Suomen itsenäisyyspäivää vietetään jälleen suomalaisissa kodeissa ja yhteisöissä ympäri maailmaa.
1860- ja 1930-lukujen välisinä suuren muuttoaallon vuosina Suomesta lähdettiin maailmalle, erityisesti Pohjois-Amerikkaan, suurin joukoin. Vaikka Suomi jäikin taakse, ei kotiin jääneitä kuitenkaan unohdettu. Kirjeet, kortit ja valokuvat, joissa kerrottiin uuden elämän iloista ja suruista, kulkivat edestakaisin merten yli, pitkiä postitaipaleita pitkin. Kuulumisia odottavan aika saattoi tuntua kovin pitkältä.
Suomen rajojen ulkopuolella asuu tänä päivänä noin 250 000 suomalaista. Määrä nousee yli miljoonaan kun mukaan lasketaan ulkomailla asuvien suomalaisten jälkeläiset. Halu ja tarve yhteydenpitoon Suomeen, omaan kulttuuriin sekä ystäviin ja sukulaisiin on tänä päivänä yhtä suuri kuin aikaisemminkin.
Internet-aikana voimme kuitenkin jakaa arkeamme helpommin ja nopeammin kuin kirjeiden aikakaudella. Yhteydenpito toisille mantereille ja toisiin aikavyöhykkeisiin käy sujuvasti. Välimatkat ovatkin lyhentyneet. Toivon, että tämä vahvistaa ulkomailla asuvien suomalaisten yhteenkuuluvuuden tunnetta kotimaahansa. Suomessa käytävän ajankohtaisen keskustelun seuraaminen ja siihen osallistuminen sekä suomalaisen kulttuurin jakaminen ovat uskoakseni tärkeä osa suomalaisuuden kokemista.
Maailmamme onkin pienentynyt ja tavatkin ehkä samankaltaistuneet, mutta Suomi ja
suomalaiset erottuvat muiden valtioiden ja kansojen joukossa. Tänään tuhansilla ikkunalaudoilla eri puolella maailmaa sytytetään jälleen kynttilä Suomen ja sen itsenäisyyden kunniaksi.
Toivotan kaikille ulkosuomalaisille hyvää itsenäisyyspäivää ja rauhallista joulun odotusta.
Sauli Niinistö
Tasavallan presidentti