Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe Suomen ja Kiinan välisen talviurheilun teemavuoden lanseeraustilaisuudessa Pekingissä 14.1.2019

Arvoisa Kiinan kansantasavallan presidentti herra Xi,

Suomen ja Kiinan välisellä urheiluyhteistyöllä on pitkät perinteet. Sen alkuna voidaan pitää Helsingin kesäolympialaisia vuonna 1952, jolloin Kiinan kansantasavalta otti ensimmäisen kerran osaa olympialaisiin. Helsingin kisoihin lähetitte 38 mies- ja 2 naisurheilijaa.

Niistä ajoista on tultu pitkälle. Olemme saaneet nähdä Kiinan nopean kehityksen yhdeksi urheilun suurmaista. Menestyksenne erityisesti kesälajeissa on ollut valtaisa.

Meitä yhdistää se, että pääkaupunkimme Helsinki ja Peking ovat molemmat toimineet menestyksekkäästi kesäolympialaisten isäntinä. Te teette pian uudenlaista olympiahistoriaa: vuoden 2022 talvikisojen jälkeen Pekingistä tulee ensimmäinen kaupunki, jossa on järjestetty sekä kesä- että talviolympialaiset.

Nyt avattava Suomen ja Kiinan talviurheiluvuosi on sekin historiallinen. Saamme olla ensimmäinen maa, jonka kanssa olette sopineet tällaisesta yhteistyöstä.

Teemavuoden rakentaminen on sujunut hyvin. Valmennusyhteistyö on jo täydessä vauhdissa. Kiinalaisia urheilijoita on harjoittelemassa Suomessa, ja suomalaiset valmentajat työskentelevät täällä Kiinassa. Alkavan vuoden ohjelmassa on yli 60 erilaista tapahtumaa. Aiheet ulottuvat koululiikunnasta huippu-urheiluun, valmentajakoulutuksesta urheiluteknologiaan.

On kuitenkin tärkeää muistaa, ettemme tee urheiluyhteistyötä vain yhtä teemavuotta varten. Luomme toivottavasti jotain pysyvämpää. Sellaista, jonka ansiosta kansalaisemme saavat entistä paremmin nauttia talviurheilun eri ulottuvuuksista myös olympiakisojen jälkeen. Uskon, että yhteistyömme avulla voimme tarjota uusia mahdollisuuksia niin kuntoliikkujille kuin huipulle tähtääville urheilijoille.

Olen varma, että lähivuosina Kiina opitaan tuntemaan myös vahvana talviurheilumaana. Suomi on ilomielin valmis tukemaan teitä tavoitteessanne tutustuttaa sadat miljoonat kiinalaiset talviurheiluun. Toivotan onnea ja menestystä yhteiselle teemavuodellemme.