(muutosvarauksin)
Toivotan teidät omasta puolestani lämpimästi tervetulleeksi 211. valtakunnalliselle maanpuolustuskurssille. Kurssin tehtävänä on antaa teille laaja-alainen kuva siitä, miten Suomi turvallisuuttaan hoitaa niin normaalioloissa kuin poikkeusaikanakin. Kurssin pääviesti on se, että vastuu turvallisuudesta koskee meitä kaikkia – niin viranomaisia, yrityksiä kuin järjestöjäkin, sinua ja minua. Turvallisuus tarkoittaa yhteistyötä. Tähän ymmärrykseen nojaa kokonaismaanpuolustuksen ja turvallisuuden ajatusmalli, jota Suomessa on vuosikymmenet rakennettu. Se on vahvuutemme myös nyt, kun maailmantilanne tällaistenkin vahvuuksien perään taas näyttää hieman kyselevän.
Aloitimme kuluvan vuoden tietoisina siitä, että tämä olisi sata vuotta sitten syttyneen ensimmäisen maailmansodan muistovuosi. Siitä tuli kuitenkin myös uuden konfliktin – Ukrainan kriisin – vuosi. Olemme jälleen joutuneet kuulemaan sodan äänen Euroopassa. Konflikti Ukrainassa on vaatinut jo tuhansien ihmisten hengen. Sadattuhannet ovat joutuneet jättämään kotinsa ainakin väliaikaisesti.
Miksi tuo järkyttävä konflikti Ukrainassa oikein puhkesi? Lähtökohtana voidaan pitää Ukrainan sisäistä kehitystä, jossa maan kehittäminen lyötiin pahasti laimin vuosikausien ajan. Ukrainan valtajärjestelmä oli laillinen, mutta se oli niin pahoin korruptoitunut ja rämettynyt, että monien ukrainalaisten mitta oli yksinkertaisesti tullut täyteen. Tässä tilanteessa kansalaisten muutostoiveet kanavoituivat Euroopan unioniin ja sen tarjoamaan assosiaatio- ja vapaakauppasopimukseen. Sopimuksen vaatimat uudistukset ja toisaalta sen tarjoamat mahdollisuudet näyttäytyivät tienä parempaan, kenties ainoana mahdollisuutena.
Tämä kehitys oli kuitenkin pahassa ristiriidassa sen kanssa, miten Ukrainan itänaapuri Venäjä asiat näki ja omat etunsa punnitsi. Moskovasta katsottuna EU:n kanssa solmittava sopimus näyttäytyi Ukrainan siirtymänä kohti Eurooppaa, sen yhteiskuntamallia ja vaikutuspiiriä, ja siten Venäjän intressien vastaisena. Kun Ukrainan kehitys sitten Maidanin myötä kääntyi juuri tähän suuntaan, veti Venäjä omat johtopäätöksensä ja toimi niiden mukaan. Olemme nähneet ja näemme edelleen, mitä tästä on seurannut.
Me luonnollisesti olemme sitä mieltä, että Ukraina ja ukrainalaiset ovat itse parhaita päättämään omasta ulko- ja kauppapolitiikastaan. Kylmän sodan loppuvaihe itse asiassa osoitti, miten kestävää on yrittää pitää tämä tai tuo kansa asemassa, joka on sen tunnon vastainen. Nämä padot tuppaavat murtumaan, ennemmin tai myöhemmin. Tilannetta monimutkaistaa kuitenkin se, että usein padot ovat myös valtioiden sisällä, ei vain niiden välillä.
Ukrainan tapahtumilla on laajempia, jopa systeemisiä, vaikutuksia. Itä-Euroopan alueellinen tilanne on muuttunut epävarmemmaksi. Euroopan turvallisuusjärjestelmä ja sen periaatteet muun muassa konfliktien rauhanomaisesta ratkaisusta sekä toisen valtion suvereniteetin ja oman päätösvapauden kunnioittamisesta on kokenut vakavia kolhuja.
Kriisin seurauksena käsillä on nyt myös tilanne, jossa Venäjän ja lännen välit ovat kireimmät sitten kylmän sodan päivien. Tämä uusi, tai sanoisin pikemminkin uudenlainen kylmä sota, on vakava kehityskulku, joka uhkaa muuttaa kansainvälisen ympäristömme hauraampaan suuntaan pitkäksi aikaa. Se ei ole enää kokonaan vältettävissä, mutta kenties se on vielä jossain määrin lievennettävissä. Meillä ei ole tällaisessa kehityksessä mitään voitettavaa, joten siksi meidän kannattaa ponnistella sitä vastaan.
* * *
Ukrainan konfliktin vaikutus Euroopan turvallisuuspoliittiseen ympäristöön koskee tietenkin myös meitä suomalaisia. On todettava, että yleisempi jännityksen kasvu näkyy myös Itämerellä, välittömällä lähialueellamme. Toistaiseksi kuitenkin voidaan puhua laajemman kriisin heijastumista, ei siitä, että Itämeren alue olisi itsessään menettämässä vakauttaan. Mutta nämä heijastumatkin herättävät ymmärrettävästi huolta, sillä aktiivinen sotilaallinen läsnäolo lähialueillamme, joka oli elävää arkipäivää vielä kylmän sodan aikana 80-luvulla, ehti tässä välillä jo unohtua.
Erilaisten murrosvaiheiden keskellä kuuluu usein äänekkäimpänä kehotus liikkua muutoksen mukana. Kehotetaanpa pitämään myös kiirettä. Tämä on usein aivan oikea neuvo. Muutokset on havaittava ja niihin on reagoitava – jos ennakointiin ei ole kyetty.
Turvallisuuspoliittisissa muutosvaiheissa on kuitenkin muutoksen ohella tarkattava sitä, mikä ei kenties muutukaan. Tämä muuttuvaisen ja muuttumattoman erittely ja punninta on ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeisimpiä tehtäviä. Siksi, että virheet tällä saralla maksavat paljon ja pahimmillaan niitä voi olla mahdoton korjata. Esimerkkejä löytyy historiasta, ja vähän kyllä nykyisyydestäkin. Kiihkeät ja kärsimättömät mielet kuvaavat maltin helposti pelkuruudeksi tai vastuun väistöksi. Siitä ei kuitenkaan ole kyse.
Eräs opettavainen venäläinen sananlasku kuuluu: ”kazak berjot što ploha ležit” eli ”kasakka ottaa sen, mikä on huonosti kiinni”. Tätä epäilemättä kokemukseen perustuvaa huushollinpito-oppia kannattaa kuunnella. On pidettävä huolta asioistaan, pidettävä kiinni. Ellei pidä, voi alkaa tapahtua. Tämä koskee kaikkea, turvallisuudesta talouteen.
Olemme halunneet rakentaa Suomen turvallisuutta nimenomaan kokonaisuutena. Kokonaisuuden osia ovat muun muassa tiivis kiinnittäytyminen kansainväliseen yhteistyöhön, niin EU:n jäseninä kuin erilaisia kumppanuuksia Ruotsin, pohjoismaiden ja Naton kanssa rakentaen. Kokonaisuuteen kuuluvat myös hyvien naapuruussuhteiden vaaliminen sekä uskottavan ja meidän olosuhteisiimme rakennetun uskottavan puolustuskyvyn ylläpitäminen. Toki turvallisuuteemme kuuluu myös laajempi, maailmanlaajuinen ulottuvuus, jossa pyritään ylläpitämään kansainvälistä oikeutta ja ratkaisemaan ihmiskunnan mittaisia haasteita vaikkapa YK:n piirissä.
Kun turvallisuutemme kerran on kokonaisuus, on tarkattava sen osia ja niiden välistä tasapainoa. Mutta sellainen politiikka, jossa koko turvallisuutemme asetettaisiin tai jouduttaisiin asettamaan vain yhden ulottuvuuden eli tämän tai tuon kortin varaan, olisi kannaltamme huonoa kehitystä. Mitä enemmän meillä on eri mahdollisuuksia vahvistaa turvallisuuttamme, sitä parempi. Suomen intressinä onkin pitää mahdollisimman tarkka huoli siitä, että sekä turvallisuutemme osaset että tasapaino ovat kunnossa. Tietenkin tilanteiden muuttuessa näitä osia pitää tarvittaessa säätää uudelleen, jotta kokonaisuus toimii.
Uskottava kansallinen puolustus on ja pysyy yhtenä turvallisuutemme kulmakivistä. Kyse ei ole siitä, miten ison sodan Suomi voittaisi tai olisi voittamatta, vaan ennen muuta siitä, että puolustuksemme tulee kaikissa oloissa muodostaa vahva pidäke meihin mahdollisesti kohdistuvalle sotilaalliselle voimankäytölle ja painostukselle. Sotilaallinen maanpuolustus ei saa olla huonosti kiinni.
Puolustuksemme uskottavuus on sekin kokonaisuus, riippuvainen monista seikoista kuten puolustustahdosta, sotatekniikasta ja taktiikasta. Ja tässäkin tarvitaan tasapainoa. Tahto ilman ajanmukaista varustusta ei välttämättä riitä. Ajanmukainen varustus ilman tahtoa ei varmasti riitä. Jos taas taktiikka on pielessä, eivät tahto ja varustuskaan välttämättä pelasta.
Puolustustahtoa meillä suomalaisilla kyllä on, mutta kysymys kuuluu nyt, riittääkö meillä rahaa? Taloudesta uhkaa nykymenolla tulla meidän Akilleen kantapäämme. Talouskehityksestä johtuen vastakkain ovat toisaalta paine supistaa valtion menoja ja toisaalta paine nostaa puolustusmäärärahoja. Meillä on kuitenkin varsin pitkälle menevä yhteisymmärrys siitä, että Puolustusvoimien toimintakyky – ja myös tarvittavat kehityshankkeet – on voitava turvata.
* * *
Nyt alkava maanpuolustuskurssinne tulee antamaan teille entistä paremmat eväät itse arvioida Suomen turvallisuuteen liittyviä asioita sekä toimia niiden puolesta. Tiedän, että kaikki teistä ovat jo mestareita omalla alallaan. Maanpuolustuskurssi antaa kuitenkin Teille tilaisuuden katsoa myös oman osaamispiirin ulkopuolelle ja sitä kautta hahmottaa kokonaisuutta. Näin tästä kokonaisuudesta – meistä – tulee enemmän kuin osiensa summa.
Toivotan teille mitä antoisinta maanpuolustuskurssia!