Presidentti Niinistö muurasi Talvisodan kansallisen muistomerkin peruskiven

Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Presidentti Niinistö muurasi Talvisodan kansallisen muistomerkin peruskiven ensimmäisenä. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Talvisodan hengen taustalla oli yhteiskunnallinen eheys, tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoi Talvisodan kansallisen muistomerkin peruskiven muuraustilaisuudessa. ”Suomalaiset tunsivat, että nuori kansanvalta oli heidän elämälleen hyväksi ja siksi puolustamisen arvoinen. Oppi tällaisesta eheyden voimasta kantaa tänäkin päivänä, se on edellytys kaiken yhteisen vaikeuden voittamiseen.”

Kuvanveistäjä Pekka Kauhasen teos Valon tuoja pystytetään Kasarmintorille Suomen itsenäisyyden juhlavuonna 2017. Peruskiven muuraustilaisuus järjestettiin 13. maaliskuuta 2015, jolloin talvisodan päättymisestä oli kulunut 75 vuotta.

Tuska lävisti, mutta valo voitti

”Talvisodan aikaan itsestään selvää oli, että kaikki puolustavat, kukin kykynsä mukaan, ja kaikkia puolustetaan. Samaan selvyyteen perustuu puolustusratkaisumme edelleenkin. Sen perustana on yleinen asevelvollisuus ja koko maan puolustaminen. Valikoivuus niin puolustamaan velvollisten kuin puolustettavien alueiden osalta johtaisi väistämättä eheyden voiman menettämiseen.”

”Tälle paikalle nousee kuvanveistäjä Pekka Kauhasen puhutteleva kunnianosoitus vapautemme sankareille. Se tuntuu kertovan: Tuska lävisti, mutta valo voitti!” presidentti sanoi tervehdyksessään.

Peruskiven muurasivat tasavallan presidentin lisäksi eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma, pääministeri Alexander Stubb, puolustusministeri Carl Haglund, kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen, ylipormestari Jussi Pajunen, veteraani Sakari Sippola, Talvisotayhdistys ry:n puheenjohtaja Ossi Kettunen, kuvanveistäjä Pekka Kauhanen ja muistomerkkitoimikunnan puheenjohtaja ylijohtaja Riitta Kaivosoja.

Tilaisuuden järjesti opetus- ja kulttuuriministeriön asettama Talvisodan muistomerkkitoimikunta yhteistyössä Talvisotayhdistyksen ja puolustusministeriön kanssa. Muistomerkkitoimikunnassa ovat lisäksi edustettuina valtioneuvoston kanslia, Pääesikunta, Helsingin kaupunki, Suomen Rahapaja Oy sekä veteraanijärjestöt.

Kuvia

Presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio saapuvat Helsingin Kasarmitorille  Talvisodan muistomerkkitoimikunnan puheenjohtajan ylijohtaja Riitta Kaivosojan seurassa. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia ’Talvisodan aikaan itsestään selvää oli, että kaikki puolustavat, kukin kykynsä mukaan, ja kaikkia puolustetaan’, presidentti Niinistö sanoi tervehdyssanoissaan. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia Peruskiven muurasivat tasavallan presidentin lisäksi eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma, pääministeri Alexander Stubb, puolustusministeri Carl Haglund, kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen, ylipormestari Jussi Pajunen, veteraani Sakari Sippola, Talvisotayhdistys ry:n puheenjohtaja Ossi Kettunen, kuvanveistäjä Pekka Kauhanen ja muistomerkkitoimikunnan puheenjohtaja ylijohtaja Riitta Kaivosoja. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
Presidentti Niinistö muurasi ensimmäisenä muistomerkin peruskiven. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia Kuvanveistäjä Pekka Kauhasen (kesk.) teos Valon tuoja pystytetään Kasarmintorille Suomen itsenäisyyden juhlavuonna 2017. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia Peruskiven muuraustilaisuudessa oli kutsuvieraina läsnä 20 veteraania. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
Muistomerkki pystytetään vuonna 2017. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia