TASAVALLAN PRESIDENTIN PUHE 51. SOTAINVALIDIEN VIIKON AVAAMISEKSI 4.9.1994

Kansalaiset

Tänään tasan 50 vuotta sitten aseet vaikenivat itärajallamme. Takana olivat talvi- ja jatkosota. Suomalaisten peräänantamattomuus kovissa taisteluissa sekä yksituumaisuus ja uhrivalmius vaaran hetkinä pelastivat maamme itsenäisyyden ja vapauden.

Kesän 1944 aikana rintamilla tehtiin äärimmäisessä paineessa sankaritekoja, jotta puolustuslinjat olisi saatu vakiinnutettua. Samaan aikaan valtiollinen johto teki kaikkensa irroittaakseen Suomen sodasta. Tämä onnistui, mutta erittäin suurin uhrauksin. Rauhanehtojen mukaisesti edessä oli vielä katkera Lapin sota, joka sekin vaati omat uhrinsa.

Kun suuntaamme katseemme kuluneisiin viiteenkymmeneen vuoteen ja tarkastelemme kansallisia saavutuksiamme - hyvinvointiamme ja vakaata yhteiskuntajärjestelmäämme, emme voi kuin tuntea syvää kiitollisuutta niitä miehiä ja naisia kohtaan, jotka taipumattomalla tahdollaan pelastivat maamme kohtalon omiin käsiimme. Tämän asian merkitystä korostaa tietoisuutemme siitä, mikä on ollut niiden kansojen osa, joille ei vastaavaa mahdollisuutta suotu.

Sotiemme 1939 - 1945 vaatimat uhraukset eivät jakautuneet kansalaisten kesken tasan. Edelleenkin keskuudessamme on 37 000 sotainvalidia. Heidän elämässään sotavammojen aiheuttamat rajoitukset, kivut ja säryt jatkuvat. Sekä taloudellisista että inhimillisistä syistä on perusteltua, että sotainvalidit voivat mahdollisimman pitkään elää ja asua omassa kodissaan. Sotainvalidien kotona asumista voidaan tukea erilaisin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluin, mutta ennenkaikkea kotona selviytyminen edellyttää asunnolta riittävää kuntoa ja varustetasoa.

Kolmen viime vuoden aikana Sotainvalidien Veljesliiton, tapaturmaviraston ja Raha-automaattiyhdistyksen yhteistyön tuloksena on kunnostettu yli 2 500 sotainvalidin koti. Lähes yhtä moni sotainvalidiasuu kuitenkin edelleen heikkokuntoisessa tai puutteellisesti varustetussa asunnossa. Tänä vuonna sotainvalidien syyskeräyksellä saatavia varoja suunnataan erityisesti heidän asuntojensa kunnostamiseen.

Haluan erityisesti korostaa myös sotainvalidien puolisoiden kuntoutuksen tärkeyttä. Monet puolisot ovat tehneet uskomattoman päivätyön hoitaessaan sotainvalidipuolisoaan kymmeniäkin vuosia. He jos ketkä ovat niitä hiljaisia sankareita, joille kuuluu meidän kaikkien nöyrä kiitos. Kuntoutuksen ulottaminen puolisoihin on mielestäni kunnianosoitus siitä valtavasta tuesta, jota he sotainvalidipuolisolleen ovat antaneet. Totean ilolla, että puolisoiden kuntoutukseen on kiinnitetty kasvavaa huomiota.

Historiamme opetuksia on, että yhteistyö ja yhteisvastuu ovat ne voimat, joilla tämä maa on selvinnyt niin sodan kuin rauhankin aikana. Sotainvalidien vapaaehtoisessa huoltotyössä on omatoimisella varojen hankinnalla ja yhteisvastuulla ollut aina perustavaa laatua oleva merkitys. Tässä ovat sotainvalidimme esikuvana kaikille meille. Sotainvalidien oman työn ansiosta jokainen lahjoitusmarkka on paitsi mennyt perille, myös tuottanut lisäarvoa koko suomalaiselle yhteiskunnalle.

Sodassa mukana olleiden, siellä vammautuneiden ja sairastuneiden asioiden hoitaminen yhteiskunnassa viestittää myös nuoremmalle sukupolvelle yhteiskunnan perusarvoista. Niiden vaaliminen on välttämätöntä, jotta ylipäätänsä voisimme elää inhimillisessä maailmassa.

Kuluneina vuosikymmeninä kansalaiset ovat kiitettävästi osallistuneet keräyksiin. Keräysten tuotoilla on parannettu niiden suomalaisten elinoloja, jotka kerran asettivat isänmaan edun oman henkilökohtaisen hyvänsä edelle.

Kansalaiset

Toivon, että me kaikki tänäkin vuonna omaksuisimme sen saman yhteisvastuun ja lähimmäisestä välittämisen hengen, joka on tunnusomainen sotainvalideillemme. Jokaisen sukupolven tulee huolehtia kunniavelastaan veteraaneille.

Julistan 51. sotainvalidien viikon avatuksi.