Me kokoonnumme tänään tänne suurlähettiläspäiville satavuotista itsenäisyyttään juhlistavassa Suomessa.
Me olemme tämän vuoden aikana tavanneet kerrata, kuinka monella yhteiskunnan ja elämän osa-alueella Suomi on kansainvälisesti vertailtuna vahva. Emme korosta näitä asioita siksi, että niillä ylpeilisimme, vaan siksi, että havahtuisimme myös siihen, kuinka paljon meillä on varjeltavaa.
Tämän kysymyksen ääreen Turun terroristi-isku on meidät pysäyttänyt. Tärkein varjeltava on ihmisten turvallisuus ja turvan tunne. Se on järkkynyt.
Poliisi, pelastushenkilöstö ja kanssaihmiset tekivät Turussa kaiken, minkä tehdä voi. Muutenkin on tehtävä kaikki minkä tehdä voi. Uskon, että eduskunnan riittävä enemmistö on valmis täydentämään viranomaisten puutteellisia toimivaltuuksia ja myös tarkoin selvittämään, ovatko resurssit turvan takaamiseen riittävät.
Maahanmuutto, tänne tulo, liittyy väistämättä ja oleellisesti tähän keskusteluun, kuten jo olemme nähneet. Mielipiteet ovat jyrkästi eroavia. Ehdotetaan rajojen sulkemista tai toisaalta vastustetaan pakkopalautuksia. Monet taas eivät näe asiaa näin yksiselitteisenä. Ne monet ovat tässä oikeassa.
Suomea sitovat kansainväliset sopimukset pakolaisista ja turvapaikan hakijoista ja niitä me noudatamme. Suomessa on sitovaa myös oma oikeusjärjestyksemme. Sitäkin noudatamme.
On siis syytä tehdä selväksi: Suomi ei voi sulkea rajojaan sulkeutumatta itse. Palaaminen rajatarkastuksiin lännessä ei estä turvapaikanhakijan maahanpääsyä; ei estänyt itärajallakaan pari vuotta sitten. Turvapaikkaa haetaan myös vailla perusteita ja siksi oikeus määrää laittomasti maassa olevia palautettavaksi. Oikeuslaitoksemme on maailman eturiviä, myös turvapaikka-asioissa. Sen ratkaisujen yleinen ylenkatsominen tai suoranainen vastustaminen horjuttaa koko yhteiskuntajärjestystämme.
Maahantulo ei ole päättymässä. Edessämme on vaikea keskustelu: Miten ylläpitää humaania yhteisöämme samalla vaarantamatta sitä? Tämä keskustelu on syytä käydä perinpohjaisesti.
* * *
Satavuotiaan Suomen kansainvälinen asema on nyt kokoomme nähden vahva. Tämä sekä mahdollistaa tavoitteellista toimintaa että velvoittaa tätä asemaa turvaamaan.
Kansainvälinen asemamme lepää tukevalla kansanvallan ja otsa hiessä rakennetun hyvinvoinnin ja vakauden pohjalla. Se kumpuaa syvistä ja globaaleista kansainvälisistä yhteyksistämme, mutta myös suomalaisten omasta halusta ja maamme kyvystä osallistua kansainväliseen vastuunkantoon ja yhteistyöhön.
Myös turvallisuusasemamme on vakaa. Herran kukkarossa ei näinä aikoina kukaan voi katsoa olevansa, mutta keskeiset linjanvalintamme ovat osoittaneet käyttökelpoisuutensa nopeasti muuttuvissa olosuhteissa. Pilarimallimme tarjoaa mahdollisuuksia tasapainottaviin toimenpiteisiin. Yhden pilarin hapertuminen voidaan aina ainakin osittain korvata muita vastaavasti vahvistamalla. Silti tavoitteena pitää olla kaikkien pilareiden pitäminen toimivina.
Tämä ei ole helppo tehtävä. Maailma ja sen myötä oma asemamme ei nähtävissä olevassa tulevaisuudessa ole rauhaisaa lepoa. Näin ollen ratkaisujemme ja rakenteidemme tulee kestää jatkuvaa kriittistä tarkkailua. Ja vaikka olemme jo paljon saaneet aikaan, on alati aina myös uutta tehtävää.
* * *
Aikamme suorastaan huutaa vakautta, vastuullista johtajuutta ja yhteisistä pelisäännöistä kiinnipitämisen tarvetta. Näiden kaikkien kysyntä on nyt suuri, mutta ikävä kyllä tarjontaa on kovin vähän. Päinvastoin, maailma on äärimmäisen tulenarassa tilanteessa.
Euroopan lähialueen vakavat konfliktit jatkuvat. Ukrainan konflikti on juuttunut paikoilleen epästabiiliin tilaansa: tulitauot eivät pidä, eikä Minskin sopimuksen toimeenpano etene. Osapuolet syyttävät toisiaan, eikä myönteistä kehitystä ole juurikaan havaittavissa.
Sama pätee Syyrian sisällissotaan. Inhimillinen kärsimys jatkuu, länsi ja etenkin Eurooppa on edelleen voimaton. Vaikka väkivalta alueella on nyt vähentynyt, on tämä suhteellinen rauhoittuminen saavutettu aiemmin suoritetulla silmittömällä tappamisella.
Pitkään jatkunut keskinäinen julmuus ja vihanpito eivät ole hyviä rakennusaineksia Syyrian tulevaisuudelle.
Turkki on keskeinen sarana Euroopan ja kuohuvan etelän välissä. Pidän valitettavana, että EU:n ja Turkin suhteet ovat ajautuneet yhä kasvaviin ongelmiin. Turkki on EU:lle ja Suomelle tärkeä kumppani ja Suomi on aina tukenut Turkin eurooppalaista tietä. Tämän valossa Turkin viime aikojen kehitys ja toiminta etenkin vapaan median ja ihmisoikeuspuolustajien toiminnan suitsimiseksi herättää suurta huolta.
Suomen lähialueilla jännitys jatkuu, sillä edessä on suurten sotilaallisten harjoitusten sävyttämä syksy. Pidän julkisessa keskustelussa niihin liittyvää alarmismia paikoin liiallisena, mutta selvää on, että rajusti lisääntyvä sotilaallinen aktiivisuus tuo aina mukanaan myös vaaroja, tahallisia ja tahattomia.
Suomi on aktiivinen ja aloitteellinen Pohjois-Euroopan vakauden tukemisessa. Viimekesäinen Itämeren lentoturvallisuutta kosketteleva aloite on tästä esimerkki. Sen johdosta kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön ICAO:n Itämeri-työryhmän työ on jälleen aktivoitu ja uusista alueen lentoturvallisuutta parantavista toimista on sovittu hyvässä hengessä. On merkillepantavaa, että sekä Nato että Venäjä ovat osallistuneet rakentavasti työryhmän työskentelyyn. Samalla on tuettu myös Naton ja Venäjän välisen neuvoston vuoropuhelun aktivoitumista.
* * *
On varsin vaikea löytää esimerkkejä kansainvälisistä prosesseista, jotka olisivat kuluneen vuoden aikana liikkuneet myönteiseen suuntaan. Jotain kuitenkin.
Euroopan unionin tilanne on jossain määrin vakiintunut. Talous kasvaa ja samoin on kansalaisten unionia kohtaan tunteman luottamuksen laita. Myös vaaleissa on nähty vakauden voittavan.
Suomen kannalta erityisen rohkaisevaa on EU:n turvallisuuspoliittisen roolin määrätietoinen vahvistuminen. Syksyn kuluessa EU:ssa käydään läpi niin kriisinhallintaoperaatioiden tulevaisuutta, puolustusteollisuuden kehittämistä, hybridiuhkiin vastaamista kuin pysyvän rakenteellisen yhteistyön aktivoimista.
Tässä asiassa liike on nyt lopullista päämäärää tärkeämpää: Jokainen otettu askel vahvistaa EU:n kykyä huolehtia kansalaistensa turvallisuudesta. Tämä puolestaan lisää kansalaisten luottamusta yhteiseen Eurooppaamme. Siitä on aikaa kun EU on viimeksi ollut itseään vahvistavan positiivisen kierteen äärellä. Tätä mahdollisuutta ei tule hukata.
Myös EU:n ja Venäjän välisen dialogin aktivoituminen on tervetullutta. Vaikka monissa asioissa näkemykset eroavat, on pyrkimys yhdistävien tekijöiden etsimiseen tärkeää. Oma kokemukseni keskusteluistani presidentti Putinin kanssa Savonlinnassa oli, että vaikka Venäjä on monissa asioissa edelleen järkähtämätön, hakee se nyt muualla myös rakentavampaa otetta. Erityisesti Itämeren lentoturvallisuuden parantamiseen ja arktisen alueen mustan hiilen ongelmaan tuli vastakaikua. Myös pohjoinen ulottuvuus ja sen tavoitteet saataneen pysymään muistissa.
* * *
Viime vuonna totesin tässä salissa, että on hyvä katsoa asioita, ei vain kauempaa, vaan myös kauemmas. Tähän haluan tänään teitä rohkaista.
Olemassaolomme perusteet ovat oman kestämättömän kehityksemme uhkaamia. Ilmastonmuutoksen hillitseminen on näistä kaikkein pakottavin, mutta ei suinkaan ainoa haaste. Uhkaava resurssiniukkuus ja elämän monimuotoisuuden väheneminen ovat myös vakavia uhkia.
Olen toistuvasti kiinnittänyt huomiota Arktiseen alueeseen ilmastonmuutoksen kannalta keskeisenä alueena. Se lämpenee nyt kaksin verroin muuta maailmaa nopeammin. Tämä sulattaa jääpeitteitä ja niiden alla olevaa ikiroutaa. Näin esiin tulevat tumma meri ja paljastuvasta maasta nouseva metaani. Ne lämmittävät ilmastoa yhä lisää. Arktisen alueen loppu olisi globaalia loppua.
Toukokuussa alkanut Arktisen neuvoston puheenjohtajuutemme antaa luontevan foorumin näiden teemojen esiin nostamiseen. Mutta arktinen ei ole vain alueen maiden välinen asia, vaan koko ihmiskunnan yhteinen.
On rohkaisevaa, että Arktisen neuvoston puitteissa mustan hiilen päästöjen rajoittamiseen tähtäävistä pyrkimyksistä on jo sovittu. Matka käytännön toimenpiteisiin on kuitenkin vasta alussa ja tehtävässä onnistuminen tulee vaatimaan kaikkien maiden rakentavaa myötävaikutusta.
Toinen merkittävä ihmiskunnan tulevaisuutta raamittava teema on kysymys joukkotuhoaseiden, etenkin ydinaseiden tulevaisuudesta. Viime aikoina Pohjois-Korean tuomittava toiminta on tehnyt tästä asiasta erityisen ajankohtaisen.
Huolet Pohjois-Korean ydinaseohjelmasta ovat olleet esillä jo vuosikausia. Vastoin lukuisia YK:n turvallisuusneuvoston päätöksiä maa on jatkanut ydinaseohjelmaansa sekä ballististen ohjusten kehittämistä. Enää ei ole kysymys vain alueellisesta, vaan globaalista turvallisuudesta.
Kun suurvaltasuhteet ovat vaikeuksissa, on myönteistä, että turvallisuusneuvostossa löytyi elokuun alussa yhteinen näkemys ohjuskokeitten tuomitsemisesta ja pakotteiden tiukentamisesta. Pohjois-Korean kanssa tulisi päätyä vuoropuheluun, niin että vaarallisesti etenevä aseohjelma jäädytettäisiin varsinaisten neuvottelujen avaamiseksi.
Kun kansainvälinen turvallisuustilanne on heikentynyt, huolet ajautumisesta jonkinlaiseen uuteen asevarustelukierteeseen ovat kasvaneet. On ollut jopa viitteitä, että taktisten ydinaseiden käyttöä olisi pelattu sotaharjoitusten yhteydessä. Siksi on paikallaan, että ydinaseriisunnan jatkosta keskustellaan.
Ei ole vaikeaa ymmärtää niiden tarkoitusperiä, jotka ajoivat kansainvälistä sopimusneuvottelua ydinaseet kieltävästä sopimuksesta. Tavoite on hyvä, mutta tarjoaako tämä tietä todelliselle ydinaseriisunnalle, on epäselvää. Ydinasevaltiot eivät nimittäin osallistuneet neuvotteluihin ja ne ovat sanoutuneet irti lopputuloksesta.
Suomi, kuten pääosa EU-maista, ei osallistunut neuvotteluihin. Kannoimme huolta siitä, että prosessi pikemminkin hankaloittaa kuin edistää ydinsulkujärjestelmää. Jotta ydinasevähennyksissä päästään eteenpäin, tarvitaan ydinasevaltioiden sitoutumista ja osallistumista. Tuleva YK:n yleiskokous on seuraava tilaisuus etsiä sellaista polkua, jolla tuettaisiin niin ydinaseriisuntaa kuin myös ydinsulkujärjestelmää. Ja siinä keskustelussa Suomi on aktiivisesti mukana.
* * *
Maailma, sen geopolitiikka, muuttuu nyt kiihtyvää tahtia. Tuntuu, kuin olisimme tunnelien tunnelmissa – mikä eilen näytti ulospääsyltä, onkin umpipää tänään.
Tähän aikaan parhaasta kesästä teidän kanssanne, olen vuosi vuodelta ollut vakuuttunut, että nyt oli jo kaikki nähty maailmanmenossa, mitään yhtä suurta muutosta ei enää tule. Tänä vuonna en enää ajattele samoin – mikään ei enää tule minua hämmästyttämään. Paitsi sitten se, joka sittenkin tulee.
Saman edessä olette olleet ja olette vastakin. Mutta meillä pienillä, meillä on se vahvuus, ettei ole tarve olla suuri.