Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe Kaunialan sairaalan joulujuhlassa 13.12.2019

Kunnioitetut sotaveteraanit, sotainvalidit ja lotat, hyvät juhlavieraat,

Minulle ja puolisolleni on ilo ja kunnia osallistua jälleen kerran Kaunialan sairaalan joulujuhlaan. Tilaisuudesta on tullut mieluinen osa joulunajan perinteitämme.

Juhla henkii yhteisöllisyyttä, isänmaallisuutta, joulun sanomaa. Vuosien takaa lämpimät muistot Kaunialasta ja sen hengestä usein palaavat mieleemme.

Tänä vuonna tuli kuluneeksi 80 vuotta talvisodan syttymisestä. Talvisodan 105 päivää ovat jääneet pysyvästi kansakuntamme muistiin. Talvisodan ihme.

Suomi kesti ja selvisi toisesta maailmasodasta itsenäisenä ja vapaana demokratiana. Tämän ihmeen pohjalle oli mahdollisuus rakentaa toinen ihme. Kovia kokeneesta ja köyhästä Suomesta rakennettiin pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta. Rakennustyössä sodan ajan sukupolvet olivat mitä suurimmassa määrin mukana. Ilman teitä emme olisi tänään maa, joka on kärjessä lähes kaikissa hyvää mittaavissa kansainvälisissä tutkimuksissa.

Toisin on monissa muissa maissa. Saamme päivittäin lukea uutisia levottomuuksista ja konflikteista. Monet kansainväliset järjestöt ovat menettäneet asemaansa ja tilalle on tullut valtioiden voimapolitiikkaa. Kehitys on huolestuttava, mutta toivoa on. Suomi on omalta osaltaan aina pyrkinyt edistämään kansainvälistä vuoropuhelua ja asioiden ratkaisemista neuvottelupöydissä.

Kansallisen veteraanipäivän tämän vuoden tunnus oli ”On aika muistaa – Det är dags att minnas”. Sotien ja jälleenrakennuksen ihmeet eivät unohdu. Veteraanisukupolven työ muistuttaa meitä periksiantamattomuudesta, oikeudenmukaisuudesta ja uhrautumisesta. Veteraanijärjestöjen ja monien muiden toimijoiden tekemä arvokas perinnetyö osaltaan varmistaa, että muisto säilyy vahvana.

Perinnetyön lisäksi on syytä antaa arvo ja tunnustus sille tärkeälle työlle, jota veteraanijärjestöt ovat vuosien saatossa tehneet veteraanien ja heidän läheistensä hyväksi. Sotainvalidien Veljesliiton merkitys sotainvalidien asioiden edistämiseksi on ollut keskeinen. Tämä työ ansaitsee suuren arvostuksen. Kiitän myös kaikkia Kaunialan toiminnassa mukana olleita henkilöitä, ja erityisesti Teitä, osaava sekä omistautunut henkilökunta.

Kiitän teitä, arvoisat Kaunialan asukkaat korvaamattomasta työstänne isänmaamme hyväksi. Toivotan kaikille rauhallista joulua.