkenevät, niin kuin runsas viikko sitten julkistettu suhdannebarometri osoitti. Presidentin mielestä barometrin tietojen pitäisi ryhdistää koko kansakuntaa.

- Ei pidä ottaa annettuna, että näin tapahtuu. Eikä toisaalta pidä olla liian pessimistinen. Kun Ruotsi esitteli kolmen prosentin kasvuun perustunutta budjettiaan, siellä sanottiin, että taloudella on erinomainen pohja. Hyvä ettei meillä ruveta lamasta puhumaan samoilla kasvuprosenteilla, presidentti Ahtisaari toteaa.

Tasavallan presidentti Martti Ahtisaari uskoo:

Suomalaiset tukevat presidentin asemaa. Valtaoikeuksien hienosäätö paikallaan

Ilmoitus jatkoaikeista tulee ajallaan

K-U Reijo Hirvonen
Martti Puronen
Kuvat: Sauvo Jylhä

Tasavallan presidentti Martti Ahtisaari ei tässäkään haastattelussa kerro, aikooko hän tavoitella toista kautta Suomen tasavallan presidenttinä. Hän vakuuttaa, ettei ole vielä päättänyt asiaa. Ilmoitus tulee ajallaan.

Kuusivuotiskauden toista puoliskoa istuva Ahtisaari ei usko, että Suomen kansan enemmistö tahtoo itselleen presidentin, jolla on pelkästään edustuksellinen rooli. Vaalikampanjan aikana ja virkaa hoitaessaan hän on paremminkin havainnut, että presidentillä luullaan olevan valtaa enemmän kuin sitä tosiasiassa on.

Presidentti kertoo, että viimeksi hän on saanut useita vetoomuksia Korkeimman oikeuden annettua päätöksensä Kerstin Campoyn lasten huoltajuudesta. Kansalaiset ovat toivoneet, että presidentti muuttaisi päätöksen. Se ei tietenkään onnistu, sillä "presidentti ei ole ylin tuomioistuin".

- Vaikka tuntisi kuinka sympatiaa, täytyy ilmoittaa, että presidentillä ei ole tällaisia valtuuksia.

- Jo vaalikampanjan aikana sain sellaisen tuntuman, että kansalaiset uskoivat presidentillä olevan valtaoikeuksia, jotka häneltä on jo otettu pois. Yksi kysymys, josta syntyi suuri hämminki, oli presidentin oikeus hajoittaa hallitus. Sanoin, että presidentillä ei tällaista oikeutta ole enää eikä pidäkään olla. Siinäkin tilaisuudessa varmasti meni pari ääntä, mutta rehellinen täytyy olla.

Presidentti Ahtisaari sanoo, että hallituksen eduskunnalle tekemä esitys presidentin valtaoikeuksista vastaa hänen käsitystään, "muutenhan esitys ei olisi sinne mennytkään".

- En oikein usko, että enemmistö suomalaisista haluaa puhtaasti edustuksellisen presidentin. Hienosäädön tekeminen on paikallaan ja sen takia esitys nyt on eduskunnassa.

Osa presidentin ajasta menee päivittäin kansalaispostin parissa. Sitä tulee sekä perinteisessä että sähköisessä muodossa.

- Luen yleensä kaiken tänne tulevan ja täältä lähtevän postin. Tänään (maanantaina) aloitin esimerkiksi päiväni kirjoittamalla kiitoskortin koululaiselle, joka oli lähettänyt presidentistä savesta tekemänsä rintakuvan. Totesin, että vaikka yksi korva oli vähän kärsinyt matkalla, tunnistin patsaasta hyvin itseni. Kiitin taiteilijaa ja pyysin kertomaan terveisiä luokkatovereille ja muille koulun oppilaille.

Rouva Eeva Ahtisaari saa presidentin mukaan "aivan valtavasti kirjeitä", mahdollisesti vielä enemmän kuin presidentti.

- Tietysti joku voi ajatella, että vaimo veisi viestiä presidentille kyökin kautta. Useimmat kirjeet ovat kyllä hänelle itselleen. Niissä kerrotaan hyvinkin vaikeista asioista.

Heikentyneiden vientinäkymien täytyy ryhdistää koko kansakunta

Tasavallan presidentti Martti Ahtisaari ottaa meidät vastaan työhuoneessaan Mäntyniemessä. Pöydällä oleva paperipino kertoo, että presidentin viran hoito ei ole pelkkää edustamista. Tekstitelevisio on auki sivulta, jossa juoksevat pörssiosakkeiden hinnat ja tiedot osakekaupoista.

Viikon vanha suhdannebarometri kertoo, että suomalaisen teollisuuden tulevaisuuden odotukset ovat taas alamäessä.

Presidentti sanoo, että jos vientinäkymät eivät ole hyvät, tietojen pitäisi ryhdistää koko kansakuntaa. Tärkeää on kuitenkin, että kotimaan kysyntä on lähtenyt liikkeelle.

- Ei pidä ottaa annettuna, että näin tulee tapahtumaan. Eikä toisaalta pidä olla liian pessimistinen. Kun Ruotsi esitteli kolmen prosentin kasvuun perustunutta budjettiaan, siellä sanottiin, että taloudella on erinomainen pohja. Hyvä ettei meillä ruveta lamasta puhumaan samoilla kasvuprosenteilla.

Presidentti kertoo tapaavansa vähintään neljännesvuosittain ekonomistiryhmää, jossa on edustajat keskeisistä tutkimuslaitoksista. Palavereissa keskustellaan talouden näkymistä.

- On ollut jo jonkin aikaa selvää, että talouskasvu ei jatku tällaisena ensi vuonna. Nyt on juuri sellainen hetki, jolloin täytyy lähteä oikein olan takaa tekemään töitä, että vienti saataisiin taas nousemaan.,

- Minusta tuntuu, että jos on hyviä ideoita, meillä on tässä maassa nyt kaikki tukijärjestelmät valmiina. Siihen tilanteeseen olen tyytyväinen. Hyvä idea pystytään tukien avulla kehittämään niin pitkälle, että syntyy hyvä tuote ja saadaan markkinat auki.

Presidentillä itsellään on edelleen kiinnostusta toimia teollisuuden viennin edistäjänä.

- Kun lähdetään pitkille matkoille Euroopan ulkopuolelle, tahdon olla tarkasti selvillä matkasta, ennen kuin päätän lähdenkö mukaan. Pyydän tavallisesti teollisuuden edustajilta heidän prioriteettilistansa ja sitten katson, mikä sopisi pirtaan ja mikä ei. Jos asiat ovat hidastuneet jollakin markkina-alueella, niin matkaa lykätään niin kuin on tapahtunutkin esimerkiksi Aasian kohdalla. Ensi vuodelle on suunnitteilla matka Latinalaiseen Amerikkaan.

Talouden tilanne nyt ongelmallisempi kuin ulkopolitiikka, jossa tilanne näyttää vakaalta.

- Suomen asema on hyvä ja tunnustettu. Meillä menee nyt hyvin. Jatkuvasti täytyy tietysti katsoa, että tämä ei ole mikään staattinen tila, jossa mekin operoimme. EU:n piirissä tapahtuu aina uutta ja tulee uusia ajatuksia. Meidän on oltava ajan tasalla siinä, miten ajattelu eri pääkaupungeissa kehittyy. Luulen, että suurimmat haasteet ovat edelleen kotimaassa ja talouden puolella.

Karjalan poika Martti Ahtisaari kertoo seuraavansa rajan takana olevaa elämää "niin kuin jokainen karjalainen seuraa". Presidentti toistaa ennenkin lausumansa käsityksen, j onka mukaan Karjalasta täytyy voida keskustella.

- Se on kysymys, joka ei lähde karjalaisten mielestä koskaan pois. Me laulamme laulujamme ja muistelemme. Tämä on myös ikäpolvikysymys. Kun minun vanhempani olivat elossa, kysymys oli niin arka, että siitä oli hyvin vaikea asiallisesti puhuakaan.

Presidentti ei hermostu narinoista

"Teen mitä. täytyy tehdä, pidettiin siitä tai ei"

Tasavallan presidentti Martti Ahtisaari vakuuttaa, että puheet hänen matkustamisestaan eivät ole tuntuneet kiusallisilta: tai epäreiluilta eivätkä ne kohota verenpainetta.

Olen tottunut, että tällaisesta asiasta aina maristaan. Hoidan yleensäkin työni sillä tavalla, että teen mitä täytyy tehdä, pidettiin siitä tai ei. Jos tässä työssä rupeaa miettimään ja ottamaan joka narinasta itseensä, niin silloin on väärässä työssä, presidentti Ahtisaari sanoo hymyssä suin.

-Valtion tilintarkastajat ja valtiontalouden tarkastusvirasto tarkastavat aivan normaalisti kaikkien menoja, niin minun kuin kenen tahansa, joka käyttää yleisiä varoja. Ei ole niin, että minun käyttämäni rahat olisivat jotenkin kontrollin ulkopuolella, vaikka ne eivät ole julkisia, Se onkin toinen asia. Kyllä normaalin kontrollin pitäisi riittää.

Arvostella saa, mutta täytyy perustella oikein

Presidenttiperheen yksityisyyden rauha on Ahtisaaren mielestä sittenkin kohtuullinen. Ikuisuuskysymys on, täytyykö kanslian puuttua asiaan; kun lehdissä tai televisiossa esiintyy aivan selvästi vääriä tietoja.

- Lähden siitä, että mielipiteitä saa olla, niitä ei pidä arvostella. Voitte aivan huoleti arvostella, että hoidan maan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa huonosti, kunhan perustelette sen. Jos olen eri mieltä, voin väittää jossakin esiintymisessäni muuta.

- Ja siksi toisekseen minä hoidan niitä asioita hyvin.

Presidentti ottaa pöydältä tuoreen nuorisobarometrin. Siinä kerrotaan, että nuorten luottamus presidentti-instituuttiin on vahvistunut. Syksyllä 1998 haastatelluista nuorista 80 prosenttia luotti presidenttiin "paljon tai jonkin verran".

Presidentti J. K. Paasikiven kerrotaan tarttuneen herkästi puhelimeen, kun lehdissä oli häntä ärsyttäneitä juttuja. Presidentti Urho Kekkonen taas oli tunnettu myllykirjeistään. Ahtisaari sanoo, että häneltä päätoimittajat eivät ole saaneet ainakaan useita kiukkuisia puheluita.

- Joskus olen korjannut jonkun tiedon. Ehkä soittaja on ollut useammin avustaja, kun on esiintynyt joku selvä virhe. Olen varmasti kirjoittanut jonkun kirjeen, mutta nekään eivät ole välttämättä olleet myllykirjeitä.

Kuvatekstit:
— Tasavallan presidentti Martti Ahtisaari lupaa tukea Suomen talviolympialaishanketta. — Hanke on hyvä ja sen puolesta täytyy kaikkien tehdä töitä.
— Suomalaisten työyhteisöjen ilmapiirissä on presidentti Martti Ahtisaaren mukaan paljon korjaamista. Valtaosassa työyhteisöjä rohkaiseva, uudistuksiin tähtäävä ilmapiiri on vielä saavuttamatta.
- Luottamus tasavallan presidenttiin on lisääntynyt nuorten keskuudessa, Martti Ahtisaari lukee nuorisobarometristä.