(muutosvarauksin)
Arvoisa puhemies, hyvät Suomen kansan edustajat,
Tänään toimintansa aloittaa järjestyksessään itsenäisyydenajan Suomen 29. eduskunta. Teidän joukossanne on niin uusia edustajia, kokeneita konkareita kuin paluun tekeviäkin. Ilahduttavaa on se, että verrattuna pariin edelliseen eduskuntaan näyttää nuorten kansanedustajien määrä edelleen nousseen.
Onnittelen teitä kaikkia valintanne johdosta. Te olette juuri läpäisseet ympäri Suomea pidetyt, tiukat työhaastattelut. Edessänne on vaativa tehtävä, johon olette valtakirjan kansalta saaneet. Toimivaan työsuhteeseen kuuluu jatkuva keskustelu esimiehen ja alaisen välillä – varmasti jatkatte tiivistä yhteyttä valitsijoihinne.
Sellaiset edustajat, kuin kansakin, ja hyvä niin. Kuten olette vaalikentillä huomanneet, elämän arjessa koetut tunteet, huolet ja ilonaiheet eivät juurikaan ole paikkakuntakohtaisia. Ei meiltä löydy ihmisiä erottavaa rajaa eikä sellaisen rajan vedolle ole tarvetta. Suomeen mahtuu kyllä monenlaista elämäntapaa ja olosuhdetta, monta kulttuuriakin.
Mutta kaikkea meille ei mahdu. Itsekkyyden tai ylemmyydentunteen kulttuuri – niihin meillä ei ole varaa.
* * *
Presidentti Ahtisaari nosti esiin vuoden 1995 valtiopäivät avatessaan kolme tehtävää. Luotsata maamme ulos taloudellisesta lamasta, osallistua maamme etujen ajamiseen Euroopan unionissa sekä toimiin kansainvälisen turvallisuuden vahvistamiseksi ja uudistaa pohjoismaista hyvinvointimallia. Kuulostaa varsin tutulta tänäänkin. Toisaalta kuitenkin kaikki aina muuttuu, ja niin muuttuvat tämänkin hetken olosuhteet vaalikauden loppuun mentäessä.
Te, ja tuleva hallitus olette vaativan tehtävän edessä. Kenellekään tässä talossa ei ole epäselvää, missä tilanteessa Suomi on. Talous on taantunut, julkisen velan ja alijäämän mittarit ovat punaisella, valtion takaussitoumukset ovat huomattavat ja työttömyysvakuutusrahastollakin on suuri velanoton tarve. Ne muodostavat yhdessä kokonaisuuden, josta ei selvitä ilman uutta otetta, muutosmyötärintaa.
Suomi on yhä kilpailukykyinen, hyvä monella muullakin mittarilla. Nyt meidän täytyy nousta mittausten tasalle – se on meistä itsestämme kiinni. Tiedämme mitä pitää tehdä, sovitaan että se tehdään.
Jos tässä tukimiestä tarvitaan, niin ottakaa tämä ilmoittautumisena, tai Antti Rokan sanoin: Täs siul on sellane!
* * *
Käyn hetkeksi irti tästä ajasta esittämällä muutaman havainnon parlamentarismistamme.
Palaan suureen muutokseen vuonna 1987, jolloin rikkoutui kolmisenkymmentä vuotta vallinnut tabu hallituskelvottomasta suuresta puolueesta. Välitön seuraamus oli, että aivan uudet hallituskoalitiot tulivat mahdollisiksi. Uusi tilanne kasvatti ymmärrettävästi tarvetta korostaa vakautta ja parlamentaarista luottamusta, joihin sitouduttiin yksityiskohtaisilla hallitusohjelmilla. Olemmekin eläneet vakaata parlamentarismin aikaa eikä yksikään hallitus ole kaatunut epäluottamukseen. Hallitusta on kyllä pääministerin henkilön vaihtumisen vuoksi vaihdettu, ja puolueitakin on jättänyt hallituksen, mutta ulospäin tilanne on sittenkin näyttänyt ikään kuin saman toiminnan jatkumisena.
Kun hallitusohjelman pysyvyys ja siitä kiinnipitäminen koettiin tärkeäksi periaatteeksi niin hallitusohjelman muutos, tai peräti uuden ohjelman laatiminen, alkoi puolestaan näyttäytyä vaarallisena signaalina poliittisista vaikeuksista tai heikkoudesta. Kun tosielämä kulki muita kuin ohjelmassa oletettuja latuja, on sitten joko todettu, että ohjelmasta joltain osin joudutaan luopumaan, tai yksinkertaisesti vaan toimittu toisin.
Tiedämme nyt varmasti vain sen, että vaalikauden aikana tapahtuu olosuhteiden muutoksia, joista emme nyt tiedä. Tästä seuraa kysymys: eikö ole syytä pitää ihan luonnollisena sitä, että hallitus tuo uuden ohjelman eduskuntaan, jos edellisen ohjelman keskeiset taustaolettamat ovat muuttuneet ja vaativat uusia toimia? Joten siis, luovuttaisiin koskemattomana pidettävän hallitusohjelman tabusta. Tosiasioitten tunnustaminen ei ole heikkoutta, vaan vahvuutta.
Käydyissä vaaleissa vahvistui, että olemme pysyvän luontoisesti siirtyneet taas liki kolmenkymmenen vuoden jälkeen uudenlaiseen tilanteeseen, jossa hallitusvariaatioiden määrä kasvoi tuntuvasti. Tämä on tiivistänyt hallitusneuvottelujen alkuasetelman tunnelmia ja tulee lisäämään kiinnostusta politiikkaan.
* * *
Toissapäivänä tuli kuluneeksi 70 vuotta siitä hetkestä, kun viimeisetkin toisen maailmansodan sotatoimet Suomen alueella päättyivät. Nämä 70 vuotta Suomi on siis saanut elää rauhan tilassa. Eikä vain elää, vaan myös kehittyä yhdeksi maailman menestyneimmistä kansakunnista. Kaikessa oleellisessa oikein asetettu ulkopolitiikka on ollut välttämätön osa tätä tarinaa, perimmiltään sen edellytyskin. Näin on myös jatkossa.
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on viime vuosikymmenien kuluessa nähnyt lukuisia erilaisia vaiheita. Helpompia jaksoja on seurannut epävakauden ja huolen kausia. Niistäkin on selvitty ja muutokset hallittu. Tämä on syytä muistaa erityisesti nyt, kun turvallisuuspoliittinen asetelma Euroopassa on taas jännittynyt. Kansainvälinen jännitteisyys tulee osaltaan leimaamaan myös työnsä nyt aloittavan eduskunnan edessä olevaa kautta. Haasteita on nyt samanaikaisesti monella suunnalla.
Suomen ulkopolitiikan tavoitteena on maamme itsenäisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin edellytysten turvaaminen kaikissa tilanteissa. Kansainvälistä asemaamme on mielekästä jatkossakin rakentaa kokonaisuutena, joka ei seiso vain yhden tai kahdenkaan pilarin varassa. Kansallisesta puolustuksesta ja turvallisuudesta on pidettävä tarkoin huoli. Tiivis kansainvälinen yhteistyö on niin ikään välttämätöntä. Sitä on myös suhteiden hoitaminen Venäjään. On tähyttävä myös laajempiin näköaloihin ja rakennettava maailmaa, jossa kansainväliseen oikeuteen perustuvat pelisäännöt ja tasavertainen yhteistyö olisivat mahdollisimman vahvoja. Tätä työtä on tehtävä silloinkin – ja erityisesti silloin – kun sen näkymät eivät erityisen hyviltä näytä.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikasta on syytä käydä avointa ja moniarvoista keskustelua. Tätä aion osaltani edesauttaa järjestämällä kesäkuussa Kultaranta-keskustelut. Mutta ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtamiseen ja hoitamiseen sisältyy aina suuri vastuu. Valtiojohdon toimissa keskeisellä sijalla on omista tavoitteista ja tilannekuvasta lähtevä tarkoituksenmukaisuus, ei emootio tai hetkittäinen näkymä.
Arvoisa puhemies, hyvät Suomen kansan edustajat,
Onnittelen puhemiehistöä saamanne tuen johdosta sekä toivotan teille kaikille parhainta menestystä ja viisautta vaativassa työssänne Suomen hyväksi.
Julistan vuoden 2015 valtiopäivät avatuiksi.