”Paikallislehti tarkoittaa ihmisille tiettyä elämänvakauden turvaajaa. Tähän minä luotan ja haluan olla mukana omassa yhteisössä”, tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoi paikallislehtien päätoimittajille perjantaina 7. maaliskuuta Mäntyniemessä.
Presidentti Niinistö arvioi, että paikallislehdellä on tulevaisuudessakin pysyvä asema. Hänen mukaansa tietotulvan keskellä se on vahva linkki yhteisöön.
Vierailulla oli kaikkiaan 35 päätoimittajaa Paikallislehtien Päätoimittajayhdistyksestä. Päätoimittajat kysyivät presidentiltä kuntauudistuksesta, syrjäytymisestä, taloustilanteesta, koulukiusaamisesta ja urheilun merkityksestä. Tapaamisen alussa oli vahvasti esillä myös Ukrainan kriisi. Muun muassa mahdollisten talouspakotteiden vaikutus Suomen talouteen puhutti päätoimittajia.
Suomessa ilmestyy noin 150 paikallislehteä, joista suurin osa ilmestyy 1-3 kertaa viikossa. Kaikkiaan sanomalehtiä ilmestyy lähes 200, mikä on korkea määrä väkilukuun verrattuna.
Presidentti Niinistö kätteli Mäntyniemeen saapuvat päätoimittajat. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
Paikallislehdellä on tulevaisuudessakin pysyvä asema, presidentti Niinistö sanoi. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia