TASAVALLAN PRESIDENTTI MARTTI AHTISAARI TAMPEREELLA 24.09.1994

ITSENÄINEN SUOMI YHDENTYVÄSSÄ EUROOPASSA

Olemme valmistautumassa ratkaisemaan kansanäänestyksellä Suomen jäsenyyden Euroopan unionissa. Samaan aikaan kansainvälinen yhteisö on kuoriutumassa puolivuosisataisesta kahtiajaon järjestyksestä. Yhteistyöllä ja sovittelulla on nyt enemmän kannattajia ja mahdollisuuksia kuin koskaan aiemmin. Kansainvälisessä yhteisössä olemme saaneet kunnollisen mahdollisuuden paremman ja turvallisemman huomisen luomiseen.

Suomi on historiallisen valinnan edessä. Olemme kansakuntana nyt siinä onnellisessa asemassa, että suomalaisia ei kukaan ulkopuolinen pakota tekemään ratkaisua. Olemme toden teolla oman onnemme seppiä.

Kansanäänestystä ei maassamme ole käytetty koskaan aiemmin maamme ulkoisten suhteiden ratkaisemiseen. Neuvoa antava kansanäänestys kuvaa hyvin koko yhdentymisprosessin perusluonnetta: kysymys on vapaaehtoisesta osallistumisesta itsenäisten valtioiden yhteistyöhön.

Kysymys itsenäisyydestä on hallinnut paljolti maassamme käytyä EU-keskustelua. Suomalaisille oma maa on rakas. Sen eteen teemme herkeämättä työtä. Sen kansalaisten kaikkinainen hyvinvointi on silmäterämme. Tässä EU-asia ei meitä erota eikä erottele.

Suomi on kansallisen olemassaolonsa aikana saanut tärkeimmät kulttuuriset ja yhteiskunnalliset vaikutteensa Pohjolasta sekä keskisestä Euroopasta. Maantieteellisen asemamme seurauksena olemme olleet myös vuorovaikutuksessa venäläisen kulttuurin kanssa.

Olemme luoneet kansallisen identiteettimme tässä kulttuurien vuorovaikutuksessa, omimmista kiinnipitäen, mutta antaen tilaa myös ulkoisille vaikutteille. Kansallinen identiteettimme istuu siten lujassa ja on vuosisataisen kehityksen tulos.

Uhka kansalliselle omaleimaisuudelle ei siten ole avautuminen muulle maailmalle, vaan ovien sulkeminen. Näin on ollut ja näin on jatkossakin.

Kansainvälisessä yhteisössä on jo vuosikausia vaikuttanut kaksi erisuuntaista kehityspiirrettä: yhdentyminen ja hajoaminen. Euroopassahan tämä on koettu kaikkein konkreettisimmin. Entinen Jugoslavia hajosi. Saksan yhdistyminen kävi mahdolliseksi, koska kylmä sota kahden erilaisen yhteiskuntajärjestelmän välillä oli päättynyt demokratian voittoon.

Oleellista on se, että suurtenkin kansojen on oman etunsa nimessä ja taloudelisen hyvinvointinsa turvaamiseksi välttämätöntä harjoittaa yhä tiiviimpää yhteistyötä.

Euroopan markkinatalousmaat ovat toisen maailmansodan jälkeen vähittäin tiivitäneet yhteistyötään rauhanomaisen kehityksen takaamiseksija asemansa turvaamiseksi maailmanlaajuisessa kilpailussa. Euroopan unionista on muodostunut tämän prosessin veturi.

Kylmän sodan aikana Neuvostoliitto pitkään koki Euroopan yhteisön poliittisena haastajana. Presidentti Kekkosen ansioksi on laskettava se, että pääsimme vapaakauppasopimukseen Euroopan Talousyhteisön (EEC) kanssa. Kylmän sodan murtuminen muutti nopeasti myös maanosan kansainväliset suhteet. Ennen muuta syntyi uusia mahdollisuuksia tiivistää taloudellista ja poliittista yhteistyötä.

Euroopan yhteisön ja nyttemmin unionin laajentuminen on tapahtunut aalloittain: ensin 1970-luvun alussa, sitten taas 1980-luvulla. Nyt on kyse laajennuksesta, jossa unioni on saamassa selkeämmin pohjoisen ja keski-eurooppalaisen ulottuvuuden.

Euroopan unionin laajennus ei siten koskaan ole tapahtunut eikä saatujen tietojen mukaan tule nytkään tapahtumaan muulla tavoin. Meneillään olevan laajennusvaiheen jälkeen unioni laajentunee vasta seuraavan vuosituhannen alussa. Jos Suomi jättää nyt tämän mahdollisuuden käyttämättä, se tarjoutuu meille seuraavan kerran näillä näkymin vasta vuosia myöhemmin.

Laajentumista on unionissa aina seurannut sen sisäinen uudistuminen. 1970-luvulla yhteisö tiivisti poliittista yhteistyötä, 1980-luvulla luotiin ns. yhtenäisasiakirja, joka aloitti sisämarkkinoiden luomisen. Nyt 1990-luvulla on tarkoitus tutkia talous- ja rahaliiton mahdollisuuksia ja kehittää edelleen hallitusten välistä poliittista ja turvallisuuspoliittista yhteistyötä.

Laajentuessaan unioni luo siten perustaa vakaalle ja tasapainoiselle kehitykselle koko maanosassa. Laajentuva unioni on täysin keskeinen tekijä itäisen Keski-Euroopan siirtymätalouksien kehitykselle. Edesauttaessamme laajennusta välillisesti vaikutamme näiden maiden kehitykseen myönteisellä tavalla.

EU:n laajentumisessa yhdistyvät Suomen kannalta sekä taloudellisen hyvinvoinnin että turvallisuuden tavoitteet. Voimme itse kukin miettiä, mitä se merkitsisi, että Euroopan yhteisö ei olisi alkanut laajentua 1960-luvun lopulta lähtien.

Keskustelussa on paljon esitetty kysymyksiä siitä, miten käy rajojemme, mikäli meistä tulee unionin jäsen. Joudummeko väestön hallitsemattomien muuttovirtojen keskelle? Entä lisääntyykö rikollisuus? Tuhoutuvatko järvemme ja järvien rannat? Kysymykset ovat ymmärrettäviä.

Yksikään maa ei kykene yksin selviytymään tämänlaatuisista uusista turvallisuusuhkista. EU on näidenkin ongelmien ratkomisessa meille paras väline. Ilman EU:n kautta tapahtuvaa yhteistyötä emme ennen pitkää selviä tyydyttävästi näistä haasteista.

Euroopan unioni on - kuten olen eri yhteyksissä korostanut - nimenomaan itsenäisten valtioiden yhteistyöjärjestely, uudenlainen valtioiden yhteenliittymä. Tämä on myös kirjattu unionin perusasiakirjoihin.

Nimenomaan pienille maille unioni tarjoaa enemmän mahdollisuuksia, kuin mitä ulkopuolella pysyminen merkitsisi.

Irlanti, Portugali, Kreikka, Tanska ja Benelux-maat ovat niitä pienempiä EU-maita, joissa jäsenyyden edut on koettu haittoja oleellisesti suuremmiksi. EU takaa parhaiten sen, etteivät pienet valtiot enää joudu suurpolitiikan jalkoihin. Ei enempää, ei vähempää.

Tapasin pari viikkoa sitten Euroopan yhdentymisen yhden merkittävimmistä puolestapuhujista, Englannin entisen pääministerin Sir Edward Heathin. Hän korosti, että nimenomaan unionin uudet jäsenmaat - ja hän viittasi Irlantiin, Välimeren maihin ja Tanskaan - ovat voineet aiempaa paremmin kehittää maaseutuaan ja maaseudun elinkeinoja unionin jäseninä. Hän kysyi, miksi ihmeessä Suomen kaltainen, maa-alaltaan suuri valtio, joka pitkälle elää metsistään, ei pääsisi hyötymään samoista eduista.

EU-jäsenyys merkitsee joka tapauksessa monella tapaa vaativaa sopeutumisprosessia koko suomalaiselle yhteiskunnalle. Kyse on kuitenkin sopeutumisesta ei niukempiin, vaan suurempiin mahdollisuuksiin. Jäsenyyden ulkopuolella meillä olisi vähemmän mahdollisuuksia käytettävissämme. Tämän osoittavat kaikki keskeiset selvitykset. Muutoin emme tässä hankkeessa olisi mukana.

Vetoan kansallisen yhteisymmäryksen aikaasaamiseksi maaseudun kehittämiseen tarvittavan kansallisen sopeutumispaketin hyväksymiseksi. Tämä järjestely takaisi sen, että maaseudulla voitaisiin vihdoinkin katsoa eteenpäin luottavaisesti. Näin päättyisi ikuinen kiistely siitä, tarvitaanko tässä maassa maataloutta ja missä määrin.

GATT-ratkaisun ja kansallisten poliittisten päätösten varassa maaseudun edessä on epävarmempi tulevaisuus.

Euroopan unioniin liittyminen ja yhteistyön tiivistäminen kaltaistemme demokratioiden kesken vaatii rohkeutta, sillä tämä päätös on kauaskantoinen ja vaikutuksiltaan merkittävä. Tästä mahdollisuudesta kieltäytyminen olisi ei rohkeuden, vaan uhkarohkeuden osoitus, ja merkitsisi todellisuudessa suuren riskin ottamista. Jättäytyisimme ehdoin tahdoin Euroopan vakiintuneiden demokratioiden kehittyvän yhteistyön ulkopuolelle. Meidän paikkamme on siellä, missä kansat rakentavat tulevaisuuttaan vapaaehtoisuuden, lainalaisuuden ja yhdenvertaisuuden pohjalle.

Käsitykseni mukaan Pohjoismaiden panos EU:ssa antaisi unionille erityisen pohjoisen ulottuvuuden sekä takaisi sen, että unionia kehitetään niin, että se muodostuu ei byrokratioiden, vaan kansalaisten unioniksi. Kansalaisten, joiden juuret ovat vahvasti omissa kotimaissaan, niiden kansallisessa identiteetissä.

Unioni tarjoaa meille paremman mahdollisuuden maanosamme turvallisuuden vahvistamiseen ja maailmanlaajuisten turvallisuushuolien hoitoon. Tässä yhdistyy maamme Eurooppa-politiikan pitkä linja. Se on tähdännyt kahtiajaon päättämiseen ja yhteistyön lisäämiseen koko maanosassa.

Paljon on keskusteltu siitä, onko edessämme sotilaallinen liittoutuminen, kun unionissa vuonna 1996 ryhdytään käsittelemään hallitusten välisessä konferenssissa myös turvallisuuspolitiikan syventämistä.

Kuten olen eri yhteyksissä korostanut, Euroopan turvallisuustilannetta on jatkuvasti arvioitava uudelleen. Niin myös niitä keinoja, joilla turvallisuutta vahvistetaan. Kylmän sodan aikaiset liittokuntarakenteet - ne, mitä niistä on jäljellä - sopeutuvat parhaillaan uuteen aikaan. Meneillään on uuden, kattavamman eurooppalaisen turvallisuusjärjestyksen vähittäinen luominen. Tässä meidän on oltava mukana vakiintuneen politiikkamme pohjalta. Siihen meillä on paljon annettavana.

Toivon, että jäljelläoleva aika ennen kansanäänestystä tarjoaisi kansalaisille yhä selkeämmän kuvan todellisista vaihtoehdoista. Luotan siihen, että suomalaiset ovat realistisia, näkevät kauas. Ymmärtävät, mikä on hyväksi isänmaalle.

Tein runsas viikko sitten maakuntamatkan Lappiin. Kauniin syysruskan keskellä maamme luonnonkauneus loisti parhaimmillaan. Lapin väestö osoitti lujaa luottamusta tulevaisuuteen. Monet toistivat sitä, että Lapin kansa on aina selviytynyt murroksista. Niin nytkin, he sanoivat.

Inarissa osui käteeni Inarin kansalaisopiston esitelehti. Osoituksena lappilaisten voimakkaasta kulttuurimielestä oli se Eino Leinon runo, joka tuohon esitteeseen oli painettu. Haluan lopettaa tämän puheeni tuolla kauniilla ja koskettavalla runolla:

"Nouse Suomeni suurena, rynnistäin,

nouse vaaroilta, vaarojen alta,

nouse rannoilta järvien siintäväin,

sinä sinisten toivojen valta,

luo päältäsi pienten riitojen riehu,

ja kasva ja kansojen lippuna liehu,

ja näytä, mit' täällä pienikin voi,

kun suurta se unelmoi".