Suomi on nyt aloittamassa kaksivuotista puheenjohtajakauttaan Arktisessa neuvostossa. Meillä on selkeitä, jo julkilausuttuja konkreettisia tavoitteita, joihin on helppo yhtyä.
Näiden konkreettisten tavoitteiden ylä- tai ulkopuolelle jää kuitenkin leijumaan peruskysymys. Mihin suuntaan asettuu asenteiden painopiste – ymmärretäänkö arktinen alue ensisijaisesti taloudellisten mahdollisuuksien kohteena vai nähdäänkö alueen ekosysteemin säilymisen suuri merkitys koko maapallolle? Ympäristö vai talous edellä, tämä ihmiskunnan suuri dilemma tulee nyt arktisella alueella vastaan konkreettisemmin kuin kenties koskaan aiemmin.
Puutun tässä vain ilmastonmuutokseen, joka on arktisen alueen suuri uhka. Arktinen neuvosto joutuu ottamaan huomioon Pariisin ilmastosopimuksen päätelmät, mutta voi hyvin ilmetä halukkuutta jättää asia mieluummin Pariisiin kuin ottaa se agendalle myös neuvostossa.
Kahden suurimman jäsenmaan presidentit, Putin ja Trump, ovat nyttemmin lausuneet hyvin samansuuntaisesti ilmastonmuutoksesta – ettei se olisikaan ihmisten aiheuttamaa. Tästä joutuu päättelemään, että on vähintään haastavaa pitää aihetta yllä arktisessa neuvostossa.
Suosittelen lähestymiskulmaksi mustaa hiiltä, tuota jäätikön sulamisen kiihdytintä. Pahaa jälkeä aiheuttavat arktisen läheisyydessä olevat vanhentuneet energialaitokset, joissa poltto on epätäydellistä, sekä maallikolle lähes käsittämätön soihduttaminen, ylimääräisen kaasun polttaminen paikan päällä. Sitä tapahtuu maailmassa 40 kertaa enemmän kuin mitä Suomen vuotuinen kaasunkulutus on.
Näiden kahden ilmiön torjunnassa saattaa löytyä ”neutraalia” tilaa. Noiden päästölähteiden torjuminen ei puutu taloudellista hyväksikäyttöä tavoittelevien intresseihin – päinvastoin, laitosten uudistaminen luo toimeliaisuutta. Suunnitelmiakin kuulemma on, rahoitus vain puuttuu. Ja maallikkojärjen mukaan soihduttaminen on vain tappiota, niin ympäristön kuin bisneksen puolesta.
Palaan kahteen suureen jäsenmaahan. Venäjällä tuskin on mitään sitä vastaan, että yhteistyössä ryhdyttäisiin parantamaan siellä olevien laitosten kuntoa ja energiatehokkuutta, se merkitsee myös taloudellista etua pidemmän päälle. Samalla Venäjä saisi aikaan kansainvälistä yhteistyötä, jota se pakotteiden aikana arvostaa, vaikkei pakotteita mitenkään purettaisi.
Presidentti Trump taas on moneen kertaan osoittanut, että hän on valmis tinkimään ehdottomista kannoistaan, jos näkee liikettä haluamaansa suuntaan. Ilmastonsuojelusta on nyt muodostumassa hänelle Akilleen kantapää. Liikkumalla tuossa neutraalissa tilassa hän ei joudu luopumaan pääsanomastaan, mutta voisi tehdä edes jonkin vastaantulon kotimaiselle kritiikille. Tavoite siis olisi saada Trumpin hallinto edes jotenkin tunnistamaan ilmastosuojelun välttämättömyys, vaikkapa sitten energiatehokkuuden kautta.
Kuten totesin, Suomella on selkeät tavoitteet. Osa niistäkin perustuu arktisen alueen lisääntyvään taloudelliseen hyväksikäyttöön, mutta pikemminkin riskejä pienentävään kuin lisäävään suuntaan.
Viittasin siihen, että perusdilemma ikään kuin leijuu neuvoston toiminnan yläpuolella. Minusta Suomen pitää siihen tarttua, avoimesti ja selkeästi, vaikkapa tuon neutraalin tilan kautta.
Sauli Niinistö