Presidentti Niinistö jakoi videokampanjan palkituille kunniakirjat. Kuva: Kari Kuukka
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vieraili lauantaina 25. tammikuuta opetusalan valtakunnallisilla Educa-messuilla. Presidentti Niinistö jakoi tilaisuudessa kunniakirjat ”Ihan tavallisia asioita koulussa”-videokampanjassa pärjänneille oppilaille ja opettajille.
Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n ja kehittämiskeskus Opinkirjon yhteisessä kampanjassa tarkoituksena oli pohtia, miten hyvinvointia kouluissa voidaan lisätä ihan tavallisilla asioilla sekä kerätä esimerkkejä koulun hyvästä arjesta. Koulut ja oppilasryhmät saivat osallistua kampanjaan lähettämällä oman videon, joista kymmenen parasta palkittiin messuilla.
”Koulussa vietetään paljon aikaa ja se, mitä kouluvuosien aikana tapahtuu, jättää jälkensä jokaiseen lapseen ja nuoreen. Kaikki ihmisten väliset kohtaamiset, ohimenevätkin, vaikuttavat. Usein pelkkä katse tai hymynpoikanen riittää viestiksi siitä, että sinut on huomattu”, presidentti sanoi. ”Jokaisella meistä on oma vastuunsa siinä, millaisen jäljen jätämme toisiimme”.
- Palkitut videot Ihan tavallisia asioita –videokampanjan verkkosivuilla
- Lisää presidentin toiminnasta nuorten hyväksi
Palkitut yhteiskuvassa tasavallan presidentin kanssa. Kuva: Kari Kuukka