Suoraan sisältöön

Perinteiset joulutervehdykset toivat joulun Mäntyniemeen - Suomen tasavallan presidentti: Tiedotteet ja uutiset

Suomen tasavallan presidentti
Kirjasinkoko_normaaliKirjasinkoko_suurempi
TPK etusivu, 15.12.2016

Perinteiset joulutervehdykset toivat joulun Mäntyniemeen

Presidenttipari Lucian ja kuoron kanssa. Kuva: Juhani Kandell / Tasavallan presidentin kanslia
Presidenttipari Lucian ja kuoron kanssa. Kuva: Juhani Kandell / Tasavallan presidentin kanslia

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio vastaanottivat perinteiset joulutervehdykset Mäntyniemessä torstaina 15. joulukuuta 2016.

Ensimmäisenä tervehdyksensä toi Suomen Lucia-neito Ingrid Holm kuoroineen. Santa Lucia-kappaleen lisäksi Mäntyniemessä kuultiin muun muassa virsi Maa on niin kaunis. Kuoro esitti lauluja sekä suomeksi että ruotsiksi. Vuoden 2016 Lucia-neito Ingrid Holm on 18-vuotias abiturientti Kemiön saarelta. Hänelle on varattu jo yli 80 vierailua esimerkiksi vanhainkoteihin, kouluihin ja päiväkoteihin. Lucia-keräys jatkuu tammikuun loppuun. Sen tuotto käytetään heikossa asemassa olevien lapsiperheiden auttamiseen ja tukemiseen.

Suomen Kukkakauppiasliiton Helsingin piiri toi kukkakauppiaiden tervehdyksen presidenttiparille tulppaanien muodossa. ”Tulppaanimeri!” totesi presidentti nähdessään puiseen laatikkoon istutetut 120 tulppaania.

Spelttilakua ja metsäylioppilaiden metsäkuusi

Eläinsuojelu- ja luonnonsuojelujärjestöjen edustajat toivat Mäntyniemeen luomukasviskorin. Kasviskorista löytyi muun muassa hernetempeä, härkäpaputuotteita, kotimaisia luomujuureksia sekä spelttilakua ja vegaanista raakasuklaata. Niin tervehdyksen luovuttajat kuin presidentti Niinistö totesivat kasvisruoan olevan nouseva trendi. WWF:n pääsihteeri Liisa Rohweder muistutti, että yksittäisen suomalaisen keskimääräisestä hiilijalanjäljestä 20 prosenttia muodostuu ruuasta.

Metsäylioppilaat toivat presidenttiparille joulukuusen ja kauralyhteen. Nurmijärven Grangårdin tilalta kaadettu kuusi on tänäkin vuonna metsäkuusi. Presidentti totesi metsäylioppilaiden joulutervehdyksellä olevan pitkät perinteet – joulukuusi tuotiin aikoinaan jo Tamminiemen isännälle, presidentti Urho Kekkoselle.

Joulukuusen viereen asetettu kauralyhde tuli puolestaan Gård-Marttilan tilalta Kauvatsalta. Metsäylioppilaat vitsailivat miettineensä, pitäisikö lyhde tänä vuonna tehdä muodikkaasti nyhtökaurasta, mutta kertoivat päätyneensä kuitenkin tavalliseen kauraan. Lyhteen mukana tuli myös tilan emännän henkilökohtainen tervehdys, jouluruno.

Jouluhauki kiinnosti presidenttiparin Lennu-koiraa

Maataloustuottajain Vehmaan yhdistys toi Mäntyniemeen joulukinkun. Perinteellä oli tänä vuonna juhlavuosi, sillä kyseessä jo 20. kerta, kun presidentille luovutetaan Vehmaan kinkku. Yhdistyksen edustajat korostivat saatesanoissaan kotimaisen ruoantuotannon ja lähiruoan merkitystä suomalaisille.

Korpo Kulturgille rf tuoman jouluhauen oli pyytänyt Tore Johansson, jonka tytär oli mukana Mäntyniemeen saapuneissa korppoolaisissa. Myös jouluhauen luovuttamisella on pitkä perinne, sillä korppoolaiset toimittivat jouluhauen kuninkaalle jo 1700-luvulla. Jonkin aikaa tauolla olleeseen perinteeseen palattiin presidentti Koiviston aikana. Joulutervehdysten sadosta juuri hauki kiinnosti erityisesti Lennu-koiraa, mutta hauki saatiin ajoissa turvaan Lennun hampaiden tieltä.

Aamulla leivottuja karjalanpiirakoita

Karjalan Liitto toi muun muassa vastapaistettuja ohra-, riisi- ja perunatäytteisiä karjalanpiirakoita, sulhaspiirakoita sekä vatruskoita. Liiton kunniajäsen ja naistoimikunnan puheenjohtaja Aira Viitaniemi kertoi leiponeensa karjalanpiirakat samana aamuna. Liiton puheenjohtaja Marjo Matikainen-Kallström luovutti myös Karjalaisen ruokakirjan kiitoksena siitä, että rouva Jenni Haukio on kuluvana vuonna toiminut liiton naistoimikunnan 40-vuotisjuhlavuoden suojelijana.

Joulutervehdysten luovutusten yhteydessä esiintyi Cantores Minores -kuoro. Kuoro esitti kappaleet Suloäänet enkelten, Jouluyö, juhlayö ja En etsi valtaa, loistoa. Sekä presidentti Niinistö että rouva Haukio ovat kuoron pysyviä suojelijoita.

Kuva: Juhani Kandell / Tasavallan presidentin kanslia
Suomen Kukkakauppiasliitto luovutti presidenttiparille tulppaaneja. Kuva: Juhani Kandell / Tasavallan presidentin kanslia
Kuva: Juhani Kandell / Tasavallan presidentin kanslia
Kasviskori sisälsi myös Lennulle vegaanisen puruluun. Kuva: Juhani Kandell / Tasavallan presidentin kanslia
Kuva: Juhani Kandell / Tasavallan presidentin kanslia
Metsäylioppilaat luovuttivat kuusen lisäksi kauralyhteen. Kuva: Juhani Kandell / Tasavallan presidentin kanslia
Kuva: Juhani Kandell / Tasavallan presidentin kanslia
Joulukinkku tuli Vehmaalta 20. kerran. Kuva: Juhani Kandell / Tasavallan presidentin kanslia
Kuva: Juhani Kandell / Tasavallan presidentin kanslia
Korppoolaiset tuomassa jouluhaukea. Kuva: Juhani Kandell / Tasavallan presidentin kanslia
Kuva: Juhani Kandell / Tasavallan presidentin kanslia
Karjalan Liitto luovutti karjalanpiirakoita. Kuva: Juhani Kandell / Tasavallan presidentin kanslia
Kuva: Juhani Kandell / Tasavallan presidentin kanslia
Cantores Minores lauloi presidenttiparille ja joulutervehdysten tuojille joululauluja. Kuva: Juhani Kandell / Tasavallan presidentin kanslia
Kuva: Juhani Kandell / Tasavallan presidentin kanslia
Karjalanpiirakat kiinnostivat Lennua. Kuva: Juhani Kandell / Tasavallan presidentin kanslia
Tulosta
Tämä dokumentti

Päivitetty 16.12.2016

© Tasavallan presidentin kanslia Mariankatu 2, 00170 Helsinki, puh: (09) 661 133, Fax (09) 638 247
   Tietoa verkkopalvelusta   webmaster[at]tpk.fi