Presidenttiparia oli vastaanottamassa Naantalin Killan laiturilla runsaasti yleisöä. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö saapui puolisonsa Jenni Haukion kanssa kesävirka-asunnolle Kultarantaan lauantaina 11. kesäkuuta. Naantalin kaupunki järjesti tervetulovastaanoton venesatamassa Killan laiturilla. Kultarannan koulun 2-luokan oppilas, 9-vuotias Onni Vaihi ojensi rouva Haukiolle ojensi kukat ja laulutervehdyksen, Fredrik Paciuksen Kevätlaulun esitti Naantalin Kamarikuoro johtajanaan Antti Haapalainen.
”Valtavan hienoa nähdä teitä täältä näin paljon”, presidentti sanoi Naantalin satamaan kerääntyneelle yleisölle. ”Kultaranta on valtavan hieno kesäpaikka”, presidentti sanoi ja muistutti suomalaisen ympäristön ainutlaatuisuudesta.
Kultarannassa ”matkamies” pysähtyy tiellänsä miettimään, presidentti sanoi. ”Osaammeko pitää mielessämme sitä hyvää mitä meille on annettu? Jos näin tekee, niin huomaa, että onhan sitä ilon ja onnen lähdettä ihan lähipiirissä. Ei sitä tarvitse lähteä edes hakemaan. Semmoisiin mietteisiin kun päätyy, niin sitä alkaa pikku hiljaa huomata, että tämä on kivaa hommaa tämä eläminen.”
”Oikein hyvää alkukesää ja pidetään itsemme onnellisina”, presidentti toivotti naantalilaisille.
Veistosnäyttely ja Kultaranta-keskustelut
Sunnuntaina 12.6. presidenttipari osallistui Kultarannassa järjestettävään Naantalin musiikkijuhlien puistokonserttiin. Konsertissa esiintyivät Naantali Cello Ensemble sekä Teemu Honkasen johtama Key Ensemble ja Tapiolan kuoro, jotka esittivät Almilan säveltämän ja Heli Laaksosen runoista kootun kuoroteoksen Aapine sekä Jean Sibeliuksen Finlandian.
Tiistaina 14.6. Kultarannan puistossa avataan veistosnäyttely, jossa on esillä kuvanveistäjä Hannele Kylänpään teoksia. Näyttely järjestetään yhteistyössä Alfred Kordelinin säätiön kanssa.
Kesän aikana tasavallan presidentti työskentelee ja ottaa vieraita vastaan Kultarannassa. Alkukesän suurin tapahtuma on presidentti Niinistön neljättä kertaa isännöimät Kultaranta-keskustelut 19.-20. kesäkuuta.
Yleisö voi tutustua veistoksiin ja Kultarannan puistoon opastetuilla kierroksilla, joita järjestää Naantalin matkailu. Lisäksi Kultarannan puistoalueelle on yleisöllä vapaa pääsy kesäaikana perjantai-iltaisin klo 18-20. Poikkeuksellisesti Kultarannan puisto on yleisöltä suljettu 10.-21. kesäkuuta välisenä aikana. Lisätietoa opastetuista kierroksista ja poikkeuksista aukioloaikoihin.
Naantalissa Luonnonmaan saaressa sijaitseva Kultaranta on ollut Suomen tasavallan presidentin kesävirka-asuntona vuodesta 1922. Kultarannan päärakennuksen, vuonna 1916 valmistuneen graniittilinnan rakennutti maanviljelysneuvos Alfred Kordelin, ja sen on suunnittelut arkkitehti Lars Sonck. Kultarannan huvilatilaan kuuluu laaja puistoalue sekä hyötypuutarha, jossa viljellään kukkia ja vihanneksia.