Tasavallan
presidentin uudenvuodenpuhe 1.1.2000
Kansalaiset,
Uusi tuhatluku alkaa Suomen kannalta myönteisessä
ilmapiirissä. Taloudellinen kehitys on ripeää, ja
yhteiskunnan yleinen asenne on tulevaisuuteen
luottava.
Kulunut vuosi vahvisti
Suomen aktiivista kansainvälistä roolia. Onnistunut
puheenjohtajakausi Euroopan unionissa heijastuu
asemaamme myös tulevaisuudessa. Meitä kuunnellaan
ja meihin luotetaan.
Suomalaisen
yhteiskunnan vahva kehitys näkyy myös
kansainvälisessä vertailussa. Maamme on havaittu
innovatiiviseksi ja kilpailukykyiseksi. Maailmalla
ollaan entistä uteliaampia siitä, miten me omat
asiamme hoidamme.
Taloudellinen menestys
näkyy entistä useamman kansalaisen elämässä.
Runsaat viisi vuotta sitten asetetut tavoitteet
työttömyyden alentamisesta ovat toteutuneet varsin
hyvin. Työttömyyden voittamiseksi on vielä paljon
tehtävää, mutta kuluneet vuodet ovat osoittaneet,
että johdonmukaisella ja määrätietoisella
yhteistyöllä on mahdollista saada muutoksia aikaan.
Taloutemme
menestykseen on tarvittu lahjakkaita ja koulutettuja
ihmisiä sekä kilpailukykyisiä yrityksiä. Pelkät
yksilösuoritukset eivät kuitenkaan riitä
selittämään sitä harppausta, jonka Suomi on
sadassa vuodessa tehnyt köyhästä ja syrjäisestä
maasta yhdeksi maailman kehittyneimmistä ja
vauraimmista yhteiskunnista.
Yksi menestyksen
kulmakivi on Suomessa vallitseva tasa-arvokäsitys ja
yhteisvastuullisuus. Jokaisella on mahdollisuus
kouluttautua vanhempien varallisuudesta ja
asuinpaikasta riippumatta. Valttejamme ovat sekä
yksittäiset huiput että vahva perusosaaminen.
Kattava sosiaaliturva
ja terveydenhuolto ovat tuoneet ihmisten elämään
turvallisuutta. Se on antanut hyvän pohjan oman
osaamisen kehittämiselle. Luottamus yhteisvastuun
voimaan on auttanut kansakuntaa selviämään
kriisiaikojen yli.
Aika ajoin esiintyy
mielipiteitä, joiden mukaan yhteisvastuullisuus on
vain taakka, joka rajoittaa lahjakkaiden yksilöiden
menestystä ja on siten haitaksi yhteiskunnan
kehitykselle. Tällainen ajattelu on hiekalle
rakentamista.
Yhteiskunta ei ole
vain yksilöidensä summa, vaan sen vahvuus ja
kehitys riippuu myös siitä sosiaalisesta
pääomasta, joka koostuu ihmisten keskinäisestä
luottamuksesta ja yhteistyökyvystä.
Poliittisena
päättäjänä jää helposti tarkastelemaan vain
keskiarvoja ja makrolukuja. Kansalaisten yhteydenotot
auttavat näkemään myös yksittäisten ihmisten
arkea ja muistuttavat, että kaikki eivät ole
päässeet nousukaudesta osallisiksi. Haluankin
omasta ja puolisoni puolesta kiittää näistä
viesteistä, joita olemme vuosien mittaan saaneet.
Meidän on pidettävä mielessä, että huolehdimme
myös niistä kansalaisista, jotka eivät ole
päässeet osallisiksi Suomen vaurastumisesta.
Tällainen tehtävä
ei ole lainkaan helppo. Se edellyttää kaikilta
yhteiskunnan jäseniltä vahvaa yhteisvastuun
tunnetta ja valmiutta jakaa taloudellisen
toimeliaisuuden tuloksia siten, että heikommassa
asemassa olevia autetaan. Itsekäs yksilöllisyys
saattaa osoittautua vaaraksi myös yhdenvertaisuuden
toteutumiselle. Tätä pitää varoa, sillä vain
yhdenvertaisuudelle rakentuvassa yhteiskunnassa
jokaisen sen jäsenen elämä on turvatulla ja
vakaalla perustalla.
Vahvistin 17.7.1995
perustuslain muutoksen, jolla laaja
perusoikeusuudistus saatettiin voimaan. Säännökset
vastaavat käytännössä sitä, mihin Suomi on
sitoutunut kansainvälisillä
ihmisoikeussopimuksilla. Uudistetut
perusoikeussäännökset sisällytettiin sellaisinaan
myös uuteen perustuslakiin.
Perustuslaissa
säädetään, että julkisen vallan on turvattava
perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumista. Nyt
valtiolle ja kunnille sekä muille julkisyhteisöille
on asetettu aktiivinen kehittämisvelvoite. Näin
perusoikeuksiin tukeutuen voidaan viranomaisilta
edellyttää toimia ihmisten turvallisuuden ja
liikkumisvapauden takaamiseksi.
Perusoikeussäännösten on ohjattava myös
poliittista päätöksentekoa.
Yhteisvastuun periaate
ei rajoitu pelkästään omaan maahan; sen
noudattamista tarvitaan myös kansakuntien välillä.
Erityisen paljon sitä tarvitaan silloin, kun jokin
valtio syystä tai toisesta lakkaa huolehtimasta
kansalaistensa perusoikeuksista ja alkaa rajoittaa ja
rikkoa niitä.
Päättyneen vuoden
aikana jouduimme useasti pohtimaan, missä kulkee
yksittäisten valtioiden kohdalla omien kansalaisten
kohtelussa se raja, jonka ylittämisen jälkeen
kansainvälisen yhteisön on pakko puuttua asiaan.
Kosovon tapahtumien kohdalla tuo raja ylitettiin. Yli
miljoonan ihmisen ajaminen pakolaisiksi ja pois
kodeistaan johti myös kansainväliseen
voimankäyttöön.
Kosovossa ja lähes
koko Balkanilla on nyt päästy rakentamaan
aseellisen konfliktin jälkeistä yhteiskuntaa. Se on
urakka, joka vaatii myös alueen ulkopuolisilta
mailta vähintään sukupolven mittaisen
sitoutumisen.
Myös naapurimaassamme
Venäjällä joudutaan vakavasti pohtimaan, mistä
löytyy sitoutuminen ja uudistusmieli, joita
tarvitaan terveen yhteiskunnan rakentamiseen. Niiden
on loppujen lopuksi löydyttävä venäläisistä
itsestään; ulkomaailma voi olla vain tukena.
Samalla Venäjän on kuitenkin vältettävä
eristäytyminen kansainvälisestä yhteistyöstä ja
kansainvälisen yhteisön normeista.
Kymmenen vuotta
sitten, kun kylmän sodan järjestelmä oli
purkautumassa, kuuluin niihin, jotka uskoivat, että
olisi mahdollista vapauttaa asevarustelusta varoja
köyhimpien maiden kehittämiseen ja heikoimmassa
asemassa olevien ihmisten auttamiseen.
Tässä toiveessa
olemme joutuneet pettymään. Erilaisten kriisien
hallinta on sitonut voimavaroja, eikä usein
lyhytnäköinenkään itsekkyys ole
kansainvälisestikään tuntematon ilmiö. Kriisien
hallinnassa tarvitaan myös meidän
osallistumistamme. Vähintään yhtä tärkeää on
kuitenkin myös pyrkiä ehkäisemään kriisejä
ennalta tukemalla kestävää kehitystä köyhissä
maissa.
Vastuu
lähimmäisistä, yhdenvertaisuus ja
oikeudenmukaisuus voivat toteutua vain suvaitsevassa
yhteiskunnassa. Erilaisuuden hyväksyminen ja
arvostaminen ovat uudella tuhatluvulla yhteisen
menestyksemme edellytyksiä. Suvaitsevaisuus ei silti
merkitse kaikkien tekojen hyväksymistä.
Samalla kun
tunnustamme ihmisten erilaisuuden, meidän täytyy
nähdä myös meitä eettisesti yhdistävät
tekijät. On korostettava niitä arvoja, jotka
yhdistävät ihmiskunnan yhteiseen kamppailuun
eriarvoisuuden, nälän ja puutteen poistamiseksi.
Kestävää kehitystä
ei synny vain taloudellisen globalisaation luomia
epäkohtia korjaamalla. Kehitykseen tarvitaan myös
kulttuurien ja uskontojen myönteinen, rakentava
panos. Uudella vuosituhannella kehityksen täytyy
olla myös kulttuurisesti kestävää.
Olen usein korostanut
muutoksen tärkeyttä. Muutokseen sopeutumisen
edellytys on pysyvistä perusarvoista
kiinnipitäminen. Meidän on kunnioitettava toisiamme
ja pidettävä toisistamme huolta.
Toivotan kaikille
kansalaisille hyvää alkanutta vuotta ja Jumalan
siunausta.
