Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe Hanasaaren kulttuurikeskuksen uudellenvihkimisessä 1. kesäkuuta 2017

Olemme kokoontuneet tänään tänne täysin remontoituun Hanasaaren kulttuurikeskukseen. Tämä avajaistilaisuus symboloi sekä pohjoismaisen yhteistyömme traditioita että yhteistä haluamme kehittää ja parantaa yhteistyömuotojamme.

Olemme tänään kokoontuneet juhlistamaan satavuotista Suomea. Usein vuodet 1809 ja 1917 esitetään Suomen itsenäisyyteen johtaneen prosessin alku- ja päätepisteinä. Ensin katkesi tiivis yhteytemme Ruotsiin, sitten Venäjään. Näiden pisteiden välissä Suomi kasvoi valtiolliseen itsenäisyyteen ja alkoi hakea omaa tietään ja paikkaansa maailmassa.

Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Valtiollisen yhteyden katkeaminen Ruotsiin ei katkonut syvempiä siteitämme. Myöskään itsenäisyys ei koskaan ole tarkoittanut Suomelle erillisyyttä läheisestä yhteydestämme muiden Pohjoismaiden kanssa.

Näin on siksi, että on olemassa toinen, Suomen itsenäisyyttä paljon pidempi historiallinen jana. Se alkoi jo 1100-luvulla, jolloin Suomi muiden pohjoismaiden vanavedessä ensimmäisen kerran kytkettiin läntisen kirkon yhteyteen. Samalla sai alkunsa vuosituhantinen yhteys ei vain Ruotsiin, vaan vaihe vaiheelta kehittyneeseen pohjoismaisuuteen.

Tämä on ollut evoluutiota, jolla on ollut vallankumoukselliset seuraukset. Tänä päivänä Pohjoismaat ovat maailman huippuja hyvinvoinnissa ja yhteiskunnallisessa vakaudessa. Jaamme myös yhteisen maailmankatsomuksen ja arvopohjan – samankaltaisen tavan toimia niin keskenämme kuin ulkomaailman kanssa.

* * *

Palaan vuosisadan takaisiin tunnelmiin. Taaksepäin katsoen tapahtumat usein näyttävät suoraviivaisilta ja asiat selvärajaisilta. Tänään kokemamme vauraus ja vakaus eivät kuitenkaan ole olleet historiallisia vääjäämättömyyksiä, vaan ne ovat omien valintojemme, yhteisten ponnisteluidemme ja osin jopa hyvän onnen ansiota.

Yhteisen pohjoismaisuutemme takaa löytyy kolme historiallista tekijää, jotka ovat perustavalla tavalla muokanneet yhteiskuntiamme ja lisänneet yhteenkuuluvuuttamme.

Ensimmäinen on luterilaisuus. Luterilaisuuden myötä valtio ja kirkko muodostivat symbioosin: Keskisestä Euroopasta tutut valtakiistat jäivät meillä väliin, tai ainakin vähiin. Pohjolassa ei koettu repiviä poliittisia kiistoja, vaan kirkko ja valtio löysivät toisiaan täydentävät roolinsa. Tämä vahvisti valtiota ja lisäsi kykyä talouden ja yhteiskuntien suunnitelmalliseen kehittämiseen.

Toinen on lukutaito, joka pitkälti kirkon toiminnan ansiosta levisi jokaiseen savuun. Raamattua luettiin, mutta sivutuotteena syntyi omilla aivoillaan ajattelevan kansalaisyhteiskunnan pohja. Samalla syntyi myös pohjaton uteliaisuus ja meille ominainen valmius omaksua ja soveltaa uusia teknologioita.

Lukutaidon myötä ihmiset valtautuivat ottamaan asioista selvää ja omista elämistään vastuuta. Keskeiset arvomme, sukupuolten välinen tasa-arvo ja ihmisten yhdenvertaisuus, ovat seurausta kehityksestä, joka takellellen sai alkunsa pappien vetämillä lukukinkereillä.

Kolmanneksi laillisuusaate eli luottamus siihen, että lakeja säätämällä yhteiskuntaa voidaan muuttaa ja että laillista yhteiskuntajärjestystä pitää myös puolustaa. ”Land skall med lag byggas” on periaate, jota on korostettu kaikissa pohjoismaissa keskiajasta asti.

Tämä näkyy vaiheittaisessa evoluutiossa, joka on kaikille Pohjoismaille ominaista. Tämän ilmentymää on myös sittemmin syntynyt vahva demokraattinen ja parlamentaarinen kulttuurimme, joka on meille kaikille leimallinen. Sortokausien aikaan Suomessa laillisuusaate oli myös keskeinen pohja ja argumentti vastustaa Venäjän mielivaltaisiksi koettuja venäläistämistoimia. Monin tavoin tämä ”korvien välinen puolustuslinja” on edelleen ensisijainen myös hybridi- ja informaatiovaikuttamisen aikakaudella.

Uskon, että nämä historialliset perinnöt ovat siivittäneet Pohjoismaista menestystä kuluneen vuosisadan aikana. Niistä kumpuaa yhä jatkuva elinvoimamme ja niiden varaan voimme yhdessä rakentaa.

Silti meidän tulee varoa omahyväisyyttä. Emme ole muita kansakuntia järkevämpiä. Hyvät instituutiomme ovat kehittyneet aikojen saatossa ja saamme niitä paljosta kiittää. Samalla meidän on muistettava, että ne eivät ole ajast’aikaisia eivätkä rikkumattomia. Ne elävät ajassa ja voivat huonolla hoidolla myös hapertua ja murtua.

On yhteinen velvollisuutemme pitää menestystekijöistämme hyvää huolta. Viime vuosien tapahtumat ovat monin tavoin korostaneet pohjoismaisen yhteistyön ja yhteisten pohjoismaisten instituutioidemme merkitystä. Viime aikojen traagiset tapahtumat ovat osoittaneet, että emme ole täysin turvassa maailman myrskyiltä, mutta että pystymme niiltä kuitenkin yhdessä paremmin suojautumaan.

Yhteinen pohjoismainen mallimme on hyvä ja vahva brändi, jossa on paljon hyödyntämätöntä potentiaalia. Voimme tehdä paljon enemmän asioita yhdessä, kasvaa vielä entistäkin tiiviimmin toisiimme kiinni. Uskon myös, että voimme pohjoismaisen mallin nimissä tehdä vielä entistäkin enemmän maailman hyväksi, sekä yhdessä että erikseen.

* * *

Merkkivuodet kääntävät katseemme taaksepäin. Mutta vähintään yhtä tärkeää on kurottaa myös tulevaan. Se tulevaisuus kuuluu teille ja te tulette sen rakentamaan. Teillä on koko elämä edessänne. Olkaa uteliaita, vierailkaa toinen toistenne maissa, rohjetkaa keskustella ja kyseenalaistaa – löytäkää yhteiset pohjoismaiset arvomme.