Kultaranta-keskusteluissa pohditaan Suomen asemaa muuttuvassa maailmassa
Presidentti Niinistö avaa Kultaranta-keskustelut sunnuntai-iltana 16. kesäkuuta. Toisen päivän aloituskeskustelussa pohditaan Suomen asemaa muuttuvassa maailmassa. Alustuspuheenvuorot käyttävät Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson, EVA:n johtaja Matti Apunen, kansainvälisen politiikan professori Hiski Haukkala, kansanedustaja, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä sekä ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja.
Aurinkokello Kultarannan puutarhassa. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
Avauskeskustelun jälkeen osanottajat jakautuvat pienempiin työryhmiin, joissa pohditaan aamupäivän aikana Suomen ulkopolitiikan tilaa arvojen ja intressien, resurssien ja painopisteiden sekä EU:n tulevaisuuden näkökulmasta. Ryhmätyöskentely jatkuu iltapäivällä, jolloin aiheena ovat Suomen turvallisuuspolitiikan yhteistyömahdollisuudet Pohjoismaiden, EU:n ja Naton kanssa. Päätöskeskustelussa työryhmien vetäjät esittävät yhteenvedon käydyistä keskusteluista.
Tapahtumaan on kutsuttu noin sata ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntijaa yhteiskunnan eri tahoilta. Osallistujien joukossa on mm. poliittisia päättäjiä, tutkijoita sekä hallinnon, elinkeinoelämän, järjestöjen ja median edustajia. Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Ulkopoliittisen instituutin kanssa.
Presidentin avauspuheenvuoroa sekä avaus- ja päätöskeskustelua on mahdollisuus seurata suorana verkossa YLE Areenan kautta. Yleisöllä on myös mahdollisuus esittää kommentteja ja kysymyksiä keskustelijoille. Kysymyksiä voi lähettää joko sähköpostitse kultaranta.kysymykset@fiia.fi, Facebookissa facebook.com/niinisto ja Twitterissä #Kultaranta.