Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe Turun yliopiston 100-vuotisjuhlassa 28.2.2020

Kuva: Turun yliopisto

Hiljan minulta kysyttiin, mitä alma mater tai yliopisto yleensäkin tuo ensimmäiseksi mieleen. Portaat,  minä vastasin, yliopiston portaiden nousu on yhä henkinen kokemus ja suoritus – tiedättehän sen tunteen, lähestyä askel askeleelta jotain kunnioitusta herättävää? Kuin kulkisi, aina taas uudelleen, ylös tiedon portaita, kaiteista vapaana.

Tänään on juhlan aika. Turun yliopisto on täyttänyt tutkimus-, sivistys- ja kasvatustehtäväänsä kunnialla täydet sata vuotta. Alusta lähtien yliopistolla on ollut oma erityinen identiteettinsä, nyt kai sitä sanottaisiin brändiksi; ja sellaisen luomiseen liittyy aina myös suuria haasteita.

Ensinnäkin, perustaminen vastasi toiveisiin saada itsenäiseen Suomeen suomenkielinen yliopisto. Kieltä, etenkään tieteen kieltä ei noin vain vaihdeta – kynnys on ollut valtavan korkea. Toiseksi; yliopistoa ei perustettu hallitsijan, valtion, kirkon tai muun instituution toimesta. Se tekivät yksityiset ihmiset, kansalaiskeräykseen osallistui yli 20.000 henkilöä. Tahto tietoon on ollut lujaa. Kun tänään juhlimme, juhlimme kiitollisuudella sitä vakaumusta ja päättäväisyyttä, joilla asiaansa vihkiytyneet yliopistomme perustivat.

Niin, näin varsinaissuomalaisittain, eihän siinä mitään ihmettelemistä ole, että Turkuun tällainen tuli; täällä työn ja tiedon puistot. Ja onhan maakuntalaulussa perää – Kuninkaallinen Turun Akatemia oli tänne perustettu 380 vuotta sitten.  Niistä juurista oli kokemusta ja perinteitä vaalittavana – entistä, johon nykyisyyttä on aina voinut peilata. Kaikesta tuosta syntyi ”Vapaan kansan lahja vapaalle tieteelle”.

Vapaa – se on suuri sana, kahteen kertaan.

* * *

Tiedolla on kysyntää. Nyt, nopeasti muuttuvassa maailmassa kysyntää on kiihtyvään tahtiin. Moni kysyy ajankohtaisen suuren haasteen ratkaisua. Esimerkiksi, miten ilmastonmuutos estetään tai miten koronavirus taltutetaan? Entä onko uusia taloutta piristäviä innovaatioita taikka millä taata 5G-ajan tietoturvaa?

Monia taas askarruttaa ihmisten kanssakäymisen tila. Vaikka juuri nyt, miksi meillä on someraivoa, kuinka koulukiusaaminen estetään, miten yhteiskuntarauha turvataan, muuttoliike hoidetaan tai sodat lopetetaan? Ja lukemattomia muita, kysymyksiä ja toiveita. Kysymykset ovat vaikeita, eikä vastauksia löydy viisasten kivistä.

Tärkeää on se, että edelleen kysytään ja kysytään juuri niiltä, jotka tutkivat ja etsivät tieteen keinoin vastauksia. Tuore tiedebarometri kertookin, että selkeä enemmistö suomalaisista luottaa tieteeseen ja arvostaa sitä korkealle.

* * *

Tiedon kenttä on kuitenkin tullut yhä haasteellisemmaksi. Tiedon ja tietoa välittävien määrä on huimasti kasvanut. Samalla tietoa ja mielipiteitä levitetään yhä nopeammin ja iskevin ilmaisuin. Itse tieto voi tästä kärsiä. Ei ole aikaa selvittää kohteena olevan ilmiön taustaa tai lähimenneisyyttä, iskevä ilmaisu taas pelkistää tai yksipuolistaa asiaa.

Vastaanottajillakin on ongelma – tiedon tulvasta jää kyllä sieltä täältä ainakin otsake tai iskulause mieleen, mutta tiedon lähde helposti unohtuu. Jos vaikka jokin tviittiketjun kova väite lukiessa herättääkin epäilyjä, niin päivien päästä lähdekritiikki on kadonnut ja jäljelle jää mielikuva: niin, tuollaisesta olen kyllä ennenkin kuullut.

Avoimilla alustoilla sorrutaan helposti puolitotuuksiin; tuodaan esiin vain omaa asennetta tukevat faktat muut unohtaen. Oma lukunsa ovat vielä ne tiedonvälitykset, joissa totta ei ole siteeksikään.

Tutkittu tieto ja tiede ovat vastavoimia sekaannukselle ja epätietoisuudelle. Tutkittua tietoa on kuitenkin vaikea lanseerata one-linereilla tai räiskyvillä otsakkeilla. Asia kyllä puhuu puolestaan, mutta pääseekö se näkyviin?

On toki helppo kannustaa tutkijoita olemaan enemmän esillä, mutta viime kädessä me muut voimme tehdä paljon. Mitä useammin puhkaisemme tiedolla kuplan, sen vahvemmaksi tieto tulee.

Tiedon merkitystä on syytä julistaa kuuluvasti. Helsingin Sanomat teki niin, kun tasavuosia juhliessaan korosti totuuden tärkeyttä. Tieto puolestaan oli Linnan itsenäisyyspäivän vastaanoton teemana. Uskon, että aihe toistuu vielä monilla muillakin areenoilla.

* * *

Turun yliopisto on ollut kymmenientuhansien tieteenharjoittajien ja opiskelijoiden ahjo. Nyt sen akateemiseen yhteisöön kuuluu lähes 25.000 jäsentä.

Yliopisto jättää jokaiseen jälkensä, ei pelkästään vain välineellistä oppia tai monia muistoja. Akateeminen vapaus on opiskelijalle melkoinen kasvattaja. Vapaa kun aika pian ymmärtää olevansa kuitenkin vastuussa, itselleen. Ja kun tämän vastuunsa kohtaa, lisääntyy luottamus omaan itsenäiseen ajatteluun ja toimintaan.

Suomessa yliopistoilla on itsehallinto, joka turvaa tieteenharjoittajien vapautta. Viime aikoina on väliin kyseenalaistettu tieteellisen tutkimuksen tuloksia. Kriittisyys on aina paikallaan, mutta vapautta ei kannata edes yrittää kahlita. Tähän keskusteluun on vain yksi sanoma: vailla vapautta ei ole tiedettä, tutkimusta eikä siten tietoakaan.

* * *

”Yliopiston tehtävänä on kasvattaa yksilöitä, jotka pystyvät erottamaan elävän totuuden taloudellisen reklamaation tai poliittisten ja yhteiskunnallisten uskomusten pintatotuudesta”. Näin sanoi rehtori Tauno Nurmela lukukauden avajaispuheessaan kuutisenkymmentä vuotta sitten. Nurmela, jolle yliopisto ei ollut talo, vaan aate ja ajatus, kuten tutkija Timo Tarmio on kuvannut.

Elävän totuuden erottaminen taitaa olla nyt vieläkin ajankohtaisempaa kuin tuolloin. Tulevaisuus voi tänään näyttää haastavalta ja sitä on vaikea ennustaa. Lohtuna olkoon se, että samaa on tulevaisuudesta aina epäröity. Ja hyvin on käynyt. Seuraava tulevaisuus on entistä enemmän tietämisen ja osaamisen varassa. Toivotan sen rakentamisessa Turun yliopistolle, akateemiselle yhteisölle ja yhteistyökumppaneille aatetta, ajatusta ja menestystä!