Presidentin kynästä: Ennakkoluulo on salakavalaa

Koronan aikana meidän kaikkien ulkonainen käytös on muuttunut jo pelkästään rajoitusten vuoksi. Muutosta tapahtuu myös mielissämme. Moni keskittää ajatuksensa tärkeimpinä pitämiensä asioiden ja arvojen vaalimiseen ja huolta kannetaan läheisistä. Moni elää raskaan taakan painossa, miten tulee toimeen, onko jo menettänyt liikaa ja onnistuuko enää paluu normaaliin tai välttyykö vakavalta taudilta.

Syntyy myös epäilyjä ja turhautumista toisten käyttäytymiseen. Miksi tuo tulee noin lähelle tai miksi nuo kokoontuvat sallittua suuremmassa joukossa jne. Siitä on aika lyhyt matka yleistyksiin; että mielissä niputetaan sen ja sen ikäiset tai siellä taikka tuolla asuvat jne. omiksi ryhmikseen.

Viitteitä, onneksi lieviä, tähän suuntaan on nähty. Kun 70-vuotiaita haluttiin suojata erityisrajoituksin, alettiin pian kiinnittää erityistä huomiota heidän käyttäytymiseensä. Näkyi moitteita, että mummo tai vaari oli nähty kaupassa ja pikkuhiljaa ilmeni sävyä, että hehän ovat riskiryhmää. Siitä on lyhyt askel ajatella, että he ovat riskiä muille. Suojelu oli kääntyä torjunnaksi. Onneksi tämän ohi on päästy.

Nyt puhutaan uusmaalaisista. Maakunnan väki on saanut korostetun identifioinnin, eikä maakuntakaan näin selvästi ole ennen erottunut. Ottamatta mitään kantaa Uudenmaan kulkurajoituksiin, muistutan, että ihan samoja ihmisiä täällä on kuin ennenkin.  Nyt he ovat varpaillaan ja varuillaan taudin takia. Ja yhtä lailla muissa maakunnissa ennallaan ovat ihmiset. Nyt hekin ovat varpaillaan ja varuillaan taudin takia. Pelko on yhteinen, ei erottava tekijä.

Ennakkoluulo ihmisryhmää kohtaan syttyy salakavalasti, aletaan ensiksi epäillä, sitten karttaa ja vieroksua. Vaikeuksien aikana on ennakkoluuloihin vähiten varaa. Toistan varmuuden vuoksi: onneksi kykenemme ne välttämään.