Haluan aloittaa onnittelemalla Körber-säätiötä Bergedorfin pyöreän pöydän keskusteluiden formaatin 60-vuotisjuhlan johdosta. Liittopresidentti Steinmeier jo mainitsikin tunnuslauseenne ”puhutaan toisillemme, ei toisistamme”. Se on vaikuttava myös minun mielestäni. Tämä periaate on kestänyt hyvin aikaa.
Näinä aikoina kansainvälisestä vuoropuhelusta on itse asiassa tullut entistäkin kallisarvoisempaa. Silläkin uhalla että kuulostan melodramaattiselta: kyse on yhteisestä tulevaisuudestamme. Vastassamme on kasvava määrä haasteita, jotka todella ovat kaikille yhteisiä. Viheliäisiä ongelmia, joita vahvinkaan meistä ei pysty yksin ratkaisemaan.
Rauhan ja turvallisuuden takaaminen. Planeettamme kestävyyden ja hyvinvoinnin turvaaminen. Nämä ovat mielestäni kiireellisimpiä ihmisvelvollisuuksiamme. Pystymme kantamaan vastuun näistä velvollisuuksista ainoastaan toimimalla yhdessä.
Yhteisille ratkaisuille on yhä enemmän kysyntää. Ja samaan aikaan meillä on vakavia ongelmia tarjontapuolella. Kasvavat kansainväliset jännitteet haittaavat suuresti kykyämme kantaa vastuutamme tulevia sukupolvia kohtaan.
Haluan tehdä selväksi, etten suinkaan odota kyseisten jännitteiden häviävän minnekään lähitulevaisuudessa. Päinvastoin, suurvaltojen väliset jakolinjat saattavat hyvinkin vain vahvistua tulevien kuukausien ja vuosien kuluessa. Sillä tulee olemaan valitettavat vaikutuksensa kaikkiin meihin. Se vaatii meiltä kaikilta lujuutta ja kestävyyttä.
Mutta jos haluamme estää näitä erimielisyyksiä riistäytymästä täysin valloilleen, ainoa vaihtoehtomme on vuoropuhelu. Viime kädessä turvallisuutemme ei ole kestävällä pohjalla, jollei välillämme ole ainakin jonkinasteista luottamusta. Luottamuksen rakentaminen puolestaan on äärimmäisen vaikeaa, jos emme edes puhu toisillemme. Eivätkä samanmielisten kesken käydyt keskustelut riitä. Erityisen tärkeää on käydä vuoropuhelua niiden kanssa, joiden kanssa olemme vähiten samaa mieltä.
Juuri tämä on Helsingin hengen elvyttämiseen tähtäävän aloitteeni ydin. Pyrkimys löytää yhteisiä nimittäjiä, olivat ne aluksi kuinka pieniä hyvänsä. Luottamuksen rakentaminen.
* * *
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi sekä sen huippukokous Helsingissä vuonna 1975 oli yksi käännekohdista kylmän sodan ja liennytyksen historiassa. Mutta sen merkitys ei ole pelkästään historiallinen.
Uskon, että tuo sama lähde, alkuperäinen ETYK, jätti meille perinnöksi kolme erillistä asiaa, jotka voivat tulevaisuudessa auttaa meitä turvaamaan rauhaa ja turvallisuutta, niin Euroopassa, alueellisesti kuin maailmanlaajuisestikin. Näitä perintöjä kutsun nimellä Helsingin kirjaimeksi, malliksi ja hengeksi. Ensisijaisesti keskityn Helsingin henkeen, mutta sanon muutaman sanan myös näistä kahdesta muusta.
Ensimmäisenä tulee kirjain, millä tarkoitan Helsingin päätösasiakirjan tekstiä. Kyseinen asiakirja sekä siinä määritellyt kymmenen maiden välisiä suhteita ohjaavaa periaatetta ovat edelleen ainoa tarjolla oleva perusta yhteistyövaraiselle turvallisuudelle Euroopassa, eurooppalaiselle turvallisuusjärjestelmälle.
Vain muutamia noista kymmenestä sitoumuksesta mainitakseni: pidättäytyminen sotilaallisen voiman käytöstä ja sillä uhkaamisesta, rajojen loukkaamattomuus, valtioiden alueellinen koskemattomuus sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittaminen. Vaikka näitä periaatteita on rikottu, ne ovat yhä voimassa. Meidän on päättäväisesti puolustettava niitä. Helsingin kirjaimen suojelijana Etyjillä on vaikea mutta ratkaisevan tärkeä asema..
Helsingin päätösasiakirjan 50-vuotisjuhlan lähestyessä vuonna 2025 meidän on hyödynnettävä tuo hetki muuhunkin kuin menneen muistelemiseen. Meidän on otettava vastuu maanosamme tulevaisuudesta.
Suomi on valmiina tekemään oman osansa. Näin ollen viime viikon lopulla päätimme yhdessä Suomen hallituksen kanssa asettaa Suomen virallisesti ehdolle Etyjin puheenjohtajamaaksi vuonna 2025.
Toisena perintönä on Helsingin malli. Me Etyj-alueen sisäpuolella näemme usein vain ne ongelmat, joiden kanssa järjestö tällä hetkellä painii. Mutta joillain muilla alueilla näkökulma on toinen. Heidän silmissään mallin saavutukset ja sen tarjoamat mahdollisuudet painavat haasteita enemmän.
Vuosien varrella kiinnostus ETYK-mallia kohtaan on ollut jatkuvaa kautta maailman, ulottuen Korean niemimaalta aina Persianlahden alueelle. Olisiko mahdollista rakentaa jotain vastaavan mallin mukaista, erilaisista koreista ja luottamusta lisäävistä toimista koostuvaa, eri ajassa ja eri alueella? Uskon, että olisi.
Jos muut katsovat Helsingin mallin edistävän yhteistyövaraista turvallisuutta ja vakautta omalla alueellaan, meidän on tuettava sitä. Suomi on usein toiminut tällaisten keskustelujen mahdollistajana. Suomen toiminta tällä rintamalla jatkuu, pääosin kulissien takana asiantuntijoiden välisten niin sanottujen toisen raiteen keskustelujen merkeissä. Ja jos nämä keskustelut ovat hedelmällisiä, ne voivat jossain vaiheessa nousta myös poliittiselle tasolle.
* * *
Niin tärkeä kuin kirjain onkin Euroopalle, niin paljon kuin malli voikin luvata muille alueille, Helsingin henki on kuitenkin se asia, jonka välttämättömyyttä haluan painottaa koko maailman kannalta. Helsingin henki on enemmän kuin asiakirjoja ja sovittuja periaatteita. Helsingin henki on enemmän kuin instituutioita ja rakenteita.
Helsingin henki on tapa ajatella. Ja vieläkin enemmän: se on työväline jakolinjojen ja epäluottamuksen yli pääsemiseksi. Se on halukkuutta aitoon vuoropuheluun, jopa vastustajien ja kilpailijoiden kanssa. Se on halua etsiä yhteisiä nimittäjiä, jopa rajujen erimielisyyksien keskellä. Se on päättäväisyyttä rakentaa luottamusta, jopa silloin kun blokkien väliset jakolinjat ovat syviä.
Jos tuollaisen ajattelutavan luominen oli mahdollista keskellä kylmää sotaa, ei se voi olla mahdotonta nytkään. Juuri nyt emme tarvitse taas yhtä huippukokousta jossain kaukaisessa tulevaisuudessa. Tehtävämme on paljon kiireellisempi. Meidän on rakennettava Helsingin henkeä tässä ja nyt.
Siksi että myös vaarat ovat olemassa tässä ja nyt. Rauha Euroopassa ei ole taattu. Ei ole takuita siitä, että löydämme ratkaisut yhteisiin uhkakuviimme ja haasteisiimme. Kun katson ympärilleni, näen maailman, joka on suuressa vaarassa.
* * *
Helsingin hengen mukainen lähestymistapa ei ole maantieteellisesti rajattu. Viime kuukausina olen käynyt keskustelua tästä ajattelusta kollegoideni kanssa ympäri maailmaa – Washingtonista Pekingiin, Moskovasta Berliiniin. En ole vielä kenenkään kuullut vastaavan kieltävästi tarpeeseen tuoda lisää Helsingin henkeä nykymaailmaan. Päinvastoin: palaute on ollut hyvin myönteistä.
Käymäni keskustelut ovat olleet hyvä alku. Nyt on aika muuttaa jossain määrin abstrakti ajatus konkreettisempaan muotoon. Uskon, että eräs osa-alue, jolla erityisesti tarvittaisiin Helsingin henkeä, on perinteisen asevalvonnan ja uusien teknologioiden välinen rajapinta.
Kylmän sodan aikana asevalvontaneuvotteluilla oli kaksi tarkoitusta. Niiden suorana tuloksena oli, että konkreettiset aserajoitukset ja luottamusta rakentavat toimet tekivät maailmasta turvallisemman. Mutta asevalvonnalla oli myös epäsuoraa vaikutusta. Luottamus, jota neuvottelijat loivat keskenään omalla erityisalallaan, heijastui myös supervaltojen välillä vallitseviin yleisiin suhteisiin. Siitä syntyi hyvän kehityksen kierre.
Nyt meillä on edessämme kaksoishaaste. Yhtäältä juuri nuo kylmän sodan aikana saavutetut asevalvontasopimukset ovat nopeasti katoamassa. Sen johdosta vanhat uhat sekä tavanomaisten että ydinaseiden osalta ovat jälleen nostamassa päätään. Mutta toisaalta, samalla kun meidän on tarpeen pikaisesti elvyttää vanhoja mekanismeja, teknologian nopea kehittyminen on tekemässä niistä yhä merkityksettömämpiä.
Liittopresidentti Steinmeierin kanssa olemme aikojen kuluessa keskustelleet useita kertoja luottamuksen tärkeydestä. Aiemmin tänään meillä oli mahdollisuus paneutua syvemmin Helsingin hengen tarjoamiin mahdollisuuksiin yleensä ja asevalvonnan ja uusien teknologioiden teemaan erityisesti. Ensin kahden kesken ja sen jälkeen laajemman piirin keskustelussa, joka toi mukaansuomalaisten ja saksalaisten asiantuntijoiden esittämiä näkemyksiä. Olen varma, että voimme yhdessä työstää näitä asioita lisää tulevien kuukausien aikana.
Toisessa kumppanuudessa tutkimme mahdollisuuksia yhdistää Helsingin hengen lähestymistapaa YK:n Our Common Agenda prosessiin. Minulla oli lupaava keskustelu aiheesta pääsihteeri Guterresin kanssa YK:n yleiskokouksessa New Yorkissa syyskuussa, ja tiimimme ovat jatkaneet yhteistyön kehittämistä sen jälkeen. Myös tässä yhteydessä huomio on rauhaan ja turvallisuuteen, asevalvontaan ja murrosteknologioihin sekä konfliktien ehkäisemiseen ja luottamuksen rakentamiseen liittyvissä tavoitteissa. YK:n suunnitellessa uutta rauhanagendaa uskon vilpittömästi, että voimme käyttää Helsingin henkeä strategisten riskien vähentämiseen globaalilla tasolla.
Asevalvonnan ala on tänä päivänä huomattavasti monimutkaisempaa kuin se oli 1970-luvulla. Uudet teknologiat, aina tekoälystä drooneihin, muuttavat tilanteen täysin. Niiden leviämistä on paljon vaikeampi rajoittaa ja niiden käyttöä huomattavasti vaikeampi jäljittää luotettavalla tavalla. Kun toimijoita on yhä enemmän ja näkymät huomattavasti vaikeampia ennustaa kuin aiemmin, luottamuksen rakentamisesta tulee entistä vaikeampaa. Ja silti meidän on pyrittävä sitä rakentamaan.
* * *
Monenlaiset jännitteet luovat syviä jakolinjoja valtioiden ja kansojen välille. Siitä huolimatta meillä on yhteiset ihmisvelvollisuutemme. Rauhan ja turvallisuuden takaaminen. Planeettamme kestävyyden ja hyvinvoinnin turvaaminen. Onko meillä halua ottaa vastaan nämä velvollisuudet?