Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tapasi The Ocean Cleanupin johtajan Boyan Slatin 3. lokakuuta. 23-vuotiaan hollantilaisen Slatin johtama organisaatio on kehittänyt laajan kansainvälisen mertensuojeluhankkeen, jonka tavoitteena kerätä muoviroskaa valtameristä.
Mäntyniemessä käydyissä keskusteluissa Slat kertoi hankeesta ja sen käytännön toteutuksesta. Slatin kehittämä menetelmä perustuu valtamerten pyörteisiin, jotka sysäävät pinnalla kelluvat roskat puomien muodostamaan ansaan. Teknologiaa on tarkoitus hyödyntää Tyynenmeren jätepyörteen siivoamiseksi ensi vuoden alusta alkaen.
Boyan Slat vierailee Helsingissä puhumassa Nordic Business Forumissa. Hän sai YK:n Champion Of The Earth -tunnustuksen kaikkien aikojen nuorimpana henkilönä vuonna 2014.
Meriin päätyy joidenkin arvioiden mukaan miljoonia kiloja muoviroskaa vuosittain. Merilintuja ja merinisäkkäitä kuolee joka vuosi muovijätteiden takia.
Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia