Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe Luxemburgin suurherttuan valtiovierailun päivällisellä 10.5.2016

Minulla ja puolisollani on suuri ilo ja kunnia toivottaa Teidän kuninkaalliset korkeutenne tervetulleeksi valtiovierailulle Suomeen. Vierailunne osoittaa, miten läheiset suhteemme ovat.

Niin kuin varmasti tiedätte, olen asunut maassanne usean vuoden ajan aiempien työtehtävieni vuoksi. Olen iloinen, kun sain tutustua Luxemburgin vieraanvaraisuuteen ja sen elinvoimaiseen yhteiskuntaan. Uskon, että tämä valtiovierailu antaa meille mahdollisuuden laajentaa yhteistyötämme entisestään.

Tulemme vierailunne aikana keskustelemaan aiheista, jotka koskettavat sekä Luxemburgia että Suomea. Olen havainnut, että useimmissa aiheissa meidän on todella helppo löytää yhteinen sävel. Olemme molemmat pienehköjä maita, jotka luottavat kansainvälisen yhteistyön voimaan. Meidän taloutemme ovat myös riippuvaisia kansainvälisen talouden kehityksestä ja sen pelisääntöjen toimivuudesta.

Luxemburg on sekä poliittinen että taloudellinen menestystarina. Maanne on tunnettu ja arvostettu kaikkialla maailmassa, mikä näkyi muun muassa valinnassanne YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi. Olette kantaneet vastuunne niin kehitysyhteistyössä, humanitaarisessa toiminnassa kuin kriisinhallinnassa. Teillä on laajalti hyviä ystäviä maailmanyhteisössä.

Luxemburg on myös edelläkävijä taloudessa. Olette pystyneet luomaan monipuolisen ja palveluvaltaisen talouden, jonka hedelmät hyödyttävät kaikkia maan kansalaisia. Talouden kansainvälisten pelisääntöjen vahvistamisessa olette keskeisessä roolissa.

* * *

Luxemburgin kahdestoista EU-puheenjohtajakausi viime vuonna sattui todella vaikeaan aikaan Euroopan unionin kannalta. Jouduitte hyvin lyhyellä varoitusajalla hoitamaan koko Eurooppaa huolestuttanutta maahantulokriisiä.

Kaikkialla Euroopassa kiitellään sitä tarmoa ja huolellisuutta, jolla paneuduitte tähän kriisiin. Tiedämme hyvin, että kriisi jatkuu, mutta minusta oli ensiarvoisen tärkeää, että EU reagoi siihen nopeasti. Olen myös iloinen, että tapamme toimia tässä kriisissä on ollut hyvin samanlainen. Me tuemme eurooppalaisia ratkaisuja ja niiden tehokasta toimeenpanoa jäsenvaltioissa. Olemme molemmat noudattaneet tätä linjaa myös käytännössä.

Arvostan myös mahdollisuutta keskustella kanssanne maanosamme muista haasteista, joihin kuuluvat turvallisuustilanne lähialueillamme, talouden kehitys sekä ympäristö ja kestävä kehitys. Uskon, että vierailunne aikana löydämme useita tapoja, joilla voimme edistää näitä tavoitteita yhdessä.

* * *

Suomen ja Luxemburgin diplomaattisuhteet solmittiin vuonna 1921, ja ne tiivistyivät entisestään Suomen liittyessä Euroopan unionin jäseneksi. Suomi teki viimeksi valtiovierailun Luxemburgiin vuonna 2008. Silloinkin käytiin mielenkiintoisia keskusteluja haasteista, jotka kohtaamme yhdessä. Olen iloinen mahdollisuudesta jatkaa tätä keskustelua uudessa tilanteessa, jossa suhteemme vahvuus on kuitenkin ennallaan.

Olemme Euroopan unionissa selvästi samanmielisiä maita. Puolustamme yhteisiä sääntöjä ja niiden noudattamista. Haluamme, että EU vastaa sekä sisäisiin että ulkoisiin haasteisiin ja noudattaa omia sääntöjään.

Kansainvälisessä politiikassa löydämme toisemme useimmiten siitä ryhmästä, joka korostaa kansainvälisen oikeuden, ihmisoikeuksien ja taloudellisen oikeudenmukaisuuden vaatimusta. Emme hyväksy vahvemman oikeutta emmekä sitä, että vähemmistöt tai muuten haavoittuvassa asemassa olevat jäisivät voimapolitiikan jalkoihin.

Myös kauppasuhteemme ovat tiivistymässä. Lievän matalasuhdanteen jälkeen kaupan arvo on noussut kasvuun ja se monipuolistuu nopeasti. Erityisen iloinen olen pienten yritysten yhteistyöstä maidemme välillä. Se näkyy myös vierailunne ohjelmassa.

Olen myös pannut tyytyväisenä merkille sen, että kulttuurisuhteemme ovat pysyneet hyvin läheisinä. Suomalaiset tanssijat, muusikot, kapellimestarit, ohjaajat, kuvataiteilijat ja valokuvaajat ovat löytäneet Luxemburgissa inspiroivan ympäristön ja vastaanottavan yleisön. Luxemburgilaiset ja suomalaiset taitelijat tuntuvat löytävän toisensa luonnostaan.

* * *

Olen erityisen iloinen siitä, että vierailunne antaa meille mahdollisuuden esitellä maamme historiaa, kulttuuria, koulutusta, tutkimusta ja luontoa. Toivon, että teille ja valtuuskunnallenne jää kokonaisvaltainen käsitys siitä, miten haluamme maatamme kehittää.

Uskon, että maidemme välinen yhteistyö tarjoaa paljon mahdollisuuksia, joista hyödymme molemmat. Meidän vahvuutemme ovat yhteensopivat, mutta ne myös täydentävät toisiaan. Toivon, että te ja valtuuskuntanne saatte matkanne aikana oivalluksia, joita emme kenties ole keksineet etukäteen.

Teidän kuninkaalliset korkeutenne, haluan vielä kiittää tulostanne Suomeen. Haluaisin nyt kohottaa maljan Luxemburgin suurherttua Henrin ja suurherttuatar Maria Teresan sekä Suomen ja Luxemburgin erinomaisten suhteiden kunniaksi!

Kiitos – Merci!