TASAVALLAN
PRESIDENTIN PUHE VALTIOPÄIVIEN AVAJAISISSA 4.2.2000
Yhdenvertaisuus on suomalaiselle
tärkeä asia. Tästä kertoo myös Akseli Koskelan
toteamus, että hän täällä pohjantähden alla
katsoo jokaista vastaantulijaa omien silmiensä
tasalta "tuli niin iso herra kuin tulikin".
Näin voi jokainen suomalainen sanoa. Tämä on myös
uuden perustuslain lähtökohta.
Olen voinut mielihyvällä todeta,
että toimikauteni aikana on saatu valmiiksi laaja
oikeudenkäyntimenettelyä koskeva uudistustyö. Se
on vaatinut ponnisteluja sekä lainvalmistelijoilta
että eduskunnalta. Kokemukset uudistuksen
toimivuudesta vaikuttavat pääosin hyviltä. Haluan
kuitenkin kiinnittää huomiota erääseen seikkaan.
Oikeudellisten ongelmien
ratkaisujen eli tuomioiden yhteiskunnallinen
hyväksyttävyys nojaa paitsi selkeisiin
perusteluihin myös lainkäytön yleiseen
arvostukseen. Jokaista tuomiota on voitava pitää
riippumattoman tuomioistuimen lopulliseksi
tarkoittamana, perusteellisesti harkittuna
kannanottona. Tuomioiden vakuuttavuudelle ei ole
eduksi, jos liian moni oikeudenkäynti hahmottuu
ihmisten silmissä tapahtumaksi, joka joudutaan
esittämään samanlaisena alusta loppuun useammin
kuin kerran.
Suomessa on pidetty tärkeänä
oikeutta hakea muutosta käräjäoikeuden
päätöksiin ilman minkäänlaisia rajoituksia. Jos
kuitenkin muutoksenhausta tulee poikkeuksen sijaan
sääntö, epäluulo käräjäoikeuksien ratkaisuja
kohtaan luonnollisesti lisääntyy. Eduskunta itsekin
on asettanut tavoitteeksi oikeudenkäynnin
painopisteen saamisen käräjäoikeuksiin.
Hovioikeusuudistuksen vaikutuksia ja kokemuksia on
näin ollen syytä tarkastella pitemmälläkin
aikavälillä ja valmistella lainmuutoksia, jos
aihetta ilmenee.
* * *
Turvallisen elämän varmistaminen
koetaan nykyisin entistä tärkeämmäksi julkisen
vallan tehtäväksi. Valvonnan lisääminen tai
rangaistusten koventaminen eivät ole kuitenkaan
riittäviä keinoja arjen turvallisuuden luomisessa,
sillä ne pureutuvat oireisiin, eivät syihin.
Kestävin tapa huolehtia
kansalaisten turvallisuudesta on kuitenkin taata
yhteiskuntamme perustan säilyminen terveenä.
Tarvitaan yhteistä vastuuta niistä, jotka ovat
syrjäytyneet tai vaarassa syrjäytyä yhteiskunnan
ulkopuolelle. Tarvitaan sosiaalipolitiikkaa ja
toimivia turvaverkkoja.
Sitäkin huolestuttavampaa on
havaita syrjäytymisen ja kansan eriarvoisuuden
lisääntymisen merkkejä juuri taloudellisen nousun
vaiheessa. Jatkuessaan eriarvoistuminen voi olla
kasvupohja monenlaisille sosiaalisille ongelmille,
myös rikollisuudelle.
Ajankohtaisen esimerkin tarjoavat
huumeongelman hoito ja päihdehuolto. Rikokset ja
rikosten uusiminen liittyvät useassa tapauksessa
päihteiden käyttöön. Monet väkivaltarikokset
tehdään humalassa, omaisuusrikokset taas ovat usein
keino huumausaineiden käytön rahoittamiseksi.
Huumeet koskettavat yhä useamman nuoren elämää.
Myös yhä suurempi osa vangeista kärsii hoitoa
vaativasta päihdeongelmasta tai huumeriippuvuudesta.
On syytä kysyä, saavatko nämä
ihmiset tarvitsemansa avun ja hoidon vai jäävätkö
ongelmat hoitamatta, koska yhteiskunta ei pääse
sopuun maksajasta. Kuitenkin päihdeongelmaan
puuttuminen olisi tehokas keino nuoren alkavan
rikosuran katkaisemiseksi. Se olisi usein myös
nopein tie uusintarikollisuuden vähentämiseksi
— puhumattakaan hoidolla ja kuntoutuksella
saavutettavista muista säästöistä.
Sama pätee
mielenterveyspalveluihin. Niissä nyt haetut
säästöt voivat osoittautua kovin lyhytaikaisiksi.
Lapsen tai nuoren hoitamatta jääneet
mielenterveyden ongelmat voivat myöhemmin tulla
perin kalliiksi kaikille osapuolille.
* * *
Rajat ylittävät turvallisuusuhat
eivät nykyään ole enää yksinomaan sotilaallisia.
Uudet, kansainvälisen rikollisuuden,
ympäristöongelmien ja ydinturvallisuuden kaltaiset
kysymykset ovat entistä vakavampia ihmisten
jokapäiväisen elämän kannalta. Suomen
puheenjohtajakaudella tehty työ ja sen huipentuminen
Tampereen ylimääräisessä huippukokouksessa
osoittavat, että Euroopan unioni on meille yhä
tärkeämpi keino näiden uhkien torjumisessa.
Vaikka turvallisuus tänään
koetaan laaja-alaisena, myöskään sotilaallisten
selkkausten uhka ei ole väistynyt. Maailmansodan
vaara toki väheni olennaisesti kylmän sodan
loppumisen myötä, mutta valtioiden sisäiset ja
usein myös alueelliset aseelliset yhteenotot
näyttävät pikemminkin lisääntyneen.
Siviiliväestön kärsimykset ovat
kestämättömät tilanteissa, joissa valtiot eivät
halua tai kykene suojaamaan omia kansalaisiaan.
Kansainvälinen yhteisö ei voi seurata tällaisia
tilanteita kylmänä sivusta, kuten Yhdistyneiden
kansakuntien pääsihteeri katsauksessaan
yleiskokoukselle viime syksynä totesi.
Kansainvälisen humanitaarisen oikeuden ja
tiedonvälityksen kehitys ovat tehneet
ihmisoikeuksien rikkomuksista meitä kaikkia
koskettavan asian. Se, ettei kansainvälisellä
yhteisöllä tänään ole läheskään riittäviä
institutionaalisia eikä materiaalisia edellytyksiä
tehokkaasti puuttua kaikkiin rikkomuksiin, ei anna
meille oikeutta väistää vastuutamme.
Kylmän sodan päivinä me totuimme
ajattelemaan, että perinteinen, rajoitettu sota ei
ole enää mahdollinen Euroopassa. Päättyneen
vuosikymmenen tapahtumat ennen kaikkea Balkanilla ja
Kaukasiassa ovat kuitenkin havahduttaneet meidät
karuun todellisuuteen. Euroopan turvallisuus- ja
yhteistyöjärjestön sekä Euroopan neuvoston
työtä on tehostettava, Euroopan unionin on
laajennuttava. Vain hyvinvointi ja oikeudenmukaisuus
sekä ihmisoikeuksien aito kunnioitus ja erilaisten
enemmistöjen ja vähemmistöjen rauhanomainen
rinnakkainelo voivat poistaa aseelliset selkkaukset
meidän omasta maanosastamme.
Silloinkaan emme voi eristäytyä
ongelmilta ja niiden seurauksilta muualla maailmassa.
Yhdistyneet kansakunnat ja siihen kytkeytyneet
kansainväliset järjestöt ovat jatkossakin meidän
tärkein välineemme pyrkiessämme lisäämään
ihmiskunnan turvallisuutta. Toisaalta nämä
järjestöt kehittyivät kylmän sodan maailmassa,
joka sen jälkeen on kokenut syvällisen muutoksen.
Myös kansainvälisen yhteisön instituutioiden on
kyettävä uudistumaan, jotta voimme taata turvatun
tulevaisuuden seuraaville sukupolville.
* * *
Päätöksentekijöiden täytyy
päivänpoliittisten kysymysten keskellä pitää
mielessä myös päätösten pitkäaikaiset
vaikutukset. Samalla on pystyttävä ennakoimaan
niitä kysymyksiä, joitten merkitys on kasvamassa.
Suomen eduskunnan työssä korostuu päätösten
vaikutusten ennakointi ja yleisemminkin varautuminen
tulevaisuuden haasteisiin. Tässä suhteessa
eduskunnan eri valmisteluelimet kuten
tulevaisuusvaliokunta ovat tehneet tärkeää
työtä, joka on ansaitusti saanut huomiota
maailmalla.
Yhteiskuntapoliittinen keskustelu
ja tutkimus ovat meillä erityisen tärkeää, koska
maamme on hyvin nopean muutoksen keskellä. Suomen
maine ja myös taloudellinen menestys perustuu
nykyisin paljolti korkeaan tekniseen osaamiseen ja
uuden tekniikan nopeaan käyttöönottoon. Olemme
menestyneet hyvin tietoyhteiskuntakehityksen tässä
vaiheessa.
Nyt meidän täytyy ottaa jo
seuraavia askelia vaiheeseen, jossa tekniikan
rinnalla keskeisessä asemassa ovat ihmiset ja
heidän tarpeensa. Emme saa rakentaa yhteiskuntaa,
jossa vain osa ihmisistä pystyy toimimaan sen
täysivaltaisina jäseninä. Meidän on huolehdittava
siitä, että kaikilla maamme asukkailla on ikään,
asuinpaikkaan ja yhteiskunnalliseen taustaan
katsomatta edellytykset selvitä, menestyä ja
hallita omaa elämäänsä. Tällainen kehitys ei
tapahdu automaattisesti, vaan siihen tarvitaan
tietoisia päätöksiä.
* * *
Voimakkaat muutokset taloudessa
ovat vieneet huomiotamme viime vuosina. Olemme
puhuneet pääomien liikkeistä, velkaantumisesta,
vaurastumisesta ja taloudellisesta eriarvoisuudesta.
Markkinoiden mahti on suuri, mutta sen ei pidä antaa
hämärtää ihmiskäsitystämme. Kulttuuri ja
sivistys ovat edelleen tärkeimmät voimavaramme.
Toivottavasti uudella tuhatluvulla suomalainen
yhteiskunta suuntaa entistä enemmän voimiaan
henkisen kasvun edistämiseen ja taisteluun henkistä
köyhyyttä vastaan.
Julistan vuoden 2000 valtiopäivät
avatuiksi ja toivotan eduskunnalle menestystä sen
työssä.
