Suoraan sisältöön

Tasavallan presiden​tti Sauli Niinistön uudenvuodenpuhe 1.1.2016 - Suomen tasavallan presidentti: Puheet

Suomen tasavallan presidentti
Kirjasinkoko_normaaliKirjasinkoko_suurempi
Puheet, 1.1.2016

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuhe 1.1.2016

Kansalaiset,

Haluan aloittaa hyvistä uutisista, koska niitä on vaikeampi nähdä. Kuluneelta vuodelta kaksi kuvaa yli muiden on muistiin painunut. Toinen ilmentää tyytyväisyyttä Pariisin ilmastosopimuksen syntyessä, toinen näyttää presidentit Obama ja Putin päät vastakkain miettimässä ratkaisua Syyriaan.

Nuo kuvat eivät yhteisiä vihollisia, ilmastonmuutosta ja terrorismia, vielä ratkaise, mutta ovat kuvitelmia parempia.

Moni ajattelee varmaan toisin, että vuosi 2015 on tuonut mukanaan vain paljon murhetta. Kyllä, on tuonut näkyviin, mutta onko niin, että huonon ja pahan lähde on vanhaa perua, pato vain on nyt purkautumassa? Että nyt väistämättä tulee näkyviin se, mikä on piilossa tai näkemättä jäänyt.

Tästä näkökulmasta puhun tänään maahanmuutosta, turvallisuudesta ja taloudesta.

Kansalaiset,

Pakolaisuus yllätti Euroopan siitä huolimatta, että jo vuosia olimme seuranneet Välimeren ylittävää valtavaa väenmäärää. Pakolaisuuden luonnekin on muuttunut: liikkeelle lähdetään muualtakin kuin hädän keskeltä. Pakolaisuus ja kansainvaellus kulkevat nyt käsi kädessä kohti Eurooppaa.

Olemme Suomessa kohdanneet ennen kokematonta. Puolen vuoden aikana meille on tullut yli 30 000 pakolaista ja heitä tulee yhä lisää. Osa pakenee hätää, osa hakee parempaa, molemmat luonnollisia ja inhimillisiä motiiveja. Muuttoliikkeen taustalla voi olla myös hyväksikäyttöä, jota saatetaan käyttää voimapolitiikankin välineenä.

Maailmasta tulijoita olisi määrätön määrä, mutta kykymme kantaa huolta heistä on rajallinen. Luulen, että Ruotsin pääministeri Löfven sanoi oleellisen kuvatessaan ”olemme olleet naiiveja”. Ruotsi, monien muiden maiden lailla, onkin tiukentanut maahanmuuttopolitiikkaansa. Olen ymmärtänyt Suomen hallituksen ratkaisut niin, että haluamme turvata voimavarat suurimmassa hädässä olevien auttamiseen. Silloin apua riittää vain vainon vuoksi tuleville.

Meilläkin on syntynyt ongelmia.

Olen itse vanhan opin juristi, silloisen lain mukaan polttopullo rakennukseen, jossa saattoi olla ihmisiä, oli nimikkeeltään murhapoltto ja sitä se on minulle vieläkin. Raskas rikos. Niin kuin on pakolaisiin kohdistuva vaino tai vihan lietsonta. Liian paljon sellaista on tapahtunut.

Kaikki tulijatkaan eivät ole hyvin aikein. Joillakin on terrorismitaustaa ja jotkut tekevät muuta pahaa. Muutaman harvan taustat ja teot luovat aiheetonta epäluuloa kaikkia maahantulijoita kohtaan.

On pahantekijä sitten kantasuomalainen tai maahantulija, on viranomaisten kerrottava avoimesti teoista ja niiden seurauksista.  Se hillitsee tunnekuohuja ja leikkaa siivet rajuimmilta huhuilta.

Ääri-ilmiöt ovat huolestuttaneet meitä. Uskon kuitenkin vakaasti, että suomalaiset eivät joukolla tunne vetoa ääriajatteluun. Saksan yleistä ilmapiiriä maahanmuutosta on sikäläinen rovastikunnan johtaja Lilie kuvannut niin, että ”skeptisyys ja itseluottamus ovat tasapainossa toisiaan vastaan”. Näin taitaa olla Suomessakin, on epäilijöitä ja on niitä, jotka luottavat että selviydymme haasteesta.

Viittaan vielä vanhaan sanontaan, joka ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan, nimittäin – maassa maan tavalla. Maahanmuutto ei koskaan voi tarkoittaa sitä, että keskeiset arvomme, demokratia, tasa-arvo ja ihmisoikeudet, kyseenalaistetaan.

Hyvät suomalaiset,

Käsityksemme turvallisuudesta on muuttunut. Havahduimme sotaan todella vasta, kun se tuli Eurooppaan. Venäjän tuomittavat toimet Krimillä ja Ukrainassa veivät idyllin rauhan tyyssijasta.

Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa samaa idylliä ei ole ollutkaan, ja sotimisen mittaluokka on moninkertainen Ukrainaan nähden. Se ajaa ihmisiä pakolaisuuteen, se vahvistaa terrorismia.

Ratkaisu Syyrian kriisiin on avainasemassa. Yhdysvallat ja Venäjä ovat osallisina, ne molemmat tekevät taistelutoimia samalla rintamalla, mutta osin erilaisin viholliskuvin. Sellainen tilanne avaa vaaran lähteitä, mutta avaa myös pakkoa yhteisiin ratkaisuihin. Jos niitä syntyisi Syyriassa, syntyisi toivottavasti myös mahdollisuus jännitteiden purkautumiseen muuallakin.

Kiristynyt kansainvälinen tunnelma on näkynyt myös lähellä meitä. Itämeren alueella sekä Venäjän että Naton sotilaallinen läsnäolo on lisääntynyt.

Totesin viime vuoden puheessani, että Suomi harjoittaa aktiivista vakauspolitiikkaa. Ulkopolitiikkamme kannalta tässä keskeisiä ovat suhteemme Ruotsiin ja Venäjään, pohjoismaisuus sekä yhteistyö niin Euroopan unionissa kuin myös Nato-maiden kanssa.

Vakauspolitiikan lähtökohdat ovat Itämeren alueella kohtuullisen hyvät. Valtioilla ei ole alueellisia vaatimuksia toisiltaan ja valtioiden sisäinen poliittinen tilanne on vakaa. Kuin itsestään leimahtavaa pesäkettä ei siis ole, vaikka laajemmat jännitteet tänne heijastuvat.

Suomi ja Ruotsi ovat Naton erityiskumppaneita. Harjoitamme keskenämme tiivistyvää sotilaallista yhteistyötä, joka sujuu hyvin ja jota molemmissa maissa arvostetaan. Voimme kuitenkin tehdä enemmän.

Olemme molemmat myös sotilasliittoon kuulumattomia maita. Yhdessä meillä on vahvat yhteydet niin länteen kuin itään, ja tämä nostaa meidät Ruotsin kanssa erityisasemaan. Se taas luo mahdollisuudet merkittävään työhön Pohjois-Euroopan turvallisuuden ja vakauden edistämiseksi.

Olisikin loogista, että rakentaisimme myös ulko- ja turvallisuuspoliittista yhteistyötä pidemmälle. Molempien etu on pyrkiä edistämään yhteistyövaraista turvallisuutta, johon sisältyy myös pyrkimys luottamusta herättävien toimien kehittämiseen.

Hyvät kuulijat,

Kansainvälinen jännitys, pakolaisuus ja terrorismi heikentävät kykyä tulevaisuuden ennakointiin. On vaikea lyhyelläkään aikavälillä nähdä, mitä meistä riippumattomista tekijöistä seuraa.

Minun ajatukseni on, ettei Suomessa ole syytä kohdata kevättä keskinäisen riitelyn ja eripuran vallitessa. Haluan taas muistuttaa, että yhteiskunnallinen eheys on paras voimavaramme.

Talouden osalta laihat vuodet on nähty, mutta lihavia ei ole vielä näköpiirissä. Elämme vielä pitkään velaksi vaikka korjausliikkeitä onkin tehty. Tällaisena aikana punnitaan myös oikeudentuntoamme; että kukin kantaa vastuuta mittansa mukaan ja että emme nyt ahnehdi vaan turvaamme tulevaisuutta.

Otan esiin kaksi yksityiskohtaa käydystä talouskeskustelusta. Toinen koskee saavutettua etua ja toinen hintakilpailukykyä.

Saavutettu etu on tärkeä asia, siihen moni perustaa olonsa ja tulevaisuutensa. Etuja on saavutettu sitä mukaa kun ne on ensin ansaittu ja sitten jaettu.

Mielissä varmaan on vuoden 2007 puheet miljardien ”jakovarasta”. Sillä tarkoitettiin hyvää, jonka piti seuraavina vuosina tulla. Jako tehtiin heti etukäteen, mutta hyvää ei koskaan kuulunut. Jaettu etu jäi siis ansaitsematta, ikään kuin saavuttamatta.

Ytimekäs kysymys kuuluukin: Voiko saavutettu etu perustua siihen, mitä ei koskaan oikeasti saavutettukaan?

On arvioitu, että nykyisistä ongelmista, niin julkisen talouden vajeesta kuin yksityisen sektorin hintakilpailukyvystä tuon ”saavuttamattoman edun” merkitys on useita prosenttiyksiköitä. Syytä on myös muistaa, että suurimman edun saivat ne, joilla jo ennestäänkin oli suurimmat edut.

Hintakilpailukyky on ongelma, joka puolin ja toisin on tunnistettu, vaikkei yksimielisyyttä vielä olekaan löytynyt. Etuudesta tinkiminen ei ole helppoa ja monilla on epäilyksiä, kuka siitä lopulta hyödyn korjaa. Hintakilpailukyvyn parantaminen ei voikaan merkitä vain voitonjakokyvyn parantamista. Olisi hyvä löytää riittävän yleiset tai jopa yrityskohtaiset sitoumukset siitä, että saatava hyöty tullaan käyttämään puhutun mukaisesti, siis työpaikkojen turvaamiseen.

On hyvä, että työmarkkinoiden keskusteluyhteys on edelleen auki. Kannustan teitä löytämään sovintoa. Hyvä ei ole kevättä riidellen kohdata. 

Hyvät suomalaiset,

Loppukesän ja syksyn myötä sain seurata nuoren miehen Oscar Taipaleen suurta tarinaa pienistä marjoista. Hänpä poimi satoja litroja metsämarjoja ja teki hyvän tilin. Siitä tulee semmoinen mielensähyvittäjän olo, että kyllä minua sitten niin ilahduttaa tällainen juttu, että poika kerää marjat maasta ja panee kaverinsa ja monet muutkin innostumaan samaan.

Paljon on ongelmia, mutta paljon on sellaista, josta voi mielensä hyvittää. Vaikkapa se, että halu auttaa on noussut. Vapaaehtoistyö pakolaisten keskuudessa tai lähimmäisten auttaminen niissä ihan tavallisissa asioissa, kyllä ne ilahduttavat; avunsaajia, avunantajia, ja hyödyttävät meitä kaikkia!

Toivotan teille kaikille hyvää alkanutta vuotta ja Jumalan siunausta!

Tulosta
Tämä dokumentti

Päivitetty 1.1.2016

© Tasavallan presidentin kanslia Mariankatu 2, 00170 Helsinki, puh: (09) 661 133, Fax (09) 638 247
   Tietoa verkkopalvelusta   webmaster[at]tpk.fi