Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
”Miksi tällainen keskustelutilaisuus?”, tasavallan presidentti Sauli Niinistö kysyi avatessaan Kultaranta-keskustelut sunnuntaina 16. kesäkuuta 2013. ”Meillä on ollut taipumusta ohipuhumiseen. Luulen, että tänään ja huomennakin siitä ohipuhumisesta olisi syytä päästä eteenpäin.”
Presidentti Niinistö peräänkuulutti avauspuheessaan rohkeaa ja suoraa keskustelua vanhan kaavan sijaan, jossa muut kulkevat väärää raidetta ja itse oikeaa. ”Meillä on patoutuneita tunteita, jotka sitten äkkiä pulpahtavat pintaan kun sana puolustuspolitiikka tai turvallisuuspolitiikka tulee esiin ja ikäänkuin pakottavat liikkumaan siinä vanhassa keskustelukaavassa”, presidentti kuvaili.
Esimerkkinä presidentti käytti keskustelua Islannin ilmavalvonnasta. Kun ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta oli selvittänyt mitä ilmavalvontaan osallistuminen käytännössä tarkoittaa, ei ongelmia ollut. Tätä ennen keskustelu oli kuitenkin kirinyt kauas ohi. ”Se meni siihen, että eipäs juupas, Nato tai ei Nato”.
Kultaranta-keskusteluja ennen kerätyissä kysymyksissä heijastui presidentin mukaan sama asia ”Suomalaista keskustelua pidetään hivenen välttelevänä ja jotkut ovat sitä mieltä, että siinä on turhaa leimaamisen mentaliteettia”.
Monen teeman puhe
Pohdiskelevassa ja monia teemoja käsittelleessä puheessaan presidentti Niinistö käsitteli muun muassa pitkittynyttä talouskriisiä, valtapolitiikkaa ja ihmisoikeuksia.
”Kolmas maailmansota käydään markkinatalouden keinoin”, hän arvioi. Viimeisten viidentoista vuoden aikana maailmassa on tapahtunut presidentin mukaan merkittävä muutos. Ennenkin raha on puhunut, mutta se oli lännen rahaa. ”Ei läntinen raha puhukaan enää, puhuu joku toinen raha. Ja läntinen velka kahlehtii. Se on tiedättekö valtava muutos. Jos ennen on tottunut paukuttamaan nuijaa ja yhtäkkiä huomaa olevansa nuijan alustana”, jatkoi Niinistö. ”Jos joku sanoo, että tämä on talouspolitiikkaa, niin minä sanon ettei tämä ole ollenkaan talouspolitiikkaa. Tämä on kaikki valtapolitiikkaa”.
Presidentti Niinistön mukaan on totta, että kaikilla kehittyvien talouksien kauppakumppaneilla ”ei ole puhtaat paperit ” ihmisoikeuksien suhteen. Pitääkö suomalaisten olla kauppaamassa suomalaista työtä maihin, joissa on puutteita ihmisoikeuksista ja demokratiasta?
”Pitäisikö meidän sitten ehkä vielä ponnekkaammin kiinnittää ihmisoikeuksiin ja demokratiakehitykseen huomiota niissä maissa, joihin me annamme kehitysapua – joihin me olemme antaneet kehitysapua kymmeniä vuosia? Sen kohdalla näyttää vallitsevan hiljaisuus”, presidentti sanoi.
”Siitä huolimatta olen sitä mieltä, että me nostamme ihmisoikeudet ja demokratiakysymykset esille, tottakai.”
Puheensa lopuksi presidentti Niinistö muistutti, että valmista käsikirjoitusta ei keskusteluille ole. ”Se olisi nyt sitten teidän tehtävänne. Haluan kannustaa mahdollisimman avoimeen ja mahdollisimman reippaaseen keskusteluun”