Presidentti Ahtisaaren surukirjoihin tuhansia kirjoituksia

Presidentti Ahtisaaren surukirja oli avoinna Presidentinlinnassa tiistaista perjantaihin. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia

Presidentti Martti Ahtisaaren Presidentinlinnassa ja verkossa olleisiin surukirjoihin jätettiin tuhansia kansalaisten ja yhteisöjen kirjoituksia. Surukirjat avattiin tiistaina 17. lokakuuta 2023 ja suljettiin perjantaina 20. lokakuuta. Kirjat luovutetaan presidentti Ahtisaaren omaisille.

Presidentinlinnassa sijainneeseen surukirjaan jätettiin noin 3 800 suruvalittelua ja verkossa olleeseen surukirjaan noin 10 200 kirjoitusta. Ensimmäisinä surukirjan Presidentinlinnassa allekirjoittivat tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja puoliso Jenni Haukio.

Surunvalittelukirjat ovat olleet avoimina lisäksi Suomen edustustoissa ulkomailla. Surunvalitteluja on esitetty paljon myös kirjeitse ja esimerkiksi sosiaalisen median kautta.

CMI – Martti Ahtisaari Peace Foundationin muistosivu presidentti Ahtisaaresta on yhä avoinna osoitteessa cmi.fi/muistamarttia.

Presidentti Martti Ahtisaaren hautajaiset järjestetään Helsingissä Martin päivänä perjantaina 10. marraskuuta. Presidentti Ahtisaaren siunaustilaisuus pidetään Helsingin tuomiokirkossa klo 13.