Tasavallan presidentti Sauli Niinistön avauspuheenvuoro Kultaranta-keskusteluissa 18.6.2023

Presidentti Niinistö puhuu Kultaranta-keskusteluissa.
Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia

Hyvät ystävät

Toivotan teidät lämpimästi tervetulleiksi näihin Kultarannan omaisiin Kultaranta-keskusteluihin, jotka siis nyt poikkeuksellisesti pidetään täällä Presidentinlinnassa.

Kun kymmenen vuotta sitten avasin ensimmäiset Kultaranta-keskustelut, sanoin, että meidän on päästävä ohipuhumisesta avoimeen keskusteluun. Tätä olen pitänyt Kultaranta-keskusteluiden punaisena lankana näiden vuosien ajan ja tätä toki toivon tänäkin vuonna. Lähes joka kerta aiheena on ollut Nato, Venäjä, Suomen turvallisuus ylipäätään, välillä vähän yllyttäenkin. Vuonna 2014 otsakkeemme oli: ”Karhu on herännyt, entä Suomi?”. Avointa keskustelua silloinkin.

Ja jälleen, totisesti meillä on keskusteltavaa. Pääteemana on ”Kiristyvä kilpailu, jakaantuva maailma – miten Suomi toimii?”. Kuten perinteeksi on muodostunut, käymme kahden päivän ajan tiivistä vuoropuhelua Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ja kansainvälisestä asemastamme.

Kulunut vuosi on ollut historiallinen. Päättäväisen työn tuloksena olemme onnistuneet vahvistamaan Suomen ja suomalaisten turvallisuutta ja kansainvälistä asemaamme tilanteessa, jossa maailma ympärillä on muuttunut turvattomammaksi ja epävakaammaksi. Tämä ei ole ollut vähäinen saavutus.

Mutta työ Suomen turvallisuuden ja hyvinvoinnin takaamiseksi ei ole koskaan valmis. Sitä on herkeämättä jatkettava. Katse on aina käännettävä horisonttiin. Maailma on nopeassa liikkeessä, eikä meidän auta jäädä tuijottamaan peruutuspeiliin.

***

Tie eteenpäin on mutkainen, osin vielä hämärän peitossa. Ukrainan ja Euroopan tulevaisuutta taotaan nyt sodan armottomassa ahjossa. Suomen ja läntisen yhteisön tuki Ukrainalle jatkuu vahvana. Ei vain siksi, että Ukraina on suvereeni valtio, joka on julman ja laittoman hyökkäyssodan kohteena. Vaan myös siksi, että sodan lopputuloksella on suora vaikutus siihen, minkälaiseksi Euroopan tuleva turvallisuusjärjestys muotoutuu ja mikä on meidänkin asemamme maailmassa.

Vain kestävä ja oikeudenmukainen rauha Ukrainassa voi luoda perustan tulevaisuudelle, jossa kansainvälisen oikeuden normeja noudatetaan ja jossa suuret eivät katso oikeudekseen alistaa pieniä. Vain kestävä ja oikeudenmukainen rauha Ukrainassa voi luoda perustan vakaalle tulevaisuudelle Euroopassa.

***

Myös globaalin maailmanjärjestyksen tulevaisuutta taotaan nyt uusiksi. Venäjän hyökkäys Ukrainaan kiristi globaaleja tunnelmia. Venäjä on pyrkinyt tietoisesti entisestään vahvistamaan länttä kohtaan eri ulottuvuuksissa tunnettua kitkeryyttä.

Monessa kehittyvässä maassa tunnetaan nimittäin epäluuloa länsimaita kohtaan. Kumpuaapa tämä sitten kiistattomista historiallisista vääryyksistä tai osattomuuden tunteesta kansainvälisessä päätöksenteossa, se on otettava vakavasti. Kiinnittäisin erityistä huomiota BRICS-ryhmään, jonka vetovoima näyttäisi olevan kasvussa. Kiinnostusta ryhmään liittymiseen on tiettävästi ilmaistu 19 maassa. Näin toteutuessaan se edustaisi tuntuvasti yli puolta maailman väestöstä.

Esiin on noussut myös joukko niin kutsuttuja aidalla istujia. Suuria ja vaikutusvaltaisiakin. Aidalla istujissa on eroja: osa roikottaa jalkojaan Ukrainan, osa Venäjän puolella. Molempien ryhmien kanssa on pyrittävä puheyhteyteen ja keskinäisen ymmärryksen lisäämiseen.

Olen omissa kohtaamisissani havainnut, että Suomi on monille varteenotettava keskustelukumppani. Meidän suomalaisten on helppo omista kokemuksistamme käsin ymmärtää, että kansojen historiallinen muisti on pitkä ja ulottuu yli sukupolvien.

YK:n yleiskokouksessa 141 maata tuomitsi Venäjän toimet tuoreeltaan. Sodan alusta tähän saakka Ukrainaa tukevien maiden lukumäärä on pysynyt samalla, korkealla tasolla. Venäjän tukena äänestävät voi laskea yhden käden sormilla. Siitä huolimatta enteilen, että tuleva YK:n yleiskokouksen korkean tason viikko ensi syyskuussa tulee olemaan varsin värikäs ja mielenkiintoinen.

***

Länsi on tottunut olemaan suunnan näyttäjä ja odottanut, että sen mallia seurataan. Läntisen demokraattisen mallin suosio ei kuitenkaan ole noussut. Pikemminkin se on laskussa. Maailman väestöstä ehkä neljännes asuu niin sanotuissa länsimaisissa demokratioissa. Muut muualla. Entä jos muutaman vuosikymmenen päästä olemme tilanteessa, jossa meille näytetään suuntaa? Kuten olen todennut, on puhuttava myös niiden, ehkä ennen kaikkea juuri niiden kanssa, jotka näkevät maailman toisin kuin me. Emme voi pitää meidän maailmakatsomuksemme jakamista ennakkoehtona keskusteluyhteydelle tai yhteistyölle.

Suuri ja kauaskantoinen kysymys on Kiinan ja Yhdysvaltain välinen suhde. Sen vakava kärjistyminen, jopa kriisiytyminen, olisi kohtalokasta koko maailmalle. Tässä kokonaiskuvassa meidän on luovittava ja näitä kysymyksiä pohdimme myös täällä Kultaranta-keskusteluissa. Huomenna ensimmäisen paneelikeskustelun aiheena on ”Geopolitiikan uusi aika – jakaantuuko maailma?”.

***

Suurvaltakilpailua käydään entistä kiivaammin myös teknologian areenalla. Kilpailukykymme ja kansallinen turvallisuutemme kietoutuvat yhä tiukemmin murrosteknologioiden, kuten tekoälyn, kvanttilaskennan ja bioteknologioiden kehitykseen. Kiinnittäisin huomion kahteen asiaan: teknologisen kehityksen vauhti kiihtyy ja tälläkin sektorilla maailma näyttäisi blokkiutuvan.

Vieraillessani maaliskuussa Yhdysvaltain länsirannikolla, sain jälleen tilaisuuden nähdä, miten Atlantin takana vahvistetaan yhteistyötä teknologiayritysten ja valtionhallinnon välillä. Tätä olisi meidänkin lisättävä. Turvallisuuden vahvistaminen on yhteinen tavoitteemme. Teknologiakilpailusta ja turvallisuudesta keskustellaan niin ikään huomenna.

***

Elokuussa 2012 ulkoministeriön suurlähettiläspäivillä lausuin ajatuksen, jonka moni muukin on esittänyt. Näin se kuului: ”Näköpiirissäni ei tällä hetkellä ole tekijöitä, joiden perusteella meidän tulisi liittyä Naton jäseneksi. Jäsenyys edellyttäisi myös kansalaisten enemmistön tukea. Eikä pidä luulla, että poliittisen johdon tahdonilmaisu noin vain tämän kelkan kääntäisi. Se edellyttäisi tosiseikkoja ja ilmiöitä, jotka enemmistö tunnistaisi ja tunnustaisi jäsenyyttämme puoltaviksi.”

Ja näin kävi. Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli tällainen tosiseikka. Kun nyt on käyty vähän kilpajuoksuakin siitä, kuka Suomen Natoon vei, on rehellisyyden nimissä sanottava, että sen tekivät suomalaiset ihmiset. Ja rehellisyyden nimissä on lisättävä, että ihmisiähän me poliittiset päättäjätkin olemme. Mekin tunnustimme ja tunnistimme tosiasiat.

Olosuhteet liittymisellemme olivat historiallisen otolliset. Asiasta vallitsi kotimaassa laaja konsensus. Venäjän huomio oli kokonaan toisaalla. Natossa oli halua ja valmiutta toivottaa meidät nopeasti tervetulleeksi. Ja myös Ruotsi oli nyt valmis liikkumaan meidän kanssamme.

Tilaisuuden auettua tartuimme siihen rivakasti. Tätä edesauttoi, että olimme jo pitkään määrätietoisesti vahvistaneet omaa puolustuskykyämme ja rakentaneet Nato-yhteensopivuuttamme. Olimme rakentaneet valmiuden toimia, kun turvallisuutemme takaaminen sitä vaatisi.

Suomi liittyi huhtikuussa puolustusliitto Natoon vahvana ja yhtenäisenä. Pidän suuressa arvossa sekä käytyä huolellista harkintaa että vahvaa yksituumaisuutta, joka ennen päätöstä saavutettiin eduskunnassa, hallituksessa ja puolueissa. Pidin ja pidän tärkeänä, että Nato-päätös ankkuroitiin vahvasti suomalaiseen yhteiskuntaan. Haluankin esittää kiitokset kaikille Suomen Nato-jäsenyysprosessin parissa työskennelleille.

Nato-liittymisprosessimme on hoidettu onnistuneesti maaliin. Sotilaallinen integraatio saatettiin päätökseen kuluvan viikon alussa. Nyt on tarve keskittyä tulevaan: minkälainen Nato-jäsen meistä tulee, mitkä ovat tavoitteemme liittokunnassa ja mitä meiltä odotetaan. Kuinka tuemme parhaalla tavalla Ruotsin nopeaa liittymistä puolustusliittoon. Tästä keskustellaan huomenna otsikolla ”Suomi sotilaallisesti liittoutuneena maana”.

Itse katson, että jatkossakin Suomen merkittävin panos Naton yhteiselle pelotteelle ja puolustukselle on oman maamme rajan turvaaminen. Samalla on luonnostaan selvää, että Suomen on osallistuttava kokonsa ja kykynsä mukaan koko liittokunnan puolustamiseen.

Turvallisuuttamme on vahvistettu myös syventämällä yhteistyötä keskeisten kumppaneidemme kanssa. Näihin lukeutuvat ennen kaikkea Pohjoismaat ja Yhdysvallat. Toimikauteni aikana olen vieraillut Valkoisessa talossa lukuisia kertoja. Keskustelut ovat olleet aina avoimia ja turvallisuusyhteistyöstä on vallinnut täysi yhteisymmärrys. Tätä aion edelleen jatkaa.

Varhaisessa vaiheessa kävin presidentti Bidenin kanssa myös keskusteluita tuesta ja turvallisuutemme takaamisesta jäsenyysprosessin aikana. Itsestään selvää oli, että yhteistyömme tiivistyy.

Johdonmukainen jatko on nyt Yhdysvaltojen kanssa avatut neuvottelut puolustusyhteistyösopimuksesta. DCA-sopimus on merkittävä palanen turvaverkkojemme kokonaisuudessa. Sen neuvotteleminen vie aikansa. Sen se saa myös tehdä, sillä tässäkin pidän ensiarvoisen tärkeänä, että eduskunta pidetään mukana ja tietoisena kaikissa käänteissä.

***

Tänä vuonna palaamme sikäli ensimmäisten Kultaranta-keskusteluiden tunnelmiin, että keskustelua käydään jälleen tyystin kotimaisin voimin. Paikalla on joukko Suomen suunnasta, turvallisuudesta ja hyvinvoinnista vastuuta kantavia henkilöitä yhteiskunnan eri osa-alueilta.

Minun osaltani nämä Kultaranta-keskustelut ovat viimeiset. Onkin paikallaan osoittaa kiitokset kaikille vieraille ja keskustelijoille kautta vuosien. Mutta ennen muuta tahdon kiittää kaikkea sitä henkilökuntaa, joka vuodesta toiseen on osaamisellaan ja ahkeralla käytännön työllään nämä kokoontumiset mahdollistanut.

Nämä ajat ovat osoittaneet, kuinka arvokasta on laajapohjainen keskustelu ja sen avulla luotu jaettu ymmärrys suurista ratkaisuista. Toivotan näille Kultaranta-keskusteluille rohkeaa, moniäänistä ja ennen kaikkea avointa henkeä. Kiitos.