TASAVALLAN PRESIDENTTI MARTTI AHTISAAREN PUHE TELEVISIOSSA 16.10.1994 SUOMEN EU-KANSANÄÄNESTYKSEN RATKETTUA

Kansalaiset,

Historiallinen kansanäänestys on juuri ratkennut. Selvä enemmistö suomalaisista haluaa maamme liittyvän Euroopan unionin jäseneksi.

Äänestysprosentti osoitti, että päätös kansanäänestyksen pitämisestä oli perusteltu. Käyty keskustelu on ollut vilkasta, jäsenyyden etuja ja haittoja on punnittu perinpohjaisesti.

Ensimmäistä kertaa Suomen kansa suoraan ratkaisi sen, mikä on tiemme maanosan murroksessa.

Kiitän kaikkia kansalaisia aktiivisesta osanotosta tähän maamme tulevaisuuden kannalta tärkeään äänestykseen.

Kansanäänestyksen tulos on eduskuntaa, tasavallan presidenttiä sekä hallitusta moraalisesti ja poliittisesti sitova. Menestyksellinen toiminta Euroopan unionissa edellyttää näiden keskeisten valtioelintemme saumatonta yhteistyötä.

Suomen liittyminen Euroopan unionin jäseneksi merkitsee luonnollista jatkoa maamme noudattamassa eurooppalaisessa yhteistyöpolitiikassa. Emme astu tuntemattomaan, vaan menemme mukaan päättämään kanssamme samankaltaisten valtioiden kanssa maanosamme kehityksestä.

Euroopan unionin laajentuminen vahvistaa vakautta Euroopassa.

Euroopan unioni tarjoaa uusia keinoja hyvinvointimme ja turvallisuutemme vahvistamiseksi.

Kansanäänestys on pidetty keskellä arkista aherrusta ja monien vaikeiden ongelmien koetellessa yhteiskuntaa. Massatyöttömyyden jatkuminen on pahin ongelmamme. On aika käynnistää määrätietoiset toimenpiteet työttömyyden nujertamiseksi. Sen on oltava meidän kaikkien yhteinen asia.

Edessä on vuosia kestävä sopeutuminen jäsenyyteen. On huolehdittava siitä, että maahamme aikaansaadaan kansallinen yhteisymmärrys sopeuttamista helpottavista toimenpiteistä ja Suomen politiikasta Euroopan unionissa. Siinä tarvitaan kaikkien suomalaisten panosta.

Euroopan unionin jäsenyyden on luotava parempi huomen kaikille väestöryhmille. Puhaltakaamme nyt yhteen hiileen, aivan kuten olemme tehneet aina silloin, kun kansakunta on ollut vaativan haasteen edessä. Se on ollut voimamme ja se on sitä nytkin.