Pronssilintuja kesän ajan Kultarannassa

Copyright © Tasavallan presidentin kansliaKuvanveistäjä Pirkko Nukari (oik.) esittelee teoksiaan presidentti Sauli Niinistölle ja puoliso Jenni Haukiolle. Kultarannan puistoon on kesän ajan sijoitettuna kolmisenkymmentä Nukarin luonto- ja erityisesti lintuaiheista pronssiveistosta. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Tasavallan presidentin kesävirka-asunnolla Kultarannassa avattiin kuvanveistäjä Pirkko Nukarin veistosnäyttely tiistaina 11. kesäkuuta. Kultarannan puistoon on kesän ajan sijoitettuna kolmisenkymmentä Pirkko Nukarin luonto- ja erityisesti lintuaiheista pronssiveistosta. ”Näissä teoksissa liikutaan lähellä Kultarannan luontoa. Koko elämän kiertokulku on läsnä”, tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoi avatessaan näyttelyä.

Kultarannassa on esillä suomalaista kuvanveistotaidetta nyt neljännen kerran. Näyttely järjestetään yhteistyössä Alfred Kordelinin säätiön kanssa ja se on avoinna syyskuun 1. päivään asti.

Yleisö voi tutustua veistosnäyttelyyn ja Kultarannan puistoon opastetuilla kierroksilla, joita järjestää Naantalin matkailu. Lisäksi Kultarannan puistoalueelle on yleisöllä vapaa pääsy kesäaikana perjantai-iltaisin klo 18-20.

Naantalissa Luonnonmaan saaressa sijaitseva Kultaranta on ollut Suomen tasavallan presidentin kesävirka-asuntona vuodesta 1922. Kultarannan päärakennuksen, vuonna 1916 valmistuneen graniittilinnan rakennutti maanviljelysneuvos Alfred Kordelin, ja sen on suunnittelut arkkitehti Lars Sonck. Kultarannan huvilatilaan kuuluu laaja puistoalue sekä hyötypuutarha, jossa viljellään kukkia ja vihanneksia.

Kesän aikana tasavallan presidentti työskentelee ja ottaa vastaan vieraita Kultarannassa. Alkukesän ohjelmaan kuuluvat mm. Kultaranta-keskustelut, joissa pohditaan Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Kuvia

 Kultarannassa avattiin kuvanveistäjä Pirkko Nukarin veistosnäyttely. Presidentti Sauli Niinistö ja puoliso Jenni Haukio keskustelivat kuvanveistäjä Pirkko Nukarin kanssa näyttelyn avajaisissa tiistaina 11. kesäkuuta. Kultarannan puistoon on kesän ajan sijoitettuna kolmisenkymmentä Nukarin luonto- ja erityisesti lintuaiheista pronssiveistosta. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Pirkko Nukarin veistokset Eksynyt kiljuhanhi 1 ja 2 Kultarannan veistonäyttelyssä. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  'Näissä teoksissa liikutaan lähellä Kultarannan luontoa. Koko elämän kiertokulku on läsnä', presidentti Niinistö sanoi avatessaan näyttelyn.
 Kuvanveistäjä Pirko Nukarin teos Muistopöytä (2008,  pronssi) Kultarannassa. Teos sai alkunsa, kun kuvanveistäjä Nukarin työhuoneen ikkunaan törmäsi varpushaukka. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Kuvanveistäjä Pirko Nukarin teos Muistopöytä (2008,  pronssi) Kultarannassa. Teos sai alkunsa, kun kuvanveistäjä Nukarin työhuoneen ikkunaan törmäsi varpushaukka. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Kultarannassa on esillä suomalaista kuvanveistotaidetta nyt neljännen kerran. Näyttely järjestetään yhteistyössä Alfred Kordelinin säätiön kanssa ja se on avoinna syyskuun 1. päivään asti. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
            Silkkiuikku laskeutuu (2013, pronssi) Kultarannan veistosnäyttelyssä. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia             Meriharakka (2001, pronssi) Kultarannan veistosnäyttelyssä. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia