Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe valtiopäivien avajaisissa 2.2.2017

Hyvät Suomen kansan edustajat,

Te olette paljon vartijoita. Suomi saa tänä vuonna täyttää 100 itsenäisyyden vuotta maailman vakaimpana demokratiana. Kansanvalta on tässä avaintekijä, sen juurtuminen syvälle suomalaisten ajatteluun on meidät tähän tuonut.  Kansanvaltaa on myös taiten käytetty; te nyt vuorostanne.

Alkutaival ei ollut helppoa eikä itsestään selvää. Itsenäisen kansanvaltamme kolme ensimmäistä vuosikymmentä maa oli monin tavoin valinkauhassa.  Niistä vaiheista piirtyy mieleen hahmoja joka vuosikymmeneltä. Ensin K. J. Ståhlberg, perustuslain laatija ja tinkimätön puolustaja, sitten Väinö Tanner, joka toi omansa mukaan parlamentaariseen vastuuseen, ja 1930-luvulta P. E. Svinhufvud, joka pani aisoihin demokratian vastustajat, läheltä omiaan. Ja perustaa kaikelle rakensi Lex Kallio, jo tuon lain nimike on kuin vertauskuva ankkuroitumisesta suomalaiseen graniittiin. 

Syntyi suuri sisäpolitiikan linja – erilaiset näkemykset, syvät ristiriidatkin, voidaan ratkaista näillä demokratian menetelmillä. Ja viime kädessä vaikka sitten omiaan ojentamalla.

Ilman tätä ei olisi selvitty sodista eikä niitä seuranneista vaaran vuosista. Siis ei olisi selvitty, elleivät tavalliset suomalaiset ihmiset olisi tunteneet, että tässä olemme osallisia, tässä meillä on yhteinen tavoite – riidellään ja ratkotaan sitten jälkeenpäin oikein kunnolla keskenämme sisäiset erimielisyytemme.

Syntyi myös ulkopolitiikan suuri linja. Nimetään se sitten Paasikiven, Kekkosen tai kummankin mukaan, se oli länsisuuntainen ja -tahtoinen ja samalla välttämätöntä olemassaolon varmistamista suhteessa naapuriin, Neuvostoliittoon, joka sitten katosi. Ovi aukeni Eurooppaan ja yhteisöön, jonka tavoitteet ja arvot olivat meille kovin kotoisia.  Moni, useimmat ajattelivat, että ympyrä on sulkeutunut; tähän päädyimme, tähän jäämme ja tässä on hyvä olla.

Noista kaikista ajoista asteittain maailma ja jokapäiväinen elämä ovat ulkonaisesti muuttuneet paljon, tekniikka, digimaailma ja robotit ovat vieneet meidät aivan toisiin ulottuvuuksiin.  Mutta ihmismieltä aika ei ole muuttanut; on hyviä ja huonoja tuntemuksia, kansojen sisällä ja kansojen välillä.   

Siksi sama meidät aina yhä kohtaa.      

 * * *

Tänään kuten liki aina, sisäpolitiikkaa hallitsee talous. Ei välttämättä bkt- tai alijäämälukuineen, vaan vaikutuksillaan jokapäiväiseen elämään.

Elimme 1990-luvun puolestavälistä runsaat kymmenen vuotta talouden ja hyvinvoinnin kasvun aikaa. Tuli yleistä oloa, että näinhän tämä menee. Tyydyttiin ja hyydyttiin, ei nähty, että tämän päivän hyvinvointi voi olla huomisen hyvinvoinnin pahin vihollinen.

Finanssikriisi pudotti pilvilinnoista, muttei täysin herättänyt. Monen seuraavan laihan vuoden aikana tuudittauduimme ajattelemaan, että ”kasvu alkaa ensi vuonna” tai että asiat etenevät ”elvyttämällä” ja viimeistään ”seuraavan hallituksen” aikana. Velaksi elämisestä alkoi tulla uusi normaali.

Havaintoni ei ole puoluepoliittinen; liki kaikki eduskuntapuolueet ovat olleet hallituksessa osallisia tässä vähien toimien kaudessa.  

Joitakin vuosia sitten istuntokautta aloitettaessa sanoin, että on tartuttava toimeen, koska tekemättä ei voi jättää.
  
Olemme nyt nähneet, ettei helppoja ratkaisuja ole. Vanha sanonta, että tekevälle sattuu, ja väliin sattuu kyllä vähän enemmänkin, pitää yhä paikkaansa. Syntyy arvostelua, melkoista melskettäkin julkisuutta käyttäen, väliin aiheesta ja väliin aiheen vierestä. 

Silti rohkaisen eteenpäin; kun tekemättäkään ei voi jättää.

Tärkeintä on, että suuri sisäpolitiikan linja, demokratian kunnioittaminen, säilyy. Meillä ei ole merkittävää poliittista tai politiikan ulkopuolista liikehdintää, joka pyrkisi kyseenalaistamaan kansanvaltaisen järjestyksemme. 

Mutta meillä on kyllä paljon oppimista uuden, hektisen tiedonvälityksen suhteen. Miten some ja tiedotusvälineet, me kaikki itse asiassa tartumme hetkeen, jonka taas jo seuraavana hetkenä uusine uutisineen muuttuu, ja niin edelleen.

Meille, kansaa edustaville, on tärkeää pitää pää kylmänä, joskus malttaa mieltämme ja muistaa kokonaisuus.  Meidän täytyy osoittaa, että arvostamme omaa työtämme, mutta että arvostamme myös toisella tavalla ajattelevien työtä. Se antaa suomalaisille vakauden signaalia.

 * * *

Suomi on hyvin riippuvainen kansainvälisestä taloudesta. Kaupan vapaus on lisännyt hyvinvointia meillä ja maailmalla, esimerkiksi äärimmäinen köyhyys on kahdessa vuosikymmenessä puolittunut.  Samalla kilpailu on kuitenkin tiivistynyt, ja kysymys kilpailukyvyn parantamisesta on ollut kovin tuttua meillekin.

Edessä saattaa kuitenkin nyt olla toinen aika. Epäilyt protektionismin noususta ovat aiheellisia. Jos rajoituksia pannaan myös toimeen, ne johtavat väistämättä vastatoimiin. Sellainen kierre johtaisi aikamoiseen paradoksiin: haaste ei enää olekaan vain kilpailukyvykkyys, vaan se, pääseekö sitä käyttämään.

Talouden tai muidenkaan rajojen sulkeminen ei ole lääke globalisaation vinoutumien oikaisuun. Yksikään kansa ei selviä unohtamalla muut. Suunnan pitäisi olla kohti avointa yhteistyötä kansainvälisiä pelisääntöjä noudattaen.

Globalisaatio ei todellakaan ole tuonut pelkästään hyvää, se on myös lisännyt eriarvoisuutta. Enkä tarkoita vain viimeisintä käsittämätöntä uutista siitä, että muutama yksilö omistaa saman kuin köyhimmät liki 4 miljardia ihmistä.  Eikä kyse ole ainoastaan rahasta, vaan yhä enemmän taloudellisen vallankäytön keskittymisestä. Hyvin harvalukuinen joukko voi ratkaisevalla tavalla määrittää hyvin valtavan joukon elinolosuhteet.

Pidän tärkeänä, että Suomessa pyritään torjumaan eriarvoistumista. Siinä teillä varmasti on halua laajaan yhteistyöhön. Julkisen sektorin toimien ohella on jokaisella suomalaisella tehtävää, vaikka auttaa jos joku sitä tarvitsee; kannustaa, jos joku on sitä vailla; mutta myös hoputtaa, jos joku vain ei viitsi. Ja kaikkien on syytä sanoa ahneudelle selvästi: Ei.

 * * *

Ulkopolitiikan suuri linja on ollut mahdollisen taitamista. Sitä se on edelleen ja lähiaikoina ehkä vielä enenevissä määrin.

Suomi on osa länttä, läntisen tradition maa. Tätä ei kukaan kyseenalaista.  Olemisemme rakentuu demokratian, ihmisoikeuksien ja tasavertaisuuden arvoille. Tähän myös pohjautuu ulkopolitiikkamme suuri linja.

Mikä sitten on se länsi, juuri nyt. Meistä länteen aurinko kaartaa brexitin yli kohti trumptoweria. Tämä uudenlainen läntinen asemointi herättää paljon kysymyksiä ja pohdintaa. Uudenvuodenpuheessani korostin, että EU:n äänen tulisi kuulua geopolitiikassa – nyt on tullut selväksi, että eurooppalainen ääni on hyvin tarpeen myös läntisten arvojen vaalijana.

Turvallisuuspolitiikassamme voi olla vain yksi tavoite – miten parhaiten takaamme turvallisen elämän suomalaisille ihmisille. Ei Suomi eikä koko rauhallinen Pohjolakaan ole itsessään mikään vaaran lähde; että täällä syttyisi omasta takaa tai vain meihin kohdistuvaa levottomuutta. Sen nousemiseen muualta meidän on kuitenkin aina varauduttava.

Siten ulko- ja turvallisuuspolitiikan tiet yhtyvät, turvallisuuden rakentamista meidänkin on syytä harjoittaa kaikkialla ja kaikin tavoin.

Askeleet voivat olla pieniä, niin kuin liennytyksen aloittaminen Itämeren lentoturvallisuudesta, tai suurempia, kuten ajatus Arktisen neuvoston huippukokouksesta Suomessa tai mittavia, kuten toimintamme kansainvälisissä järjestöissä sekä rauhanvälityksen ja kehitysyhteistyön piirissä. Yhtä kaikki.

Pahan varalta turvaamme sitten omaa olemistamme. Palaan, mutta vain päivittämällä, jälleen niihin neljään pilariin, joista olen puhunut. Ne eivät ole staattisia vaan elävät ajassa.

Ensiksi kansalliset toimet, niistä eduskunta saa piakkoin puolustuspoliittisen selonteon ratkaistavakseen. Sen sanoma on selvä: Tänne on paha väkisin tulla. Ja vielä, että Suomi on vahva partneri, jos kriisi syntyisi.

Toiseksi kumppanuuksiin. Olemme itsekin yllättyneet, miten hyvin yhteistyömme Ruotsin kanssa on edennyt. Soveltuvin osin samaa yhteistyötä sopii laajentaa muidenkin Pohjoismaiden kanssa. EU:n piirissä puolestaan on havahduttu oman turvan tarpeisiin, niitähän me olemme pitkään peränneet. Olemme ensimmäistä kertaa olleet Naton huippukokouksen ytimessä, mikä on merkittävä signaali. Yhdysvaltojen kanssa rakennamme pitkän suhteen pohjalle, joka asehankinnoista lähtien on myös tuottanut tuloksia. 

Kolmanneksi suhde Venäjään, joka aina on ollut meille väistämättömän ja välttämättömän keskeinen. Ei siinä ole kahdenkeskisiä ongelmia, eikä niitä kannata tekemällä tehdä. Kutsusta tulevat, ja kutsusta menemme ja hyvin suoraan puhumme niin kuin hyvät naapurit tapaavat tehdä. Tiedämme hyvin toinen toisemme.

Neljäs pilari on YK:n perustalle rakennettu sääntöpohjainen kansainvälinen järjestys. Se on heikoin pilarimme, eikä yhtään lohduta, että se on sitä yleismaailmallisestikin. Tässä ollaan nyt suurissa ongelmissa; ohittaako muutama suuri parisensataa pientä?  Me olemme niiden pienten puolella, mutta emme suuriakaan vastaan. Toimiva ja oikeudenmukainen kansainvälinen järjestys on lopulta kaikkien etu.

 * * *

Ja ihan lopuksi, pieni syrjähyppy. Vuosikymmenen vaihteessa eduskunta päätti perustuslakivaliokunnan esittämin tavoin tehdä itsestään ulkopolitiikan ylimmän vartijan. Se koski tilannetta, jossa tasavallan presidentti ja hallitus olisivat eri mieltä, silloin eduskunta ratkaisee asian, siihen kaikki tyytykööt.

Syrjähyppy vaatii tietysti aina selityksen: Ei näin käytännössä varmaan koskaan käy, mutta signaali on hyvä ja vahva: Kansanvalta on teidän käsissänne! Varjelkaa sitä!

Arvoisa puhemies, hyvät Suomen kansan edustajat,

Onnittelen puhemiehistöä saamanne tuen johdosta sekä toivotan teille kaikille parhainta menestystä ja viisautta vaativassa työssänne Suomen hyväksi.

Julistan vuoden 2017 valtiopäivät avatuiksi.