TASAVALLAN PRESIDENTTI MARTTI AHTISAARI FREIE UNIVERSITÄTISSÄ BERLIINISSÄ 23.11.1994

SUOMI, EUROOPAN UNIONI JA KANSAINVÄLINEN MUUTOS

Lähes päivälleen viisi vuotta sitten kylmänä sotana tunnettu ideologinen ja sotilaallinen kahtiajako maanosassamme päättyi. Tuolloin saksalaiset mursivat Berliinin muurin ja päästivät vapauden virrat irti. Saksan ja Euroopan rauhanomainen yhdistyminen tuli käännekohtaan.

Berliini on uuden Euroopan symboli. Täällä ja muualla maanosassamme keskitytään nyt rauhan töihin.

Minulle on suuri kunnia saada esitelmöidä Berliinin Vapaassa yliopistossa. Tällä tiedeyhteisöllä on maineikas historia. Täällä on aina puolustettu akateemista vapautta.

Suomen presidenttinä tunnen poikkeuksellisen suurta mielihyvää voidessani esiintyä yhdistyneen Saksan pääkaupungissa arvioimassa oman maani kansainvälistä asemaa nyt, kun Suomi on liittymässä Euroopan unioniin. Ottamamme askel on kansakunnallemme historiallinen tapahtuma, eikä se voisi osua kansainvälispoliittisesti mielenkiintoisempaan aikaan.

Saksan poliittinen johto - ja uskoakseni koko Saksan kansa - on tukenut varauksetta Suomen EU-jäsenyyttä. Käytän tätä tilaisuutta hyväkseni esittääkseni tästä parhaat kiitokseni.

Kaksi vuosisataa sitten königsbergiläinen filosofi, Itämeren alueen todellinen suurmies Immanuel Kant luonnosteli ohjelmaansa "ikuiseksi rauhaksi". Hän oli vakuuttunut - keskellä levotonta aikaa - että pitemmällä aikavälillä syntyy myös Eurooppaan pysyvä rauhantila.

Kant sanoi:

"Kauppahenki se on, joka ei voi elää yhdessä sodan kanssa ja joka ennemmin tai myöhemmin pääsee vallalle jokaisen kansan keskuudessa."

Kauppahengen oheen Kant liitti kaksi kantavaa ajatusta pysyvän rauhan tekijöinä. Ensinnäkin hänen mielestään valtioiden sisäisen järjestyksen tulisi nojata tasavaltaisen hallitusmuodon ja tasa-arvon periaatteille. Toiseksi Kant otaksui, että sodankäynnistä tulee niin tuhoisaa, ettei sitä enää voida käyttää politiikan välineenä.

Maanosamme kahtiajaon päätyttyä dramaattisella tavalla monet uskovat Kantin luonnosteleman ikuisen rauhan ehtojen nyt täyttyneen. Vaikka tarvitsemme tällaista optimistista uskoa, pelkään että edessämme on kuitenkin vielä pitkä matka ennen kuin voimme olla varmoja siitä, että rauha ei lepää katteettomien lupausten, vaan kestävien rakenteiden varassa.

Suomen ja Saksan yhteyksillä on vuosisataiset perinteet. Jo keskiajalta lähtien suomalaiset maalliset ja hengelliset vaikuttajat ovat opiskelleet Saksan maailmankuuluissa yliopistoissa. Lutherin johtama uskonpuhdistus sai pian merkittävän jalansijan Suomessa. Saksan kielellä ja saksalaisella kulttuurilla on aina ollut suuri merkitys maassamme.

Kun me nyt olemme liittymässä Euroopan unioniin, Suomesta ja Saksasta on tulossa läheiset kumppanit uudessa Euroopassa.

Suomi on historiansa aikana ollut tiiviisti mukana koko Itämeren alueen taloudellisessa ja sivistyksellisessä vuorovaikutuksessa. Siitä olemme ammentaneet kansallisen omaleimaisuutemme keskeiset piirteet.

Vuosisatojen ajan rannoillaan asuneita kansoja yhdistäneestä Itämerestä tuli kuitenkin kylmän sodan jakolinja. Sen itäinen ranta itsenäisine kansakuntineen katosi näköpiiristämme. Kahtiajaon päättyminen palautti sisämeremme historialliseen asemaansa. Nyt Itämeri taas yhdistää, ei erota.

Suomi on saanut merkittävän aseman yhteyksien edistäjänä pohjoiseen, luoteiselle Venäjälle ja Baltiaan.

Viime perjantaina Suomen eduskunta hyväksyi maamme liittymissopimuksen Euroopan unioniin. Sitä edelsi kansanäänestys, jossa Suomen kansa antoi selvän tukensa EU-jäsenyydellemme.

Kansanäänestystä edeltänyt laaja keskustelu osoitti, että suomalaiset voivat vakuuttua integraatioratkaisun hyödyistä ainoastaan käytännön tulosten kautta. Unioni voi toimia vain kansalaisten tuella.

Toivon, että unionin laajentuminen toteutuu suunnitellulla tavalla ensi vuoden alusta. Uudet jäsenmaat antavat uskoakseni myönteisen sysäyksen unionin kehittämiselle. Pohjoismaat - mikäli ne ovat kaikki unionin jäseniä - laajentavat sen maa-aluetta lähes 50 prosentilla. Tällainen pohjoisen ulottuvuuden saanut unioni poikkeaa monin tavoin nykyisestä kahdentoista valtion yhteisöstä.

Pohjoismaat muodostavat arvoyhteisön, jolla on erityistä merkitystä kansalaisilleen. Monissa unionin käsittelemistä kysymyksistä pohjoismaiden on epäilemättä helppo olla keskenään yhtä mieltä. Tämä ei kuitenkaan merkitse, että unioniin muodostuisi pohjoismainen blokki.

Odotamme unionilta paljon, mutta tiedämme että pystymme puolestamme antamaan merkittävän panoksen sen yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Laajentuneen unionin ääni kantaa maailmanyhteisössä kauemmaksi. Näin vahvistuu unionin globaali rooli.

Maantieteestä ja historiasta johtuu, että Suomi ja Saksa tarkastelevat maanosamme muutosta ja sen hallintaa samankaltaisesta näkökulmasta. Vaikka yhteiskunnissamme onkin suuria ongelmia kuten työttömyys, me molemmat näemme maanosamme suurimpien haasteiden olevan kuitenkin sen itäosissa. Niitä voimme käydä ratkomaan yhteistyöllä, vakauspolitiikan keinoin.

EU:sta on tullut maanosan taloudellisen ja poliittisen kehityksen ankkuri. Sen vähitellen etenevä laajeneminen luo vakauden edellytyksiä maanosan itäisissä osissa. Nyt on vuorossa Keski-Euroopan maiden ja EU:n suhteiden kehittäminen. Tähän ryhmään luemme myös Baltian maat. Essenin huippukokouksessa esille tuleva tätä koskeva strategia on tärkeä askel kohti seuraavaa laajenemista.

Samaan aikaan on oleellista edistää unionin taloudellista ja poliittista yhteistyötä Venäjän, Ukrainan ja IVY-maiden kanssa.

Meillä oli tapana tarkastella entistä Neuvostoliittoa ideologisena maailmanvaltana ja sotilasmahtina. Euroopan unionin nyt laajentuessa se kohtaa omilla rajoillaan uuden Venäjän. Demokratiaa, oikeusvaltiota ja markkinataloutta rakentava Venäjä hakee meistä kumppaneita. Tähän meidän on kyettävä vastaamaan. Venäjä on suurten mahdollisuuksien maa. Sen kehitys ei ole ongelmatonta, mutta paluuta menneeseen ei enää ole.

Venäjä kamppailee entisen Neuvostoliiton jälkeensä jättämän perinnön kanssa. Teollisuus on tuhonnut ympäristöä, mihin yhdistyvät ydinlaitosten aiheuttamat ongelmat. Mahdollisten ydinonnettomuuksien seuraukset säteilisivät kaikkialle. Tämä ongelma on laajalti tunnustettu EU:n piirissä. Myös Suomi osallistuu työhön mittavalla panoksella.

Neuvostoliiton hajoamisen seurauksena syntyneiden valtioiden suhteet hakevat edelleen muotoaan. On välttämätöntä, että ne saadaan vakaalle pohjalle. Historian rasitteista huolimatta nyt tarvitaan kärsivällisyyttä ja valtiomiestaitoa. Sitä osoittivat mm. Viron, Latvian ja Venäjän johtajat ratkoessaan viime kesänä menestyksellisesti maittensa keskinäisiä ongelmia.

Vaikka suursodan uhka onkin väistynyt, Euroopan turvallisuuden vahvistaminen kylmän sodan jälkeen on osoittautunut ongelmalliseksi. Taloudellinen eriarvoisuus, uudenlaiset etniset ja kansalliset ristiriidat, kansainvälinen rikollisuus, ympäristöongelmat sekä valtioiden suhteiden kitkatekijät varjostavat muutoin rohkaisevaa kokonaiskuvaa.

Paluuta jakolinjojen ja voimapolitiikan Eurooppaan ei kuitenkaan ole. Turvallisuutta on lujitettava yhteistyössä. Euroopasta on luotava turvallisuusalue, jossa sotilaallisten keinojen käyttö on tarpeetonta.

Nyt on toimittava päättäväisesti tällaisen alueen luomiseksi. Käytettävissämme olevia instituutioita tulee kehittää ja niiden toimintoja sovittaa yhteen, jotta syntyy edellytyksiä toteuttaa laaja-alaista vakauspolitiikkaa. Euroopan turvallisuusalue muodostuu kolmesta rakenteellisesta tasosta.

Perusvakautta luodaan kahdenvälisiä suhteita lujittamalla sekä taloudellisen ja poliittisen yhdentymisen keinoin. Avainasemassa ovat laajeneva EU ja sitä lähenevät valtiot.

Yhteistyövaraista turvallisuutta puolestaan tuotetaan ennalta ehkäisevän diplomatian, rauhanturvan ja kriisinhallinnan keinoin. Tässä työssä keskeisiä foorumeita ovat Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi (ETYK), Euroopan neuvosto (EN), Pohjois-Atlantin yhteistyöneuvosto (NACC), Länsi- Euroopan unioni (WEU) ja NATO, eritoten rauhankumppanuusohjelma (PfP).

Kolmanneksi sotilaallinen vakaus perustuu viime kädessä puolustuskykyyn, jota kansallisvaltiot tuottavat joko itsenäisesti, keskinäisessä yhteistyössä tai yhteisen puolustuksen avulla.

Suomi ja muut pohjoismaat ovat jo vuosikymmenten ajan kulloinkin vallinneissa oloissa harjoittaneet määrätietoista vakauspolitiikkaa. Olemme kantaneet omaa vastuutamme pitämällä yllä uskottavaa puolustuskykyä ja osallistumalla kansainvälisiin rauhanturvatehtäviin. Uskomme vastedeskin olevamme turvallisuuden tuottaja, emme sen kuluttaja.

Liitymme Euroopan unionin jäseneksi politiikkanamme sotilaallinen liittoutumattomuus ja itsenäisen, uskottavan puolustuksen ylläpito. Uskomme voivamme tältä pohjalta parhaiten vahvistaa Pohjois-Euroopan vakautta ja turvallisuutta.

Tarkoituksemme on osallistua unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittämiseen aktiivisesti ja rakentavasti. Lähdemme siitä, että unionin muut jäsenmaat kuuntelevat turvallisuudesta esittämiämme näkemyksiä ja ottavat ne huomioon.

Jotta Euroopan unioni pystyisi lunastamaan siihen kohdistetut toiveet, sen oman talouden täytyy olla kunnossa. Juuri nyt jäsenmaiden taloudellinen kehitys kuitenkin kangertelee. Sitkeä työttömyys on seurausta sekä talouden monitahoisista rakenneongelmista että eurooppalaisen kilpailukyvyn heikkenemisestä. Sisämarkkinoiden luominen on ensimmäinen askel kilpailukyvyn palauttamiseen tähtäävissä ponnisteluissa.

Myöhemmin tähtäimessä on talous- ja rahaunioni (EMU). Sen tavoitteet vastaavat terveen taloudenpidon periaatteita. EMU:n kriteerien saavuttaminen ei ole jäsenvaltioiden talouksille yksinkertaista. Pitemmällä aikavälillä se on kuitenkin välttämätöntä, jotta maanosamme taloudellinen kehitys turvataan.

Myös unionin omia rakenteita on uudistettava. Vuonna 1996 on edessämme hallitusten välinen konferenssi, jossa on tarkoituksena käsitellä mm. unionin instituutioiden kehittämistä.

Suomi haluaa kehittää unionia toimivaksi, itsetunnoltaan vahvojen valtioiden yhteisöksi. Instituutioiden on oltava tarkoituksenmukaisia ja demokraattisia.

Unionin jäsenmaiden erilaisuus on sille rikkauden lähde, ei kehityksen este. Kaikkien edun mukaista on kuitenkin se, etteivät jäsenmaat joudu keskenään eriarvoiseen asemaan. Siksi on tärkeää, että tavoitteista ja aikatauluista sovitaan aina yhteisesti. Voidaan ajatella, että poikkeustapauksissa jäsenmaa voisi halutessaan noudattaa toisenlaista aikataulua yhteisesti sovittavalla tavalla.

Tübingenin yliopistossa valmistui vuonna 1841 filosofinen teos "Idee der Persönlichkeit" (Persoonallisuuden idea), joka sai suurta huomiota Saksassa. Sen kirjoittaja oli sittemmin valtiomieheksi noussut suomalainen J.W. Snellman. Hän korosti, että Suomen voima on sivistyksessä.

Me eurooppalaiset olemme menestyneet kansainvälisessä kilpailussa ennen kaikkea sivistyksen voimalla. Tieteelliset läpimurrot, säveltäjien, kirjailijoiden, kuvataiteilijoiden ja muiden taiteen tekijöiden luovat työt ovat panoksiamme koko maailmanyhteisön kehitykselle. Parhaimmillaan eurooppalainen sivistys merkitsee luovuutta, suvaitsevaisuutta ja oikeudenmukaisuutta.

Uskon että tältä pohjalta voimme luottavaisin mielin jatkaa ponnistelujamme rauhan, turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi paitsi omassa maanosasssamme myös kaikkialla maailmassa.