Tasavallan presidentin puhe

 

TASAVALLAN PRESIDENTIN PUHE PRESSE- UND FUNK-BALLIN "AATTOILLAN" TILAISUUDESSA BERLIINISSÄ 7.1.2000

Sydämellinen kiitos ystävällisestä kutsusta tulla puhujaksi tähän Europäischer Presse- und Funk-Balliin liittyvään tilaisuuteen. Berliini, yhdistyneen Saksan pääkaupunki, on paikka, jonne tulen aina mielelläni. Ja varsinkin kun tilaisuus on osa uuden vuosituhannen ensimmäistä Presse- und Funk-Ballia. Olen iloinen saadessani puhua näin arvovaltaiselle yleisölle.

Vuosituhannen vaihdos suuntaa ajatuksemme luontevasti eteenpäin nimenomaan täällä Berliinissä, jossa ovat vahvasti läsnä ei vain Saksan ja Euroopan historia vaan myös Euroopan tulevaisuus.

Suomi on asettunut Berliiniin uuden suurlähetystönsä myötä. Kuten monet teistä tietävät, Suomen suurlähetystö Tiergartenissa on osa pohjoismaista lähetystökokonaisuutta. Kupariaidan yhdistämällä lähetystöalueella jokaisella viidellä Pohjoismaalla on oma kansliarakennuksensa. Näiden lisäksi paikalla on yhteinen monitoimitalo, jossa on mm. näyttely- ja yleisöpalvelutiloja. Berliini on Pohjoismaille tärkeä metropoli. Siksi olemme tulleet tänne ensimmäisten joukossa. Tarkoituksemme on säilyttää hyvät yhteydet perinteisiin yhteistyökumppaneihimme täällä ja päästä lähempään kanssakäymiseen Pohjoismaista kiinnostuneiden berliiniläisten ja läheisten osavaltioiden asukkaiden kanssa.

Meille suomalaisille uusi vuosituhat on avautumassa monella tapaa kasvavien yhteyksien merkeissä. Mikäli Bertolt Brecht tulisi nyt Suomeen, hän ei enää puhuisi meistä ¨kansana joka vaikenee kahdella kielellä¨. Pikemminkin häntä ihmetyttäisi, mitä tärkeätä puhuttavaa kadulla kulkevilla, junissa matkustavilla ja vaikkapa kahviloissa istuvilla suomalaisilla jatkuvasti on matkapuhelimiinsa. Sitäkin enemmän Brechtiä ihmetyttäisi, ettei tuo laite ole vain kaupunkikulttuurin ilmentymä, vaan kiinteä osa esim. metsurin varustusta, siinä missä moottorisahakin.

Matkapuhelimet, internet ja informaatioteknologia kokonaisuudessaan ovat osa esiin murtautuvaa maailmanlaajuista kulttuuria. Rajojen madaltuminen ja poistuminenkin on informaatioteknologian myötä yhdeltä osin toteutumassa. Ihminen ei ole enää sidottu aikaan ja paikkaan samalla tavoin kuin suurimman osan tähänastista historiaansa. Tietoa on helpompi saada ja välittää eteenpäin kenenkään estämättä. Muutokset jatkuvat ja eteemme avautuu yhä uusia mahdollisuuksia hyödynnettäväksi ja ongelmia ratkaistavaksi.

Olisi kuitenkin virhe ajatella, että tekniikan kehittymisen myötä yhteytemme historiaan katkeaisi ja meitä koskisivat aivan uudet luonnonlait. Päinvastoin, vastaisuudessakin keskeisiä haasteitamme on se, miten elämme sovussa naapuriemme kanssa, miten edistämme hyvinvointia ja tasa-arvoa ja miten teemme kaiken tämän kestävällä tavalla.

Euroopan tulevaisuutta pohdittaessa emme voi unohtaa Venäjää. Emme nimenomaan siitä syystä, että Venäjä on tulevaisuudessa toivottavasti entistä tiiviimpi osa Eurooppaa ja venäläiset entistä tiiviimmin mukana eurooppalaisessa yhteistyössä.

Kuluneen vuosisadan kehitys Venäjällä on eri vaiheissaan tuntunut myös Berliinissä. Jatkossakaan venäläisen yhteiskunnan edistysaskeleet ja taantumat eivät rajoitu vaikutuksiltaan vain siihen itseensä.

Venäjä avautui ennennäkemättömästi 1990-luvun kuluessa. Omaa valtapiiriään rakentaneesta supervallasta tuli kansainvälisestä vuorovaikutuksesta riippuvainen euraasialainen valtio. Ruplan arvon romahduksen jälkeen 1998 viennin osuus on noussut kolmannekseen bruttokansantuotteesta. Kun Euroopan unionista on tullut Venäjän tärkein kauppakumppani 40 prosentin osuudella, Itämeren alueen merkitys kauppaväylänä on korostunut.

Venäjän saavutukset kansanvallan kehittämisessä ovat melkoiset, varsinkin kun ottaa huomioon historiallisen kokemuksen puuttumisen. Joulukuussa pidettiin kolmannet demokraattiset kansanedustajanvaalit. Virta vei kohti keskustaa. Kaikki keskeiset poliittiset voimat olivat valmiita taistelemaan vallasta duumassa eikä duuman valtaa vastaan.

Myös maan seuraavan presidentin valinnassa noudatetaan perustuslaissa säädettyä järjestystä. Kukaan ei ole asettanut kyseenalaiseksi kansan oikeutta valita vaaleilla omat johtajansa. Tämä tuli selvästi ilmi presidentti Jeltsinin ilmoittaessa erostaan. Jeltsinin rooli Venäjän demokraattisen kehityksen edistäjänä on ollut merkittävä. Venäjän historia ei juuri tunne tilanteita, joissa vallasta luovutaan vapaaehtoisesti ja seuraaja valitaan vapailla vaaleilla. Jeltsinin kaudella Venäjä aloitti kehittymisen kohti kypsää demokratiaa, eikä paluuta entiseen enää ole.

Monet Venäjän muutoksista eivät olleet tietoisen suunnittelun tulosta vaan seurausta rajojen avautumisesta ja ihmisten puhe- ja toimintavapauden lisääntymisestä. Monessa tapauksessa jouduttiin toimimaan täysin ilman varmuutta päätösten pitkäaikaisista vaikutuksista. Olisimmeko esimerkiksi pystyneet uudistusten alussa aavistamaan, millaisiin omistusrakenteisiin ja taloudellisiin vaikutuksiin markkinatalouskehityksen kannalta välttämätön yksityistäminen johtaisi?

Venäjän demokratisoituminen ja markkinatalouskehitys ovat siirtäneet pitkälti päätösvaltaa pois Moskovasta alueille ja yrityksiin. Suomenkin luontevia yhteistyökumppaneita ovat lähialueillamme sijaitsevat Murmanskin alue, Karjalan tasavalta, Pietari ja Leningradin alue. Tämä desentralisoitumisprosessi on vaikutuksiltaan pääosin myönteinen. Parhaimmillaan se johtaa kansalaisten aktiivisuuden lisääntymiseen ja terveeseen kilpailuun erilaisten uudistus- ja kehitysmallien kesken. Jo nyt on havaittavissa, kuinka esimerkiksi investointien edistämisessä menestyneen Novgorodin alueen toimintatapoja yritetään soveltaa myös muilla alueilla. Päinvastoin kuin jotkut pelkäävät, desentralisointi johtaa näin Venäjän talouden ja yhteiskunnan vahvistumiseen, ei sen heikkenemiseen tai hajoamiseen.

Venäjän 1990-luvun kehityksen avoin haava on jo liki vuosikymmenen jatkunut Tshetshenian konflikti. Tshetsheenien erityinen asema Venäjän kansojen joukossa tulee selvästi ilmi jo klassisessa venäläisessä kirjallisuudessa, esimerkiksi Lermontovin ja Tolstoin teoksissa, ja erittäin selvästi myös Solzhenitsynin Vankileirien saaristo -teoksessa. Tshetsheenit olivat myös yksi niistä kansoista, jotka Stalin karkotti kotiseuduiltaan 1940-luvulla. Tshetshenian historiaan ovat kuuluneet toistuvat kapinat keskushallitusta vastaan. Niinpä Neuvostoliiton hajoamisprosessin alettua 1991 tshetsheenien johtajat pyrkivät luomaan itsenäisen tasavallan. Neuvostoliiton perustuslaki takasi vain 15 liittotasavallalle oikeuden erota liitosta. Autonomisena tasavaltana Tshetshenialla tätä oikeutta ei ollut.

Vuosien 1994-96 verinen kamppailu nosti tasavallan maailman tietoisuuteen. Hiljaisemman vaiheen jälkeen se palasi uudelleen otsikoihin viime syksynä. Syksyn mittaan Tshetshenian konflikti ja sen seurauksena syntynyt inhimillinen hätä nousivat Euroopan unionin ja Venäjän välisen keskustelun tärkeimmäksi aiheeksi.

Euroopan unioni on tuominnut voimakkaasti siviiliväestöön kohdistuneen Venäjän suhteettoman ja sattumanvaraisen voimankäytön. Unioni on tukenut Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin roolin vahvistamista alueella. Helsingin huippukokous päätti lisäksi katsoa, mitä johtopäätöksiä EU:n on tehtävä keskinäisten suhteidemme osalta Venäjän jatkaessa sotatoimiaan.

Näkemyksemme mukaan Venäjä haluaa olla ja myös on osa Eurooppaa. Kun näin on, Venäjän on noudatettava tinkimättä hyväksymiään kansainvälisen humanitaarisen oikeuden normeja ja pelisääntöjä. Tämä sanottiin selvästi myös Helsingin Eurooppa-neuvostossa. Euroopan unioni on sitoutunut pitkäaikaiseen kumppanuuteen Venäjän kanssa. Tämä käy ilmi sekä EU:n Venäjä-strategiasta että sen pohjoisen ulottuvuuden politiikasta. Pyrimme estämään sen, että Venäjä omalla politiikallaan ajaisi itsensä yhä kauemmaksi Euroopasta ja sen edustamista arvoista. Tämän perusedellytyksenä on jatkuva työ kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseksi Venäjällä.

Vajaa kuukausi sitten Helsingin Eurooppa-neuvosto päätti laajentaa jäsenyysneuvotteluita käyvien maitten piiriä. Entisten kuuden maan lisäksi nyt mukaan otettiin kuusi uutta maata. Myös Turkki on nyt ehdokasmaitten joukossa. EU:n laajentumisessa on edelleen sama perustavoite kuin hiili- ja teräsyhteisön perustamisessa 1950-luvun alussa: poliittisen vakauden ja turvallisuuden sekä taloudellisen hyvinvoinnin lisääminen.

Jo käynnissä olevat ja nyt käynnistettävät jäsenyysneuvottelut vievät joitakin vuosia - kunkin maan omista suorituksista riippuen. Mutta entä sitten kun seuraava suuri EU:n laajennuskierros on loppuun käyty? Mihin asettuu Euroopan ulkoraja ja miten tehdään yhteistyötä tuon rajan yli?

Vakauden ja hyvinvoinnin piiri ei saa nyt eikä tulevaisuudessa pysähtyä EU:n ulkorajalle. Meidän täytyy jo nyt tehdä työtä sen eteen, että yhteistyötä haittaavia rajoja häivytetään ja edellytyksiä vuorovaikutuksen tiivistämiseksi luodaan.

Olen mielihyvin osallistunut yhtenä suojelijana liittopresidentti Roman Herzogin käynnistämään ja liittopresidentti Johannes Raun jatkamaan hankkeeseen "Dialogue of Cultures", jolla nimensä mukaisesti pyritään edistämään kulttuurien välistä dialogia. Hankkeen yhtenä lähtökohtana on ollut professori Samuel Huntingtonin teoria kulttuurien yhteentörmäyksestä ja niistä keinoista millä tätä yhteentörmäystä voidaan torjua.

Vaikka Huntingtonin näkemyksiä onkin arvosteltu yksipuolisuudesta, jää hänen ansiokseen huomion kiinnittäminen kulttuurien ja uskontojen keskinäisen harmonian merkitykseen maailmarauhalle. Ei riitä, että keskitymme talouteen ja taloudellisten epäkohtien korjaamiseen. Meidän on kiinnitettävä huomiota myös siihen, mitä myönteistä uskonnoilla ja kulttuureilla on annettavanaan. Uudella vuosituhannella kestävää kehitystä ei voi rakentaa, jos unohtaa kulttuuriemme perustan.

Kulttuurierot eivät automaattisesti johda kilpailuun ja konflikteihin, mutta olisi hyödyllistä etsiä ja korostaa meitä yhdistäviä yleismaailmallisia ja yleisinhimillisiä arvoja. Voimme yhdessä kamppailla eriarvoisuutta, nälkää ja puutetta vastaan.

Kulttuurien ei siis tarvitse muuttua samankaltaisiksi, vaan meidän täytyy tiedostaa, että kulttuurit ja uskonnot täydentävät toisiaan. Tästä näkökulmasta jokainen kulttuuri on arvokas ja sen sanoma kuulemisen arvoinen.

Dialogue of Cultures -hanke korostaa kasvatuksellisia keinoja tämän muutoksen aikaansaamisessa. Arvoristiriidat voivat toimia konfliktien hälytysmerkkeinä, joita täytyisi harjoitella kuulemaan. Siihen tarvitaan avoimuutta ja uudenlaista eettistä herkkyyttä.

Yksi itäisten ja läntisten kulttuurien välisistä arvoristiriidoista liittyy tapaan, millä oikeuksien ja velvollisuuksien suhdetta tarkastellaan. On tullut aika ottaa vakavasti pohdittavaksi Gandhin ajatus, jonka hän lausui tutustuessaan YK:n ihmisoikeuksien julistukseen: "Oikeuksien Ganges saa alkunsa velvollisuuksien Himalajalta".

Yksi keino herättää yhteistä eettistä vastuullisuutta on kysyä lakeja valmisteltaessa ja säädettäessä, miten niissä otetaan huomioon ihmiskuntaa yhdistävät yhteiset eettiset periaatteet, joista käytetään usein nimitystä globaalietiikka. Suomen eduskunnassa toimiva globaalietiikkaryhmä pyrkii toiminnassaan herättämään tätä tietoisuutta kansanedustajien keskuudessa. Se kysyy lakeihin sisältyvien arvovalintojen perusteita ja niiden suhdetta kansainväliseen eettiseen vastuuseemme. Tällaisten ryhmien perustaminen eri parlamentteihin voisi olla yksi keino maailmanlaajuisen yhteisvastuun edistämisessä.

Tekninen kehitys on totuttanut meidät maailmanlaajuisiin välittömiin yhteyksiin ja tehnyt meidät kärsimättömiksi tulosten saavuttamisen suhteen. Samalla tavoin kuin meidän on mahdollista saada välitön puheyhteys lähes kaikkialle maailmassa, odotamme että toimintamme laajojenkin tavoitteiden saavuttamiseksi kantaisi välitöntä hedelmää. Mikäli tuloksia ei heti ala kuulua ja tulee takaiskuja, petytään ja jätetään toimet kesken.

Välittömän hyödyn tavoittelu voi olla kannustavaa ja toimia tuloksekkaasti joillakin elämän aloilla. Mutta en usko sen olevan kaikkeen soveltuva toimintamalli. Yhä nopeasykkeisemmäksi käyvässä maailmassa tarvitsemme edelleen myös hitaita ja pitkäjännitteisiä hankkeita. Itse olen ihaillut sitä vakaumusta ja loputonta tulevaisuuden uskoa, jolla Euroopan suuria katedraaleja on rakennettu vuosisataisina hankkeina. Rakennushankkeet ovat välillä pysähtyneet. Sodat ovat tuhonneet valtakuntia. Mutta niukkuuden ja kurjuuden keskeltä on yhä uudelleen lähdetty jatkamaan kauan sitten aloitettua. Samanlaista pitkäjänteisyyttä ja vakaumusta me tarvitsemme etsiessämme arvojen yhteisyyttä kulttuurien välille

Kiitos.