Päätössanoissaan presidentti Niinistö muistutti, että vapaudenristillä palkitaan tekoja, ei pitkää virkauraa eikä virka-asemaa. Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö osallistui Vapaudenristin ritarikunnan 100-vuotisjuhlaan Säätytalossa maanantaina 5. maaliskuuta. Ritarikunta on Suomen vanhin ja se perustettiin Suomen Senaatin päätöksellä 4.3.1918. Tasavallan presidentti toimii ritarikunnan suurmestarina.
Vapaudenristin ritarikunnan kunniamerkkejä annetaan sodan ja rauhan aikana Suomen puolustusvoimien sotilaille sotilaallisista ansioista sekä siviili- ja sotilashenkilöille ansiokkaasta toiminnasta Suomen maanpuolustuksen hyväksi.
Päätössanoissaan presidentti Niinistö muistutti, että vapaudenristillä palkitaan tekoja, ei pitkää virkauraa eikä virka-asemaa. Vapaudenristin rintatähden teksti ”Isänmaan puolesta” kertoo presidentin mukaan palkitsemisen ytimen: saaja on tehnyt tekoja yhteisönsä, joukkonsa tai taistelukentällä toisen soturin eteen.
Presidentti Niinistö sanoi, että palkittavat ovat tehneet valtavan vapaaehtoisen työpanoksen puolustusvoimien ja maanpuolustuksen hyväksi. ”Tällä työllä on on selkeä vaikutus maailman korkeimpiin kuuluvaan maanpuolustustahtoomme, joka on koko puolustusjärjestelmämme kulmakivi.”
Juhlassa esitettiin myös Mannerheim-ristin ritarin Tuomas Gerdtin tervehdys, jonka luki kenraaliluutnantti Sakari Honkamaa. ”Mannerheim-risti voitiin myöntää Suomen puolustusvoimien sotilaalle sotilasarvosta riippumatta. Niinpä meitä ritareita oli jääkärista marsalkkaan”, Gerdt sanoi tervehdyksessään. ”Kun sotaan kutsuttiin, sinne ei lähdetty tekemään sankaritekoja ja tavoittelemaan mitaleja. Sinne lähdettiin tekemään velvollisuus, lähdettiin puolustamaan isänmaata ja läheisiämme.”
Juhlapuheen esitti Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kansleri, pääjohtaja Jussi Nuorteva.
Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia
Vapaudenristin ritarikunnan kansleri kenraali Gustav Hägglund toivotti tasavallan presidentin tervetulleeksi juhlaan. Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia