Suoraan sisältöön

Suomen tasavallan presidentti: Puheet ja haastattelut

Suomen tasavallan presidentti
Kirjasinkoko_normaaliKirjasinkoko_suurempi
Puheet, 22.6.2011

Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe eroavalle hallitukselle 22.6.2011 

(muutosvarauksin)

Kiitän Teitä minulle osoittamistanne ystävällisistä sanoista. Haluan myös kiittää Teitä ja johtamaanne, nyt työnsä päättävää hallitusta hyvin toimineesta yhteistyöstä.

Ryhdyitte hoitamaan pääministerin tehtävää päivälleen vuosi sitten. Ajankohta oli monessa suhteessa haasteellinen. Erityisesti eurooppalainen taloudellinen tilanne on vaatinut hallitukselta vaikeitakin ratkaisuja. Sama taloustilanne olikin sitten keskeisiä teemoja myös eduskuntavaaleissa.

Te, kansanedustaja Kiviniemi, ette saanut aloittaa työtänne pääministerinä aivan perinteisellä tavalla, niin sanotusti puhtaalta pöydältä. Monet linjaukset periytyvät edeltäjänne ajalta ja vuoden 2007 hallitusneuvotteluista. Tartuitte kuitenkin määrätietoisesti pääministerin tehtäviin, jotka nyt osaltanne on saatettu päätökseen. Samalla päättyy – ainakin tällä erää – naisenemmistöisen hallituksen työ.

Yhteistyöni hallituksen kanssa on ollut vilkkainta ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla ja on sujunut hyvin. Jatkuvuus ja laaja yhteisymmärrys on näkynyt kansallisissa ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjauksissa.

Haluan erikseen mainita Itämeri-yhteistyön, johon Te, edeltäjänne tavoin, olette sitoutunut. Toivon, että tämä jatkuu myös eduskuntatyössänne.

Vaalituloksen ja hallitusneuvotteluiden tuloksen myötä Suomen Keskusta siirtyy johdollanne oppositioon. Tasavallan presidenttinä olen pitänyt tärkeänä säännöllisiä yhteyksiä eduskunnan kanssa sekä tapaamisia valiokuntien tai niiden edustajien kanssa. Toivon yhteistyömme siis jatkuvan näiden tapaamisten merkeissä.

Arvoisa kansanedustaja Kiviniemi, kiitän Teitä ja johtamaanne hallitusta kansakunnan hyväksi tekemästänne työstä.

Tulosta
Bookmark and Share
Tämä dokumentti

Päivitetty 23.6.2011

© 2012 Tasavallan presidentin kanslia Mariankatu 2, 00170 Helsinki, puh: (09) 661 133, Fax (09) 638 247
   Tietoa verkkopalvelusta   webmaster[at]tpk.fi