Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
Suomen parhaat ystävät ovat toiset Pohjoismaat. Naapuruussuhteet ovat lämpimän sisarukselliset – mikä sitten hienosti korostuukin euroviisujen, jääkiekkoturnausten ja hiihtokisojen aikoina. Niin, ja kukapa meistä ei tietäisi, miten käy, kun suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen ottavat toisistaan mittaa vitsien maailmassa.
Elämme aikaa, jolloin pohjoismaalaisuus ja pohjoismaiset arvot nousevat esiin teeman kuin teeman yhteydessä. Pohjoismaat sijoittuvat kansainvälisissä vertailuissa niin kilpailukyvyn, osaamisen kuin onnellisuudenkin suhteen useimmin kymmenen parhaan joukossa. Pohjoismaisuus on maailmalla huudossa! Pohjoismaisten arvojen tiliin ladataan myös odotusta kaikesta hyvästä, jota tulevaisuuden meille suotaisiin mukanaan tuovan. Mekin odotamme – ehkä liikaakin. Siksi on hyvä pohtia, mitä Pohjoismaissa olisi sellaista, mitä muualla ei ole?
Aloitetaanpa vaikka vilkaisemalla Pohjoismaiden jakamaa yhteistä historiaa.
Pohjoismaissa kansalaiset oppivat varhaisessa vaiheessa tunnistamaan valtion ja sen kansalaisille asettamat vaatimukset. Tällainen ennalta-arvattavuus, niin hyvässä kuin pahassa, luo pohjaa vakaalle olemiselle ja luottamukselle. Valtion tehtäviin luettiin jo 1500-luvulla ulkoisesta turvallisuudesta huolehtiminen, oikeuden jakaminen sekä kansalaisten hyvinvoinnin turvaaminen. Valtion odotettiin toimivan, jos kansa voi huonosti. Valtakunnankansleri Axel Oxenstiernan johdolla luotiin 1600-luvulla aikakautensa toimivimpiin kuulunut valtiomalli, joka kesti läpi Euroopan myllerrysten.
Jo noina aikoina kansalaisen ja valtion välinen suhde oli vastavuoroinen. Esimerkiksi, kun maksoi veronsa, oli oikeus odottaa valtion hoitavan oman osuutensa. Oli uskoa sellaiseen poliittiseen valtaan, joka vaati, mutta myös antoi. Laillisuuden periaate iskostui syvälle jo varhain. Kuvaavaa on, että Suomessa haettiin turvaa vuoden 1772 hallitusmuodosta koko Venäjän vallan ajan. Pohjoismaiden lainsäädännöllä ja tuomioistuinjärjestelmällä on vahvat, yhteiset juuret. Olemme lainkuuliasta väkeä, eikä meillä esimerkiksi korruptio ole muodostunut maan tavaksi.
Poliittisen osallistumisen kulttuuri alkoi Pohjoismaissa myös varhain. Eurooppalaisessa vertailussa talonpoikien osallistuminen valtiopäiville oli 1700-luvulla hyvin harvinaista. Mutta täältä, Suomesta, jo tuolloin noin puolella väestöstä oli oikeus lähettää edustajansa valtiopäiville.
Toisin kuin muualla Euroopassa maaorjuus ei koskaan saanut jalansijaa Pohjolassa. Valtiovalta keskusteli alamaistensa kanssa ja haki yhteisymmärrystä. Taustalla toki vaikutti se, että valtio ja valtaapitävät eivät olleet aina vallassaan ylivoimaisen vahvoja. Toisaalta Pohjola oli harvaanasuttu ja myös laajalle levinnyt, joten valtakunnan koossapitäminen pakkovallalla ei olisi kyllä onnistunutkaan. Mutta yhtä kaikki, tämän tuloksena syntyi arvokas demokraattinen traditio, joka jatkuu tähän päivään asti. Sen helmiä ovat luonnollisesti Pohjolan naisten äänioikeus, jonka Suomi ensimmäisenä vahvisti vuonna 1906.
Vastaus alun kysymykseeni on siis, että kyllä, kyllä meillä Pohjoismailla on paljon sellaista, jota muualta on vaikea löytää.
* * *
Siirryn hetkeksi Tukholmaan, syyskuun alkuun, siihen tunnettuun Obama-tapaamiseen. Mieleeni jäi kaksi pääasiaa. Ensinnäkin, kaikki se, mitä Pohjoismaista puhutaan, näyttää tavoittaneen myös Yhdysvallat. Meidät halutaan nähdä yhtenä kokonaisuutena ja meidän arvoihimme halutaan samaistua. Toinen havaintoni, vielä tärkeämpi, liittyy tuohon ”yhtenä” olemiseen. Olen istunut paljon pohjoismaisessa seurassa, silloinkin, kun mukana on ollut ulkopuolisia. Koskaan ennen en ole kokenut pohjoismaisen viestikapulan kulkevan yhtä joustavasti ja kokonaan vailla kitkaa.
Rohkenen päätellä, että meillä on kasvavaa kykyä yhdessä hyödyntää yhteistä hyväämme.
Meidän tulisi vahvistaa ajatteluamme Pohjoismaista yhteisönä. Pohjoismaiden panos maailman rauhan ja kehityksen hyväksi on kiistaton: tuemme monenkeskistä, sääntöihin perustuvaa maailmanjärjestystä. Pohjoismaat eivät kuitenkaan muodosta yhdessä sellaista talousaluetta, mikä takaisi niille ainutlaatuisen paikan sellaisissa pöydissä kuin vaikkapa G20. Eli Pohjoismaat kärsivät ikään kuin globaalista vaikuttavuusvajeesta.
Tämä vie meidät seuraavien pohdintojen äärelle: mitä meidän, siis Pohjoismaiden, pitää tehdä saadaksemme paremmin näkemyksemme esille maailmalla, voidaksemme antaa oman osaamisemme ja kokemuksemme paremmin muiden käyttöön ja turvataksemme kansainvälisen asemamme suotuisan kehityksen myös tulevaisuudessa?
Tämä edellyttäisi vielä parempaa menestystekijöittemme tutkimista ja seulontaa – kaiken paketointia eräänlaiseksi yhtenäiseksi pohjoismaiseksi narratiiviksi. Meidän tulee kirjoittaa seuraava luku Pohjoismaiden tarinaan. Tarvitsemme tarinan siitä, miten Pohjoismaat näkevät omat yhteiset menestystekijänsä.
Myös käytännön toimintamme tulee ilmentää tätä yhteistä narratiivia, meidän tulee päästä paljon syvemmälle yhteistyön ja yhteisen esiintymisen tasolle ollaksemme kansainvälisesti uskottavia. Tässä tarvitaan vahvaa pohjoismaista poliittista johtajuutta. Pohjoismaisella puolustusyhteistyöllä, NORDEFCOlla, on hyvä kaiku maailmalla. Se ei ole pelkkää puhetta, vaan myös käytäntöä. Harjoitustoiminta Islannin ilmavalvonnassa vie NORDEFCOa seuraavan askeleen eteenpäin.
Pohjoismainen brändi on saavuttanut vahvan kansainvälisen suosion. Meidän pitäisikin yhdessä edistää talouksiamme ja vientiämme tuon brändin avulla. Tällainen yhteistyö, Team Norden, hyödyntäisi koko Pohjolaa.
Toisaalta Pohjoismaat luovat Suomelle myös lähimarkkinat. Tässä meillä on petrattavaa. Emme vieläkään katso riittävän tarkasti esimerkiksi Pohjois-Ruotsin ja Norjan tarjoamiin työmarkkinoihin. Tähyämme helposti kauas, mutta emme näe lähelle.
Pohjoismaiden yhteistä tarinaa kirjoitetaan yhdessä. Suomalaisten on pidettävä huoli siitä, että kynä pysyy tukevasti myös meidän kädessämme – meidän on pidettävä huolta ruotsin kielen osaamisestamme. Tarvitsemme myös uuden sukupolven ”nordisteja” viemään yhteistyötämme eteenpäin ja uusille urille.
* * *
Hiljattain julkaistun YK:n onnellisuusraportin yhden toimittajan, kanadalaisen professori John Helliwellin mukaan luottamus naapuriin on suurempi ennuste onnesta kuin tulot. Suomella on hyvät ja arvokkaat pohjoismaiset naapurit. Olemme eläneet 600 vuotta Ruotsin aikaa, joka näkyy edelleen monipuolisesti arjessamme. Tämän päivän pohjoismaisten yhteiskuntien toimivuus on tulosta satojen vuosien aikana vaalitusta luottamuksesta.
Pohjola-Norden tekee erinomaista työtä sen eteen, että ymmärrys pohjoismaalaisista juuristamme, mutta ennen kaikkea yhteisestä tulevaisuudesta kirkastuisi.
Toivon teille mielenkiintoista seminaarin jatkoa!