TASAVALLAN
PRESIDENTTI MARTTI AHTISAAREN PUHE
KANSAINVÄLISTYMISPALKINNON JAKOTILAISUUDESSA
LINNASSA 15.2.2000
Kuusivuotinen
toimikauteni tasavallan presidenttinä on
täyttymässä. Erityisesti viime aikoina olen
kiinnittänyt huomiota siihen, että Suomi on
näinä vuosina muuttunut ehkä vieläkin
enemmän kuin etukäteen kuvittelin.
Kansainvälistyminen on ollut tämän muutoksen
vahvimpia voimia, ei pelkästään taloudessa
vaan koko yhteiskunnassa ja asennemaailmassamme.
Emme enää entiseen tapaan tunne olevamme pieni
syrjäinen maa vaan aktiivinen osapuoli kansojen
vuorovaikutuksessa ja keskinäisessä
riippuvuudessa.
Kansainvälistyminen
on leimannut hyvin vahvasti myös Suomen
virallista ulkopolitiikkaa. Jäsenyys Euroopan
unionissa ja yhteinen valuutta euro ovat tämän
prosessin näkyvimpiä merkkipaaluja. Suomi on
yhä tiiviimmin osa eurooppalaista talousaluetta
ja samalla osa maailmantaloutta.
Kansainvälistyminen
on kuitenkin hyvin monitahoinen ja samalla vaikea
asia. Sillä on monet kasvot. Siinä missä
kansainvälistyminen merkitsee esimerkiksi
yritysjohtajille uusia, mielenkiintoisia
mahdollisuuksia, se voi luoda tavallisen
kansalaisen näkökulmasta katsottuna paljon
epävarmuutta tulevaisuudesta, huolta työstä ja
toimeentulosta. Jos kansainvälistyminen
näyttäytyy uhkana, se tietenkin aiheuttaa
torjuntareaktion; sitä vastaan on
puolustauduttava, sen eteneminen on estettävä.
Tästä ajattelutavasta olemme saaneet viime
aikoina näyttöjä.
Samalla kun
näitä näkökohtia voi pitää
ymmärrettävinä, on syytä kysyä, onko
torjunta ja sulkeutuminen oikea vastaus nykyisen
tietotekniikkaan ja avoimeen talouteen perustuvan
maailman kehitysvaivoihin. Kysymystä voi
tarkastella esimerkiksi Suomen kokemuksen
valossa. Toisen maailmansodan jälkeisen Suomen
taloushistoriaa voi kuvata avautumisen
politiikaksi. Pienenä, alkujaan
raaka-aineriippuvaisena taloutena Suomi on
joutunut perustamaan menestyksensä
mahdollisimman vapaaseen vaihdantaan. Aluksi
edistettiin vapaakauppaa, myöhemmin on edetty
kohti syvempää taloudellista yhdentymistä
alueellisella, eurooppalaisella ja koko maailman
tasolla.
Suomen kaltaiselle
pienelle, syrjäiselle kansantaloudelle avoin,
tasapuoliset kilpailumahdollisuudet tarjoava
kauppajärjestelmä on etu ja mahdollisuus.
Tämä kuitenkin edellyttää, että hallitsemme
kaksi asiaa: yhtäältä ymmärrämme ja
hallitsemme globalisaatioon liittyvät kielteisen
kehityksen vaarat ja toisaalta osaamme
hyödyntää maailmanlaajuistumisen tarjoamat
mahdollisuudet.
Mielestäni
meillä on kaikki mahdollisuudet selviytyä
voittajina globalisaation haasteesta, sillä yksi
sen tärkeimmistä kehitystrendeistä on
osaamisen ja tiedon hallinnan kasvava merkitys
yhteiskunnan ja yritystoiminnan keskeisenä
menestystekijänä. Tämä tosiasia antaa Suomen
kaltaiselle hyvinkoulutetulle ja osaavalle
kansalle käteen menestyksen avaimet: kyse on
vain siitä, osaammeko näillä avaimilla avata
oikeat lukot.
Tämäntapaiset
ajatukset risteilivät mielessäni jo vuoden
päivät sitten, kun avasin keskustelun siitä,
pitäisikö yli kolme vuosikymmentä jaetun
tasavallan presidentin vienninedistämispalkinnon
nimi ja palkitsemisen perusteet muuttaa paremmin
kuvaamaan muuttuneen toimintaympäristön
haasteita ja menestymisen edellytyksiä. Kun
tarkastelen tänään palkittavia yrityksiä ja
niitä ansioita, joista kukin palkinnon saa,
näyttää siltä, että palkintouudistuksen
tavoitteet täyttyvät oivallisesti.
Tänään
jaettavilla ensimmäisillä tasavallan
presidentin kansainvälistymispalkinnoilla
palkitaan yrityksiä ja yhteisöjä, jotka ovat
olleet omalla aktiivisella toiminnallaan
esimerkillisesti kehittämässä modernia ja
kansainvälistä Suomea, paikkaa jossa meidän on
hyvä elää. Palkittavat eivät ole
pelkästään vientiä harjoittavia yrityksiä
vaan niiden tapa toimia on kansainvälinen,
kullakin omalla tavallaan. Kansainvälisestä
toiminnastaan huolimatta kaikkien näiden
yritysten juuret ovat syvällä suomalaisessa
osaamisessa ja suomalaisessa yhteiskunnassa.
Haluan toivottaa
kaikille palkinnon saajille onnea ja menestystä
myös jatkossa.
