Presidentti Niinistö tapasi maanantaina alkaneessa ydinturvahuippukokouksessa Turkin presidentin Abdullah Gulin ja Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö osallistui Haagissa kansainväliseen ydinturvahuippukokoukseen 24.–25. maaliskuuta. Maanantaina alkaneen huippukokouksen tavoitteena on ydinterrorismin estäminen erityisesti ydinmateriaalien turvallisuutta parantamalla. Suomen lisäksi Haagiin oli kutsuttu yli 50 maata sekä kansainvälisten järjestöjen edustajia.
Presidentti Niinistö painotti omassa puheenvuorossaan itsenäisten, kansallisten valvontaviranomaisten merkitystä sekä viranomaisten keskinäistä yhteistyötä. ”Ydinturvaa ja turvallisuutta ei voi vaarantaa kaupallisten tai poliittisten paineiden vuoksi”, presidentti Niinistö sanoi.
Kokouksen jälkeen presidentti Niinistö tapasi suomalaista mediaa. ”On tärkeää, että tavoitteet saavutetaan vuoteen 2016 mennessä. Tämänkaltaisia huippukokouksia ei voi jatkaa loputtomiin”, presidentti sanoi.
Suomen Säteilyturvakeskus on kansainvälisesti arvostettu asiantuntijaviranomainen ydinturvakysymysten alalla. Ensi vuonna Suomi isännöi ydinterrorismin torjuntaa koskevan globaalialoitteen (Global Initiative to Combat Nuclear Terrorism, GICNT) yleiskokouksen.
Ukraina esillä keskusteluissa
Presidentti Niinistö on kokouksen ohessa käynyt keskusteluita useiden valtionpäämiesten kanssa. Sunnuntaina presidentti Niinistö tapasi Kiinan presidentin Xi Jinpingin. Presidentit keskustelivat mm. Ukrainan kriisistä. Molemmat presidentit painottivat kansainvälisen yhteisön ponnistuksia rauhanomaisen ratkaisun saavuttamiseksi. Myös Kiinan ja Suomen taloudellinen yhteistyö ja suomalainen cleantech-osaaminen olivat esillä.
Maanantaina presidentti tapasi Turkin presidentin Abdullah Gülin ja Kazakstanin presidentin Nursultan Nazarbajevin. Molempien valtionpäämiesten kanssa keskusteltiin paitsi kahdenvälisistä asioista myös Ukrainan kriisistä. Kokouspaikalla presidentti Niinistö puhui Ukrainasta myös mm. Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman sekä Ison-Britannian pääministerin David Cameronin kanssa.
Ydinturvahuippukokous on alunperin presidentti Obaman aloite. Aiemmat huippukokoukset on pidetty 2010 Washingtonissa ja 2012 Soulissa, ja vuoden 2016 kokous on määrä järjestää Yhdysvalloissa.
- 23.3.2014 Presidentti Niinistö ja Kiinan presidentti Xi Jinping keskustelivat Ukrainan kriisistä
- 25.4.2014 Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puheenvuoro kansainvälisessä ydinturvahuippukokouksessa Haagissa (englanniksi)