Suoraan sisältöön

Suomen tasavallan presidentti: Puheet ja haastattelut

Suomen tasavallan presidentti
Kirjasinkoko_normaaliKirjasinkoko_suurempi
Puheet, 23.8.2011

Tasavallan presidentti Tarja Halosen puheenvuoro suurlähettiläspäivillä 23.8.2011

(muutosvarauksin)

Kansainvälisessä politiikassa on tärkeää pystyä erottamaan toisistaan yksittäiset tapahtumat ja muutostrendit. Mediassa etsitään usein suuria tapahtumia, jolloin kaikki muuttui. Historian kirjoituksessa harvoin löydetään varsinkaan myönteisessä kehityksessä yksittäistä dramaattista tapahtumaa, joka olisi muuttanut kaiken. Ehkä Euroopan kahtiajaon murtuminen 1990-luvulla oli tällainen käännekohta.

Itselläni oli onni tulla ulkoministeriksi juuri tuolloin kansainvälisen politiikan ja myös Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan murroskohdassa vuonna 1995. Suuret mullistukset, Neuvostoliiton hajoaminen ja kylmän sodan päättyminen, oli juuri koettu. Emme ehkä kuitenkaan nähneet, mitä kaikkea muutos toisi tullessaan.

Muutoksen havaitseminen on diplomaatinkin tehtävän ydintä. Suurlähettiläiden pitäisi havaita heikotkin signaalit, nähdä muutoksen siemenet. On ymmärrettävä, mitä seikkoja seurata ja kyettävä yhdistämään ne oikein. Lopputulos on usein enemmän kuin osiensa summa. Analyysi ja johtopäätökset ovat tärkeitä ja arvokkaita. Korostan kuitenkin myös kykyä kuvata faktat, ei vain rientää johtopäätöksiin.

On hyvä muistaa, että päätöksentekijät saattavat tulla faktojen pohjalta aivan eri lopputulokseen kuin suurlähettiläs asemamaassaan. Kokonaiskuva voi eri paikalta katsottuna olla hyvinkin erilainen.

Silloin 90-luvun puolivälissä elettiin vielä kylmän sodan päättymisen jälkeistä murrosvaihetta. Eurooppaa jakaneet muurit ja rajalinjat olivat murtuneet. Toivottiin uutta, yhtenäistä Eurooppaa. Euroopan neuvosto työskenteli kovan paineen alaisena tuodakseen Keski- ja Itä-Euroopan uudet jäsenvaltiot ihmisoikeusvalvonnan piiriin. Demokratian ja oikeusvaltion rakentamisessa sekä ihmisoikeuksien ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vahvistamisessa järjestöllä riitti työtä – ja riittää edelleen.

Suomi oli vuoden 1995 alussa liittynyt Euroopan unionin jäseneksi – ja se ohitti kaiken muun. Jouduin joskus muistuttamaan, ettei EU ole koko Eurooppa. Myös Euroopan neuvosto ja Etyj ovat tärkeitä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan vaikutuskanavia.

Olemme perinteisesti Suomessa – mielestäni viisaasti – pitäneet arvossa laajaa kansallista yksimielisyyttä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Suomella voi olla vain yksi kanta ulospäin. Kun katson ajanjaksoa 1995-2011, monet elementit Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ovat säilyneet tunnistettavina, vaikka painotukset ovat muuttuneet ja uusia asioita tullut koko joukko mukaan maailman muuttuessa.

* * *

Valtioneuvosto antoi ensimmäisen turvallisuuspoliittisen selonteon otsikolla ”Turvallisuus muuttuvassa maailmassa” eduskunnalle 6. kesäkuuta 1995. Uusi hallitus oli astunut virkaansa vasta 13.huhtikuuta 1995, joten pohjatyö oli vanha. Muutosten aikaansaaminen ei ollut ihan helppoa. Laajan (silloin ”kokonaisvaltaisen”) turvallisuuden – ihmisoikeuksien, demokratian ja oikeusvaltion yhteys turvallisuuteen – ja niin sanottujen uusien uhkien merkitys ei ollut vielä lyönyt läpi. Voin nyt suoraan sanoa, että ulkopuolisella avulla selvittiin. Eduskunta puolestaan olisi halunnut enemmänkin. Puolustin yksimielisesti annettua tekstiä, että Suomen turvallisuuspolitiikka oli vähän niin kuin ”varjossa kasvanut kuusi” ja vakuutin, että kyllä se siitä pulskistuu.

* * *

Jäsenyys Euroopan unionissa muutti perustavalla tavalla Suomen ulkopolitiikan toimintatapoja. Myös ulkoministeriön toiminta mullistui. Suomi on jäsenyytemme alusta asti ollut aktiivinen unionin jäsen. Alkuvaiheessa innokkuutemme ja kunnollisuutemme toi meille mallioppilaan maineen. Eikä se ole huono asia. Se on pääoma, jota voidaan nyt käyttää monin tavoin. Suomen ensimmäinen EU-puheenjohtajuus vuonna 1999 oli niin ulkoministerille kuin virkamiehille varmasti ainutlaatuinen ja mieleen jäävä kokemus.

Euroopan unioni on jäsenyytemme aikana laajentunut ja muuttunut. Liittyessämme EU:n yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka oli hyvin vaatimatonta. Se on vuodesta 1995 kasvanut merkittävästi. Suomi osallistuu aktiivisesti unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittämiseen.

Tänään Euroopan unioni on ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme keskeinen viitekehys ja vaikutuskanava. Suomi haluaa edelleen vahvistaa Euroopan unionia kansainvälisen politiikan toimijana. Maamme kannattaa unionin laajentumista korostaen jäsenyyskriteerien täyttämisen tärkeyttä. On huolehdittava siitä, että unioni säilyttää legitimiteettinsä kansalaisten silmissä. Avoimuus ja elävä yhteys kansalaisyhteiskuntaan ovat edellytyksiä myös EU:n elinvoimaisuudelle, ei vain yksittäisille jäsenmaille.

* * *

Jo ensimmäisessä turvallisuuspoliittisessa selonteossa NATOn laajentuminen oli ajankohtainen aihe. Suomi torjui uusien etupiirien luomisen Eurooppaan ja korosti yhteistyötä vakauden lujittamiseksi ja sotilaallisten selkkausten mahdollisuuden vähentämiseksi. Selonteossa todettiin, että emme ole hakemassa NATOn jäsenyyttä. Kuuluimme näin samaan ryhmään kuin kanssamme yhtä aikaa Euroopan unioniin liittyneet Ruotsi ja Itävalta. Mikäli Euroopan turvallisuustilanne olennaisesti muuttuisi, Suomi arvioisi tilanteen ja ratkaisujaan kehityksen valossa.

Nykyisen hallitusohjelman NATO-kirjaukset tunnette. Vaikka Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton, teemme yhteistyötä NATOn kanssa uskottavan itsenäisen puolustuksen ja sotilaallisen liittoutumattomuuden pohjalta. Olemme edelleen samassa ryhmässä Ruotsin, Itävallan ja myös Irlannin ja Maltan kanssa. Harjoitamme aktiivista liittolaispolitiikkaa. Euroopan unionin ja NATOn yhteistyö turvallisuushaasteiden ratkaisemisessa ja toisiaan täydentävä toiminta kriisinhallinnassa on mielestäni erittäin tärkeää. Suomi osallistuu niin YK:n, EU:n kuin NATOn johtamiin kriisinhallintaoperaatioihin. Oma toivomukseni on, että vaatimattomaksi kutistunut osallistumisemme YK:n operaatioihin saataisiin uuteen nousuun.

Euroopan unionin piirissä Suomi yhdessä Ruotsin kanssa on ollut aloitteellinen erityisesti siviilikriisinhallinnan kehittämisessä. Vaikka siinä on kohdattu ongelmia, pidän tärkeänä, että siviilikriisinhallintaa pyritään edelleen vahvistamaan. Tässäkään työssä ei pidä unohtaa Euroopan neuvostoa ja Etyjiä.

 

* * *

Tänään laaja näkemys turvallisuudesta ja sen uhista on hyväksytty ja ihmisoikeuksien merkitys on kasvanut kansainvälisesti ja kansallisesti. Hallitusohjelman mukaan ulkopolitiikkamme keskeisiä tavoitteita on demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion edistäminen. Vielä 1990-luvun puolivälissä meillä Suomessa kiinnostus ihmisoikeuksiin oli kovin kapeaa. Tullessani ulkoministeriksi halusin perustaa Suomen ulkoasiainministeriön ihmisoikeusyksikön muiden EU-maiden tapaan 1996. Suomen linjaukset kirjattiin ensimmäisen kerran ihmisoikeuspoliittiseksi selonteoksi vuonna 1998. Alkuhankaluuksien jälkeen luotiin melko nopeasti kuitenkin vahva, avoin ja aktiivinen ihmisoikeusprofiili. Kansalaisyhteiskunta oli ja on tässä hyvänä tukena ja kriitikkonakin.

Pidän tärkeänä, että ihmisoikeuksia ei käsitellä muusta ulko- ja turvallisuuspolitiikasta erillisenä kysymyksenä. Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän viimeaikaiset tapahtumat ovat jälleen korostaneet ihmisoikeuksien - sekä poliittisten että taloudellisten ja sosiaalisten - yhteyttä turvallisuuteen ja kehitykseen. Kansainvälistä ihmisoikeusjärjestelmää on myös vahvistettava kohtaamaan esimerkiksi ilmastonmuutoksen, ympäristökatastrofien, ruokakriisin ja globalisaation tuomat haasteet.

* * *

Globalisaation eteneminen ja sen myötä talouden ja markkinoiden merkityksen kasvu kansainvälisissä suhteissa on ollut merkittävä. Tämän ilmiön sosiaalista ulottuvuutta tulisi edelleen vahvistaa. Globalisaation hallinta ja oikeudenmukaisuus ovat edellytyksiä kestävälle kehitykselle. Ihmisoikeudet, ympäristö, talous sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikka ovat kaikki kestävän kehityksen elementtejä. On tärkeää osata havainnoida ja analysoida kehitystä edistäviä ja estäviä tekijöitä ja eri toimijoiden merkitystä.

Itselleni tämä teema on tietysti kovin ajankohtainen YK:n pääsihteerin asettaman kestävän kehityksen paneelin rinnakkaispuheenjohtajuuden vuoksi. Lyhyesti sanottuna paneelin tehtävänä on laatia malli taloudellisesti ja ympäristön kannalta kestävästä sekä sosiaalisesti oikeudenmukaisesta kehityksestä. Tehtävä ei ole ihan helppo.

Maailma on muuttunut ja kansainväliset järjestöt sen mukana mutta monenkeskinen yhteistyö on säilyttänyt painoarvonsa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa niin globaalisti kuin Euroopan tasolla. Uusien uhkien myötä kansainvälinen keskinäisriippuvuus on vain kasvanut ja yhteisten ratkaisujen tarve on entistäkin ilmeisempi. Jäsenyys YK:n turvallisuusneuvostossa on Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan luonteva ja tärkeä tavoite.

Globaalikysymysten merkitys on kiistatta noussut. Mielestäni vastaavasti myös Yhdistyneiden kansakuntien merkitys on kasvanut, ei suinkaan vähentynyt. Uusia epävirallisia G-ryhmiä syntyy, mutta ne eivät korvaa YK:ta. ”G-193” on kansainvälisen politiikan ainoa edustava, demokraattinen ja globaali toimija. On itsestään selvää, että YK:n kuten muidenkin kansainvälisten järjestöjen tulee kyetä uudistumaan.

Väitän, että YK on kuitenkin monessa mielessä ollut menestystarina myös G-ryhmien aikakautena. Vuosituhattavoitteet ovat esimerkki YK:n globaalista voimasta. Ne ovat onnistuneesti tiivistäneet ja hahmottaneet köyhyyden ja sen poistamisen eri elementit. Toivon, että tulevaisuudessa saamme vuosituhattavoitteille jatkoksi kestävän kehityksen tavoitteet.

* * *

Myönteinen kehitys edellyttää jäsenmaiden aktiivista toimintaa. Eikä vain hallitusten, vaan yhteiskunnan kaikkien toimijoiden aloitteellisuutta. Tästä varmaan Mary Robinson jo puhui eilen. Pidän erittäin myönteisenä rauhanvälityksen ja Helsinki-prosessin kaltaisia aloitteita.

Kylmän sodan aikana ihmiset pelkäsivät suursotaa ja ydinaseita. Konfliktien luonne on muuttunut. Valtioiden välisten sotien sijasta konfliktit ovat usein ns. asymmetrisiä konflikteja. Ne ovat yleensä valtioiden sisäisiä ja erityisen vaarallisia siviileille. Konfliktien syynä ovat usein poliittiset epäkohdat, ihmisoikeusloukkaukset ja vähemmistöjen syrjintä, kokemus epäoikeudenmukaisesta kohtelusta. Mutta entistä selvemmin näemme, että myös sosiaalinen ja taloudellinen epäoikeudenmukaisuus sytyttää konflikteja ja levottomuuksia – myös Euroopassa.

Naisten asema konflikteissa on noussut esiin YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1325 myötä. Olen ylpeä siitä, että Suomi on tässä asiassa aktiivinen. Nyt on aika katsoa myös, mitä voimme tehdä huomion kiinnittämiseksi nuorten asemaan konflikteissa.

Rauhanvälitys sekä konfliktien ennaltaehkäisy ja jälkihoito ovat luontevia painopisteitä Suomelle. Ruohonjuuritaso ja eri järjestöissä vaikuttaminen luovat uskottavan perustan toiminnallemme. Uudet turvallisuusuhat ovat monimuotoisia ja niiden torjunta vaatii uudenlaista, monitasoista yhteistyötä.

* * *

Heinäkuun 22. päivän silmitön väkivalta Norjassa antoi kesälle synkän sävyn. Arvostan suuresti Norjan pääministerin Jens Stoltenbergin ja muiden norjalaisten vastausta: vihaan ja terroriin on vastattava arvojamme puolustaen, avoimuutta ja demokratiaa lisäämällä. Norjan iskut olivat myös hyökkäys yhteisesti jakamiamme pohjoismaisia arvoja ja yhteiskuntarakennetta vastaan. Meidän on puolustettava niitä yhdessä.

* * *

Ihmisoikeudet, globalisaatio, kestävä kehitys – ovat tuoneet esiin myös uudet toimijat. Kansainvälistä politiikkaa eivät voi enää tehdä vain valtiot, kansainväliset järjestöt ja diplomaatit. Kansalaisjärjestöjen toiminta on noussut uudelle tasolle verkottumisen ja globalisaation myötä. Global Compact – tyyppinen toimintamalli on tuonut yritykset aivan uudella tavalla mukaan. Naisten rooli on noussut näkyväksi. Pitkään puolet ihmiskunnasta on ollut katveessa. Pidän ehdottoman tärkeänä, että saamme maapallon kaikki inhimilliset resurssit käyttöön – niin naiset kuin nuoret.

Kaikkien muutosten keskellä ulko- ja turvallisuuspolitiikassamme on myös pysyvyyttä. Hyvät naapurisuhteet ovat edelleen politiikkamme kulmakivi. Suhteemme pohjoismaihin ovat edelleen tärkeät. Yhteistyö toimii hyvin yhteisten arvojen pohjalta, vaikka monessa suhteessa maiden ratkaisut ja politiikka myös eroavat. Pohjoismaiden turvallisuus- ja puolustuspoliittinen yhteistyö voi antaa käytännöllisiä etuja tehokkuuden ja voimavarojen suhteen. Baltian maat ovat tuoneet uutta dynamiikkaa Itämeren alueelle. Suomen ja Venäjän kahdenväliset suhteet ovat uudistuneet ja toimivat.

Uusiakin yhteistyötapoja on lähialueellamme syntynyt. Baltic Sea Action Summit -huippukokoushankkeen eräänä alkuunpanijana olen iloinen, että yhteistyö poliittisten päättäjien, kansalaisjärjestöjen ja yritysten välillä on osoittautunut toimivaksi malliksi ja tuonut uutta pontta Itämereen suojeluun. Tässäkin on eräs esimerkki siitä, että kannattaa myös olla luomassa uusia toimijoita ja prosesseja.

* * *

Muutos, jota olen kuvannut, näkyy myös työnne ydinalueella, raportoinnissa. Takana ovat ajat, jolloin raportteja kirjoiteltiin rauhassa ja kiireettä. Median ja erityisesti uuden median myötä nopeus on korostunut. Raportointi tuskin voi kilpailla uutismedian kanssa. Tärkeää on selvittää asiat, esittää pätevää yhteiskunta-analyysia, tulkita ja kyetä esittämään luotettavat faktat. Pidän olennaisena sitä, että mietitään syitä ja seurauksia, osataan ennakoida valtioiden ja muiden toimijoiden käyttäytymistä niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla.

Te saatte ohjeita ja toiveita raportointiin paljonkin. Minusta asiat voi sanoa sekä selkeästi että korrektisti.

* * *

Ulkoasiainhallinto on näinä vuosina tullut minulle tutuksi. Arvostan syvästi ministeriön väen ammattitaitoa ja osaamista. Haluan kiittää diplomaatteja ja koko ulkoasianhallinnon henkilöstöä perheineen arvokkaasta tuesta ja yhteistyöstä kuluneina yli 16 vuotena.

Paljon olemme yhdessä kokeneet eikä työ tähän lopu.
 

Tulosta
Bookmark and Share
Tämä dokumentti

Päivitetty 23.8.2011

© 2012 Tasavallan presidentin kanslia Mariankatu 2, 00170 Helsinki, puh: (09) 661 133, Fax (09) 638 247
   Tietoa verkkopalvelusta   webmaster[at]tpk.fi