(muutosvarauksin)
Olen iloinen ja tyytyväinen voidessani puhua Suomen ulkomaanedustustojen päälliköille. Kyse on vuosittaisesta ulkopolitiikkamme merkkitapahtumasta, johon kokoonnumme niin läheltä kuin kaukaa arvioimaan maailman tilaa ja Suomen linjaa. Tälle pohdinnalle on tänään entistä enemmän tarvetta. Suomi on monien haasteiden edessä.
Olen ollut presidenttinä puolisen vuotta. Tarkalleen ottaen 174 päivää – ei sillä, että niitä erityisemmin laskisin. Näiden päivien aikana olen lukenut melkoisen pinon teidän kirjoittamianne analyyseja, joista esitän lämpimän kiitokseni. Ne ovat olleet välttämättömiä työkaluja todellisuuden hahmottamiseksi suomalaisesta näkökulmastamme. Uskoakseni tämä tapaamisemme on oikea foorumi vastaavasti esitellä teille tähänastisia havaintojani hieman kokonaisvaltaisemmin. Miten näen Suomen aseman? Millaisia ovat tavoitteemme lähialueella? Entä miten meidän tulee hahmottaa Euroopan kriisiä? Ja miten meidän kannattaisi toimia etujemme puolesta globaalitasolla?
* * *
Ei ole mikään uutinen sanoa, että Suomi elää tänään myrskyisässä maailmassa. Viime vuosikymmenen alun lupaavat näkymät ovat hämärtyneet. Taivaalla on pilviä, edessä ristiaallokkoa ja karikoita. Joudumme nyt suunnistamaan huonossa kelissä.
Maailman ongelmien ratkaisu on osoittautunut odotettuakin vaikeammaksi. Tästä esimerkkinä on Syyrian järkyttävä konflikti, johon ei näy helpotusta. Maailman keskinäisriippuvuus on vahvistunut ja turvallisuusympäristö monimutkaistunut. Ilmastonmuutos, väestönkasvu ja muuttoliike muokkaavat todellisuutta uuteen uskoon. Joku kyberuhka oli vuosikymmen sitten enemmän science fictionia, nyt täyttä totta. Tulevaisuudella lienee takataskussaan myös yllätyksiä, joita emme vielä edes hoksaa varoa.
Maailmanpolitiikka on jo moninapaista. Uudet valtakeskukset, näistä merkittävimpänä Kiina, tekevät tuloaan areenalle. Nousevat voimatekijät eivät kuitenkaan ole vielä nousseet loppuun asti. Uuden järjestelmän ääriviivat ovat yhä sumuiset.
Maailmanpolitiikka on muuttunut samalla monitasoiseksi. Ei tarvitse olla marxilainen ymmärtääkseen, että talouden merkitys on entisestään kasvamassa. Markkinat, yritykset ja ei-valtiolliset toimijat vaikuttavat entistä voimallisemmin kohtaloihimme. Enää ei kysytä vain paavin divisioonien perään, luottoluokitus voi kertoa jotain oleellisempaa. Joudumme myös miettimään luonnonvaroja uudesta, niukkuuden näkökulmasta. Menestyjien ja luusereiden leirit asettuvat uudelleen. Talouden nousu on yhä useamman ulottuvilla, mutta samalla aiempi menestys on yhä vähemmän tae tulevasta.
Maailmaa kalvaa myös johtajuustyhjiö. Kasvavien haasteiden mittaisia monenkeskisiä yhteistyöjärjestelyitä ei ole saatu syntymään. Läntinen maailma on vieläpä itse rajussa käymistilassa. Eroosio koettelee sen taloudellista ja poliittista asemaa. Syömme enemmän kuin tienaamme eikä meillä ole mitään varmuutta siitä, että huomenna tienaisimme niin paljon, että kate riittää. Kaikilla se ei tule riittämään.
Suomen yli 200-vuotinen historia poliittisena ja hallinnollisena kokonaisuutena, josta pian 95 vuotta itsenäisenä valtiona, on ollut hieno, kaksijakoinen tarina. Se on ollut tarina selviytymisestä ja menestymisestä. Täällä rakentunut elämänmuoto on kestänyt niin ajan paineen kuin historian viikatteen iskut. Samalla suomalaiset ovat onnistuneet luomaan yhteiskunnan, joka tänään nähdään esimerkillisenä.
Suomen selviytyminen ja menestyminen ei ole ollut sattumaa. Pärjääminen on ollut kiinni sukupolvien määrätietoisesta työstä ja rohkeudesta. Näin on tänäänkin maassamme, jota yhä näkyvämmin leimaavat niin ikääntyminen kuin suhteellisen huolettomaan eloon tottuminen. Haasteenamme on nyt varmistaa menestyksen jatko yhä eläväisemmissä olosuhteissa. Edessämme on jälleen yksi uudelleenrakennusprojekti.
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tehtävänä on palvella tätä kansallista työtä. Sen silmämääränä on Suomen ja suomalaisten kokonaisetu. Tavoitteena on taata turvallisuus ja hyvinvointi lähellä ja edistää sitä voimien mukaan myös kauempana. Yhtä lailla ulkopolitiikan on nyt tosissaan urakoitava Suomen pärjäämisen kansainvälisten edellytysten eteen. Meidän on uudella tavalla vietävä Suomea maailmalle, paitsi tuotteina, myös investointikohteena ja hyödyllisenä yhteistyökumppanina.
* * *
Suomen turvallisuus, vakaus ja hyvinvointi versovat lähialueiltamme. Naapurustomme vaikuttaa meidän asemaamme suoraan. Jos suhteet lähelle eivät toimi, on turha toivoa kovin paljoa kaukaisemmiltakaan yhteyksiltä. Lähialue on myös Suomen talouden perustaa: ulkomaankaupasta miltei puolet tapahtuu Itämeren piirissä olevien maiden kanssa.
Pohjoismaat ovat Suomen historiallista, yhteiskunnallista ja taloudellista ydinperhettä. Pohjoismaisuuden merkitystä ei voi juuri liikaa korostaa. Takavuosina tämä ulottuvuus pääsi ehkä hivenen haalistumaan, vaikka yrityselämän puolella yhteydet tiivistyivät tasaisesti. Nyt pohjoismaisuus on kokemassa renessanssia, joka tähtää tulevaisuuteen. Tavoitteena on syvä, monipuolinen, kansainvälisiin yhteyksiin yltävä pohjoismainen kumppanuus. Puolustusyhteistyön kehittämisellä on siinä oma tärkeä sijansa. Meidän tulee hakea myös pohjoismaisen kumppanuuden laajempaa kansainvälistä hyödyntämistä. Yhdessä pohjoismaat ovat vahvoja.
Itämeren maat Viro, Latvia ja Liettua ovat yhdessä Pohjoismaiden kanssa meille läheisiä Pohjolan EU-kumppaneita. Kukin niistä on kuluneen 20 vuoden aikana antanut vahvan näytön kehitystahdostaan ja kyvystään. Viro, Latvia ja Liettua ovat vakautuneet, vaurastuneet ja kestäneet myös kriisejä. Näin kehittymällä ne ovat antaneet panoksensa koko Itämeren alueen vahvistumiselle, mikä on kaikkien alueen maiden etu. Syventyvä ja monipuolistuva kumppanuus Viron, Latvian ja Liettuan kanssa on meille tärkeä.
Rajanaapurimme Venäjän kehitys kuluneina kahtena vuosikymmenenä on ollut monessa suhteessa myönteistä. Maa on vaurastunut, avautunut ja kytkeytynyt kansainväliseen talouteen. Tämä on kokonaiskuva eivätkä tulokset ole pikkuasioita. Venäjästä ei silti tullut, venäläistenkään mielestä, kaikkea sitä, mitä siitä ehdittiin toivoa. Kansalaisyhteiskunnan reaktioissa näkyy turhautumista, pettymystä ja protestia. Meidän suomalaisten on aina nähtävä Venäjä sellaisena kuin se on. Tämä ei usein ole helppoa, sillä Venäjän tulkintakaavio on erilainen kuin pohjoismaisen yhteiskunnan.
Venäjän merkitys Suomelle pysyy. Kaikilla tasoilla toimivat suhteet, kyky luoda aloitteita ja synnyttää tuloksekasta yhteistyötä Venäjän kanssa ovat vahvuuksiamme. Taloudellinen yhteytemme on vahvistunut erittäin merkittäväksi. Venäjän kasvu tukee Suomen taloutta, Suomi taas kykenee tarjoamaan eväitä Venäjän talouden kehittämiseen. Meidän ei pidä vaieta Venäjän oikeusvaltiota, demokratiaa ja ihmisoikeuksia koskevista ongelmista. Se ei olisi kenenkään etu. Emme silti tavoittele mestaruutta ongelmien osoittajain, vaan pikemminkin ratkaisujen etsijäin sarjassa. EU-maana katsomme Venäjää omista lähtökohdistamme ja vahvuuksistamme käsin.
Suomen ja Venäjän suhteet ovat hyvässä kunnossa. Ne saavat myös uusia piirteitä. Merkittävin muutos on rajan madaltuminen, arkisen kanssakäymisen ja yhteyksien nopea lisääntyminen. Trendi jatkuu ja vain kiihtyy viisumivapauden joskus koittaessa. Tämän kehityskulun ymmärtäminen ja siihen varautuminen on meillä vielä kesken. Venäjän tunteminen on entistä tärkeämpää entistä useammalle meistä.
Väliin kuulemme venäläispuheenvuoroja, joista emme tunnista itseämme. Maidemme kulttuurien ja historian tuntemus auttaa laittamaan puheet kontekstiin. Suomi on aina avoin keskustelulle. Minulla oli kesäkuussa turvallisuuspolitiikasta hyvä ja asiapitoinen keskustelu presidentti Putinin kanssa. Tunnemme toistemme kannat, eikä niissä ole yllätyksiä.
Itämeri ja arktinen alue ovat naapurustoamme. Kun näin on, voisi sanoa, että onpa hyvä, että maantieteelle ei voi mitään. Itämeri on meille sekä korvaamaton meriympäristö että talouden elämänlanka. Yli 80 prosenttia kaupastamme kulkee sen kautta. Suomen kansallisena tavoitteena on Itämeren pelastaminen. Tässä on päästy hyvään alkuun ja saatu liikkeelle myös uusia, innovatiivisia ja käytännönläheisiä toimijoita. Itämeren suojeluun ja toisaalta alueen talouden kehittämiseen liittyvä aktiivisuus on ulkopolitiikkamme ydintä.
Arktisen alueen kasvava merkitys on realiteetti, johon olemme havahtuneet. Nyt on syvemmän pohdinnan ja kovemman tekemisen aika. Meidän on syytä toimia aktiivisesti kaikilla tasoilla tavoitteenamme jännitteistä vapaa arktinen alue, jonka taloudelliseen hyödyntämiseen ja ympäristön suojelemiseen me voimme tarjota osaamistamme. Tarvitsemme sekä vahvempaa Arktista neuvostoa että kahdenvälisiä arktisia kumppanuuksia erityisesti naapureidemme Venäjän, Norjan ja Ruotsin kanssa. On huolehdittava myös arktisista valmiuksistamme ja resursseistamme. Arktisen alueen kehitys on luomassa meille uuden etsikkoajan, jota emme päästä ohitse.
* * *
Suomi on perin pohjin eurooppalainen maa. Tätä ei tarvitse enää todistella. Liittyminen Euroopan unioniin lähes 18 vuotta sitten oli Suomelle oikea ja peruuttamaton valinta. Suomi on kantanut kortensa kekoon EU:a rakennettaessa. Olemme ajaneet tiiviimpää, vahvempaa ja toimintakykyisempää unionia. Emme ole hakeneet lyhytnäköisiä voittoja, vaan kestäviä tuloksia. Olemme painottaneet yhteisten EU-pelisääntöjen noudattamista ja vieläpä eläneetkin oppiemme mukaisesti. Tämä on ollut toimiva ja Suomen edun mukainen linjaus.
Olemme kuitenkin uudessa tilanteessa. Eurooppa elää kenties vaikeinta aikaansa sitten toisen maailmansodan. Meillä on päiväkohtainen velkakriisi, joka pitää hallitukset kiireisinä. Mutta meillä on myös rakenteellinen kriisi, näkymä tilanteesta, jossa ei ole ollenkaan selvää, miten eurooppalainen elintaso ja elämänmalli kyetään jatkossa säilyttämään. Elämme rajun sopeutumisvaiheen alkutahteja, vaiheen, jonka seuraukset ovat vielä arvoitus. Yksi asia on varmaa: Euroopan asema ei tule olemaan entisensä.
Lisäksi EU polkee suossaan juuri, kun sitä kaivattaisiin entistä kipeämmin. Ei ole kuviteltavissa, että erillään toimien EU-maat kykenisivät erityisemmin vaikuttamaan globaalitason politiikkaan. Meillä olisi kaikki syyt pyrkiä syventämään myös yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa.
Euroopan kriisiin ei ole nopeita eikä helppoja ratkaisuja – tai ainakaan minä en sellaisia keksi. Uuden nousun ensimmäinen edellytys on riittävä tietoisuus omasta tilasta, eikä tosiasioiden tunnustamisestakaan haittaa olisi. Olisi kyettävä palauttamaan myös jäsenmaiden keskinäinen luottamus. Ilman luottamusta vilkuillaan sivuille, ei eteenpäin kohti tulevaisuutta. EU:n on ponnistettava kaikki voimansa ongelmista selviämiseen. Eurosta eroaminen ei ole mikään ratkaisu.
Suomen on näinä aikoina syytä pitää varansa. Tätä hallituskin on korostanut. Meillä ei ole varaa ylimieliseen pullistelupolitiikkaan sen paremmin kuin kynnysmattona olemiseen. Olemme hoitaneet omat asiamme kohtuullisen hyvin eikä ole kohtuutonta edellyttää muilta samaa. Varsinkaan, kun emme ole erityistä omaa etuamme perimässä.
Euroopan unionin kehityksen on oltava moraalin ja demokratian kannalta kestävää. Tätä ei voida millään institutionaalisella tai muullakaan tempulla kiertää. Omassa ylhäisyydessään toimivan vastuun-, tulon- ja velansiirtounionin ennuste ei olisi kehuttava. Se ei olisi sitä globaalisti eikä edes sisäisesti. Tarvitsemme parempaa Eurooppaa.
Minulta on jo vuosia perätty uutta uljasta ”nyt Natoon” -linjausta, hieman huonolla menestyksellä. Ja täytyy tuottaa pettymys nytkin. Nato on Suomelle hyvin tärkeä kumppani. Se on sitä niin kriisinhallinnassa, puolustusvoimien kehittämisessä kuin harjoitustoiminnassakin. Lähivuosina yhteistyön painopiste siirtynee jälkimmäisiin. Suomen puolustusvoimat ei voi olla läntisistä standardeista ja yhteyksistä irrallaan elelevä erakkoarmeija. Meillä on kaikki syyt jatkaa ja kehittää Nato-yhteistyötämme. Se on osa kokonaisuutta, johon kuuluvat niin EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikka kuin pohjoismainen puolustusyhteistyö.
Näköpiirissäni ei tällä hetkellä ole tekijöitä, joiden perusteella meidän tulisi liittyä Naton jäseneksi. Jäsenyys edellyttäisi myös kansalaisten enemmistön tukea. Eikä pidä luulla, että poliittisen johdon tahdonilmaisu noin vain tämän kelkan kääntäisi. Se edellyttäisi tosiseikkoja ja ilmiöitä, jotka enemmistö tunnistaisi ja tunnustaisi jäsenyyttämme puoltaviksi. On selvää, että Suomi säilyttää mahdollisuutensa hakea jäsenyyttä. Päätös on omissa käsissämme, mutta se ei tarkoita, että päätös olisi tehtävä.
* * *
Suomi tulee lähivuodet luovimaan murrosta elävän kansainvälisen järjestelmän keskellä. Intressinämme on vaikuttaa siihen, että tuo järjestelmä pohjautuisi toimivaan monenkeskisyyteen ja sääntöihin. Kansainvälisen yhteisön tulisi myös kyetä tarttumaan yhä monimuotoisempiin haasteisiin, joihin minkään kansallisvaltion rahkeet eivät riitä. Hyvä esimerkki näistä on talouden ja finanssimarkkinoiden sääntely. Ei kannata kuitenkaan tuudittautua siihen, että vahvat instituutiot saataisiin kovin nopeasti pystyyn.
Meidän tuleekin olla tarkkana, kantaa vastuuta ja ajaa etujamme ympäri maailman. Näkökulmamme ei saa rajoittua vain lähialueelle tai Eurooppaan. Suomella on myös oltava uudenlaista valmiutta tarttua tilaisuuksiin maailmanpolitiikassa ja -taloudessa. Osaamista meillä on. Esimerkistä käyköön jälleen Syyria, jonka kemialliset aseet huolestuttavat syystäkin kansainvälistä yhteisöä. Meillä on näiden aseiden havaitsemisessa ja seurannassa vahvaa kompetenssia. Suomi on jo liikkeellä Lähi-idän joukkoaseettoman vyöhykkeen perustamista koskevan konferenssin aikaansaamiseksi. Vaikka asetelma on haastava, on tavoite hyvin tärkeä.
Suomi tavoittelee YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaa jäsenyyttä vuosiksi 2013–2014. Turvallisuusneuvosto, jos mikä, on paikka kantaa vastuuta ja hakea ratkaisuja. Te kaikki olette osaltanne tehneet hienoa työtä kampanjamme edistämiseksi. Edessä on nyt loppukiri. Siinä otamme Boltilta oppia ja laitamme kaiken peliin. Toivomme parasta, mutta emme pelkää pahinta. Kampanja on jo itsessään ollut arvokas panos Suomen kansainvälisten yhteyksien vahvistamisessa.
Suomen on pysyttävä tiiviisti maailman valtakeskusten iholla. Tämä koskee luonnollisesti Yhdysvaltoja, joka säilyttää tulevaisuudessakin asemansa maailman keskeisenä valtiona. Se koskee myös nousevia mahteja kuten Kiinaa, Intiaa, Brasiliaa ja Turkkia. Kauppamme näiden neljän maan kanssa on vain hieman alle 10 prosenttia ulkomaankaupastamme. Potentiaalia on siis runsaasti, mutta kaikki muutkin tavoittelevat näitä mahdollisuuksia. Maiden kehitys ja keskinäisriippuvuuden lisääntyminen tuo yhä uusia yhteistyömahdollisuuksia eteemme. Meidän täytyy olla herkkinä näitä havaitsemaan.
Suomen kansainvälinen aseman kulmakivet ovat tukevaa tekoa. Arvopohjamme – oikeudenmukaisuus, kestävä kehitys, demokratia, ihmisoikeudet, tasa-arvo ja oikeusvaltio – on vakaa ja tunnustettu. Meidät tunnetaan vastuunkantajina, niin rauhanturvaajina, sovittelijoina kuin kehitysyhteistyön parista. Pohjoismaana, hyvin koulutettuna, toimivana ja tasa-arvoisena yhteiskuntana, olemme hyvissä lähtöasemissa. Kolmen A:n luottoluokituksen pitäminen on arvokas sulka hatussa. Tasapainoinen julkinen talous ja myös globaalisti toimivat yritykset määrittävät nekin keskeisesti kansainvälistä asemaamme.
Vain sisäisesti eheä ja taloudellisesti dynaaminen Suomi on kansainvälisesti relevantti. Tämä ei silti riitä, on osattava avautua ja olla oikealla tavalla houkutteleva. Eikö Suomi voisi vakaana, hyvin hoidettuna ja luovaa hulluuttakin omaavana olla todellinen investointimagneetti? Ja eikö Suomi voisi olla niin luovien osaajien kuin meidän tavallisempienkin puurtajien toivemaa, jonkinlainen hyvän arjen suurvalta, joka pursuaa mahdollisuuksia? Suomen vetovoima tarvitsee sinisiäkin ajatuksia. On maksimoitava suomalainen työ, oli sen tekijä sitten nuori tai vanha, täällä syntynyt tai tänne muuttanut. On tarkkaan pidettävä huolta, että suuntamme on oikea, ettemme vaivu kyräilemään uutta ja tukahduttamaan menestystä.
Vain hyvinvoiva Suomi voi kantaa vahvaa vastuuta maailman asioista. Tämä ei ole moraalinen, vaan reaalinen päätelmä. Oma pärjääminen on siksi kaiken ehto. Eikä vastuunkantoakaan pidä mitata vain jäsenyyksillä, prosenteilla tai maksuosuuksilla. Kestävämpää annettavaa ovat usein omat kokemuksemme ja tietotaitomme. Meillä on esimerkkivaltaa, jota emme välttämättä edes itse tajua. Olisiko tämän hyödyntämisessä vielä miettimistä? Voisiko peruskoulumme tai lastenneuvolamme nostaa näkyväksi, tehokkaasti markkinoiduksi ja hoidetuksi lippulaivatuotteeksi? Eikä pidä pelästyä, jos antaessaan hyötyy itse. Ei ole kysymys nollasummapelistä kumpaankaan suuntaan.
* * *
Uuteen hahmoon muotoutuva kansainvälinen ympäristö on sellainen, jossa vetäytyjät eivät menesty. Maan koko ei ole irrelevantti, mutta se ei myöskään ole ainoa relevantti tekijä. Suomen kansainvälistä merkitystä säätelee yhä selvemmin sen oma elinvoimaisuus ja toisaalta kyky etsiä ja tarjota ratkaisuja. Arvoilla ja moraalilla on väliä, ahkeruuskin palkitaan. Juuri tällaista maailmaa Paasikivi taisi hirmuisina aikoinaan toivoa. Meillä on sittenkin hyvät lähtökohdat olla mukana rakentamassa hyvää naapurustoa, vahvaa Eurooppaa ja entistä parempaa maailmaa. Tämä on niin minun kuin teidänkin tehtävänne.