Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa 16.1.2013

(muutosvarauksin)

Kiitän mahdollisuudesta puhua täällä Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa, joka iskulauseensa mukaan on tehnyt ”rajat ylittävää tiedettä vuodesta 1969”. Rajoja ylittävää tiedettä ja samanlaista laajempaakin asennetta tarvitaan nyt monessa asiassa ja koko Suomen mittakaavassa. Kauppaan, tekniikkaan ja Venäjä-osaamiseen erikoistunut korkeakoulu on myös erinomainen paikka puhua suhteistamme itäiseen naapuriin Venäjään, kuten ajattelin tänään tehdä.

Missään muualla Suomessa Venäjä ei ole yhtä lähellä meitä kuin täällä maamme itärajan läheisyydessä. Joskus aikanaan tämä olisi ollut pelkkä maantieteellinen itsestäänselvyys, tavallaan etäisyysmittauksen tulos. Tänään se on kuitenkin jotain aivan muuta. Venäjä ja venäläiset ovat täällä nyt osa kaikkien arkipäivää tavalla, jonka mittakaava on historiallinen.

Tämän tajuaa, kun katsoo rajanylitysmääriä. Muutoksen alkupisteessä, vuonna 1992, itärajamme ylitettiin 1,3 miljoonaa kertaa. Viime vuonna ylityksiä oli arvion mukaan miltei kymmenkertainen määrä, 12 miljoonaa. Suomen venäläisille myöntämien viisumien määrä on sekin kasvanut aivan uusiin mittasuhteisiin. Jos parikymmentä vuotta sitten viisumeita myönnettiin Venäjällä muutamia kymmeniä tuhansia, nyt niitä tehtiin jo 1,3 miljoonaa. Kaikki viittaa siihen, että nousu jatkuu.

Lappeenrannassa tämä kasvu näkyy ja kuuluu. Kaupungistanne on tullut venäläisten suosittu ostospaikka ja matkailukeskus. Se on valtavalle joukolle pietarilaisia ikkuna Eurooppaan sekä itsessään että kauttakulkureittinä. Venäläinen matkailu tuo alueelle tuhansissa laskettavan määrän työpaikkoja. Tämä on melkoinen etu. Sillä ellei tätä ilmiötä olisi, voisi hyvin kysyä, mistä vastaava taloudellinen elinvoimalisä nyt otettaisiin. Kyllä se aikamoista kekseliäisyyttä ainakin vaatisi.

On ymmärrettävää, että nopeasti lisääntynyt liikkuvuus rajan yli tuottaa hyötyjen lisäksi myös arjen kitkaa, joka näkyy pienissä ja joskus vähän suuremmaltakin tuntuvissa asioissa. Muutos on ollut hyvin nopeaa ja sopeutuminen vie aikansa. Liikkuminen ja läsnäolo ovat kasvaneet mittasuhteisiin, joka vaatii niin fyysistä kuin henkistäkin infrastruktuuria. Kauppoja, kylpylöitä ja teitä voidaan kyllä rakentaa nopeastikin. Henkisen rakenteen kuten kielitaidon rakentaminen on hitaampaa.

Pidän selvänä sitä, että Suomi tarvitsee enemmän venäjän kielen osaamista. Se on vääjäämätön seuraus lisääntyneestä liikkuvuudesta ja kaupasta. Se on myös edellytys sille, että naapuruuden taloudelliset ja kulttuurimahdollisuudet voidaan riittävästi hyödyntää. Silti Suomen täytyy kommunikoida ympärilleen 360 astetta, myös ruotsiksi, joka on toinen kansalliskielemme ja verraton apu yhteyksissä länsinaapureihimme Ruotsiin ja Norjaan. Ruotsia ja venäjää ei kannatakaan asettaa vastakkain. Meidän etumme on tarjota kaikille nuorillemme mahdollisimman monipuoliset pärjäämisen eväät.

Yksi asia on varmaa: Suomen houkuttelevuus venäläisten matkailijoiden silmissä ei ole syntynyt presidentin tai hallituksen uljailla päätöksillä. Se on syntynyt siitä, mitä Suomi itse, omannäköisenä sekä suomalaisia sääntöjä ja lakeja noudattavana maana, käytännössä on. Se on syntynyt siitä päivittäisestä työstä, jota täällä eri tahoilla tehdään venäläisten kanssa.

* * *

Liikkuvuuden raju kasvu Suomen ja Venäjän välillä ei ole irrallinen ilmiö, joka näkyy vain matkailutuloissa ja kauppajonoissa. Tämä kehitys on enemmän. Se on keskeinen osa nykypäivän Suomen ja Venäjän välisiä suhteita. Kasvavan liikkuvuuden hallinta niin, että me – Suomi ja Venäjä – hyödymme siitä täysimittaisesti ja toisaalta niin, että siihen liittyvät ongelmat voidaan maksimaalisesti välttää, on tärkeää koko Suomen kannalta.

Luullakseni en liioittele, kun arvelen, että EU:n ja Venäjän viisumivapaus on merkittävin yksittäinen suurhanke idänsuhteissamme. Vaikka liikkuvuus kasvaa ilman viisumivapauttakin, veisi se matkailun ja liikenteen taas aivan uusille kierrosluvuille.

Suomi kannattaa viisumivapautta, mutta ei hätäile sen kanssa. Miksi? Siksi, että ilman hyvää valmistautumista se johtaisi ongelmiin – alkaen rajan tukkeutumisesta ja matkailumaineemme kärsimisestä. Lista ei lopu tähän. Eivätkä ongelmat näkyisi ensin Espanjan tai Portugalin perillä, vaan nimenomaan täällä meillä. Viisumivapaudelle on asetettu myös tietyt ennakkoedellytykset, jotka on täytettävä. Tästä kaikesta Suomi ei myöskään päätä yksin, vaan yhdessä muun EU:n kanssa. Viisumivapaus on Suomelle tärkeä, mutta aivan yhtä tärkeää on se, että viisumivapaus toteutuessaan myös toimii. Ei nimittäin pidä kuvitella, että sen voisi hiiren klikkauksella peruuttaa, jos ongelmiin törmättäisiin.

Suomi on panostanut liikkumisen helpottamiseen myös nykyisten sääntöjen puitteissa – tässä ja nyt. Olemme myöntäneet viisumit Venäjällä niin joustavasti ja asiakasystävällisesti, kuin se vain on mahdollista. Ei olekaan sattumaa, että Suomi on naapurissamme suurin yksittäinen Schengen-viisumeita myöntävä maa. Tehokas ja joustava viisuminmyöntö on ilmiselvästi Suomen yksi valttikortti. Sen näkee ja kokee tavallinen venäläinen. Suomi-kuvan muodostuminen alkaa viisumikeskuksen tiskiltä. Toivomme vastaavasti myös Venäjältä enemmän joustavuutta meitä kohtaan.

Hyvin toimiva raja on välttämätön. Sellainen Suomen ja Venäjän raja on, mutta itsestäänselvyys tämä ei ole. Rajainfrastruktuuri on vaatinut ja vaatii edelleen panostusta. Toimiva raja ei ole vain liikkuvuutta, taloutta ja elämää helpottava asia. Se edistää myös turvallisuutta ja on Suomelle käyntikortti paljon laajemminkin, myös kansainvälisesti. Meillä ei ole varaa päästää tätä korttia haalistumaan. Ja kun nyt yliopistolla ollaan, tekisi mieli pohtia, olisiko paikallaan vankemmin perehtyä liikkuvuuteen myös akateemisesti. Raja- ja liikkuvuustutkimuksella olisi uskoakseni laajaakin kiinnostavuutta. Se olisi mitä luontevin teema myös rajan yli yhdessä tehtävälle tutkimusyhteistyölle.

Suomen ja Venäjän ”rajan madaltuminen” on syytä laittaa myös laajempiin historian puitteisiin. Se on osa sitä Euroopan murrosta, joka käynnistyi reaalisosialismin, kylmän sodan ja Berliinin muurin murruttua pois. Muutos on tuonut Suomen ja Venäjän lähemmäs toisiaan kansalaisten, kulttuurin ja arkielämän tasolla tavalla, jota koskaan aiemmin itsenäisyytemme aikana ei ole nähty. Kyse on vuorovaikutuksesta, jonka vaikutus ei pysähdy rajan tälle puolen. Tiivis yhteys heijastuu myös rajan yli Venäjän omaan kehitykseen.

* * *

Suomen ja Venäjän suhteet ovat monipuoliset, vakaat ja toimivat. Nämä suhteet eivät ole riippuvaisia yksittäisistä seikoista, olivatpa ne sitten myönteisiä tai kielteisiä. Yhteydenpito eri tasoilla ja poliittinen vuoropuhelu ovat erittäin tiiviitä. Taloussuhteet vahvistuvat kaiken aikaa. Suomi on 10 miljardin investoinneillaan merkittävä toimija Venäjällä. Jos venäläiset työllistävät täällä meitä, työllistämme mekin kyllä heitä.

Vaikka Suomi ja Venäjä ovat kumpikin omanlaisiaan, on maidemme suhde eurooppalainen naapurisuhde. Emme ole eikä meidän tarvitsekaan olla kaikesta yhtä mieltä. Suhteet eivät kaipaa liturgiaa, vaan tavoitteista ja yhteisistä eduista lähtevää yhteistyötä ja konkreettista tekemisen meininkiä. Tätä työtä on tehtävä joka päivä.

Suomen politiikan suuri linja on hyvän naapuruussuhteen vaaliminen ja Venäjän sitouttaminen eurooppalaiseen yhteistyöhön. Vaikka sitten viisumi kerrallaan. Pitkään neuvoteltu Venäjän WTO-jäsenyys avaa yhteistyöhön uusia näköaloja, joskin on sanottava, ettei jäsenyyden alkuvaiheesta ole puuttunut myöskään haasteita.

Meidän on syytä asettaa Venäjä-suhteemme isompaa tulevaisuudenkuvaa vasten. Venäjän talous ja markkinat tukevat Suomea jo nyt. Monta yhteistyön elementtiä on kasvamassa. Yritykset ja vaikkapa korkeakoulut, kuten tämä Lappeenrannan teknillinen yliopisto, toimivat tiiviisti yli rajan. Isomman pohdinnan paikka on siinä, miten tämä rajan madaltuminen ja yhteyksien moninkertaistuminen saadaan palvelemaan vieläkin suurempaa tavoitetta – koko Pohjois-Euroopan talousalueen kiinnostavuuden ja elinvoiman kasvua myös kansainvälisesti. Nykyinen yhteistyö rakentaa tälle kaikelle pohjaa. Mutta vahvan suurtalousalueen kehittämiseksi tarvitsisimme ennen pitkää myös EU:n ja Venäjän välistä vapaakauppaa.

Meille on tärkeää tarkkaan seurata, mihin suuntaan Venäjän yhteiskunta ja poliittinen järjestelmä kehittyvät. Venäjän demokratiasta, oikeusvaltiosta, sananvapaudesta ja ihmisoikeuksista on myös syytä käydä kriittistä keskustelua, kunhan muistaa, ettei se kulje vain yhteen suuntaan. Helppoja vastauksia ei myöskään tosielämässä ole, vaikka ongelmat näyttäisivätkin selkeiltä. Me voimme olla varmoja omista arvoistamme ja tavoistamme, mutta meidän ei kannata luulla, että tuntisimme kaikkien todellisuuden heitä itseään paremmin.

* * *

Lappeenrannan seutu – ja myös tämä yliopisto – ovat Suomen ja Venäjän kasvavien yhteyksien edelläkävijöitä. Venäläisten kokemus Suomesta on monessa tapauksessa kokemusta nimenomaan täältä. Tällä on meille taloudellista merkitystä, mutta se tukee kokonaisvaltaisesti suhteitamme. Venäjällä on satojatuhansia ja jopa miljoonia ihmisiä, joilla on omakohtainen kuva maastamme. Eikä se kuva kovin huono voi olla, kun täällä Lappeenrannassa ympärilleen katselee.

Kiitos!