Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
Nuorten syrjäytymistä pohtivan työryhmän ehdotuksia on kesän aikana kiteytetty ja täydennetty. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tapasi työryhmän toistamiseen torstaina 23. elokuuta 2012.
Ryhmän koostumusta on täydennetty. Edustettuna oli nyt myös sellaista asiantuntemusta eri puolilta Suomea, jota ei ollut vielä mukana ensimmäisessä tapaamisessa.
Työryhmä käsitteli jo koottuja ehdotuksia, kommentoi niitä sekä esitti uusia näkökulmia siihen, mitä jokainen meistä voisi tehdä. Keskusteluissa nousivat esille paitsi vanhempien myös perheiden lähellä toimivien ihmisten tuki, syrjäytymisen käsite sekä ruohonjuuritason toiminta. Työskentelyn ohjenuorana on edelleen kanssakulkeminen, vastuu ja arjen keinot.
Presidentti Niinistö tapasi saman päivän iltana myös taustavaikuttajia ja alan professoreja Mäntyniemessä.
- 12.6.2012 Tasavallan presidentti kokoaa arkikeinoja syrjäytymisen ehkäisyyn
- 14.8.2012 Presidentti Niinistön puhe ”Nuorten syrjäytymisen ehkäisy – tilannekartoituksesta toimintaan” -seminaarissa
- 14.6.2012 Presidentti Niinistön puheenvuoro ”Hyvät eväät elämälle” – syrjäytymistä, köyhyyttä ja terveysongelmia vähentävän toimenpideohjelman teemapäivässä