(muutosvarauksin)
Perustuslakimme viimeisin uudistus tuli voimaan vajaa vuosi sitten, virkakauteni alussa. Tuo muutos päätti pitkän kehityksen, jonka tuloksena hallitusmuotomme parlamentaariset piirteet ovat vahvistuneet.
Uudistettu perustuslakimme henkii parlamentarismin lisäksi myös yhteistyötä. Olen pyrkinyt oman työni osalta seuraamaan lainsäätäjän tahtoa ja edistämään parlamentaarisen katteen toteutumista. Luotan, että nyt alkavilla valtiopäivillä voimme jatkaa hyvin käynnistynyttä yhteistyötämme eduskunnan kanssa. Olen pitänyt käymiämme keskusteluja ja toimivia epämuodollisiakin yhteyksiä erittäin hyödyllisinä ja toivoakseni olette täällä kokeneet samoin.
Uudistuksen valmistelun ja säätämisen yhteydessä käytiin monipolvista keskustelua siitä, miten ulkopolitiikan johtamisen ”yhteistoiminta”- lauseke on oikeastaan tulkittava ja esitettiin myös epäilyjä, että mahtaako se alkuunkaan toimia. Perustuslakihan säätää, että ”Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa”.
Ainakin minulle on ollut helpotus havaita, ettei sananselittämistä, saati juristeja, ole tarvittu – on vain toimittu ja hyvässä yhteisymmärryksessä. Se onkin ollut tuiki tarpeen, rajanveto ulkopolitiikan ja EU-asioiden välillä alkaa olla veteen piirrettyä viivaa. Tätä asiantilaa perustuslakivaliokuntakin aikanaan korosti mietinnössään.
Maassa on noussut tuntuvaa uutta huomiota ulkopoliittiseen keskusteluun, minusta hyvin aiheellisesti. Eduskunta aloittaakin pian turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon käsittelyn ja keskustelu täällä antaa varmasti myös uutta ajattelemisen aihetta.
Minusta keskeisimmät kysymykset tiivistyvät kahteen: toinen kaukaa, miten globaalin tilanteen arvioidaan kehittyvän, ja toinen läheltä, miten resurssimme riittävät, jotta voimme jatkossakin ylläpitää puolustuksemme keskeiset periaatteet, yleisen asevelvollisuuden, koko maan puolustamisen ja liittoutumattomuuden. Eduskunnan palaute on tärkeää.
Ulkopoliittista keskustelua on syytä ylläpitää selontekojen väliaikanakin, maailma muuttuu niitä tiheämpään tahtiin. Ajatuksenani on rakentaa toistuva ulkopoliittinen ”fundeeraus”-tapaaminen, johon toivon eduskunnan ja monien muiden asiasta kiinnostuneiden osallisuutta. Myönnän toki, että idea on anastettu suoraan naapurilta.
* * *
Tarinan mukaan Nooa jakoi maailman poikiensa kesken kolmeen osaan. Erityisen hyveellinen Jafet sai Euroopan, ja sitä mukaa muiden maaosien tulkittiin olevan alisteisia Euroopalle.
Meistäkin tuli eurooppalaisia ja mitäköhän muuta voisimmekaan olla. Suomalainen demokratia, oikeusjärjestys, tapamme elää, etiikkamme – kaikki ne ovat eurooppalaista perua. Aivan samalla tavalla kuin muissakin Pohjoismaissa. Kun pidämme omasta perinteestämme kiinni, pidämme samalla kiinni eurooppalaisuudesta.
Uusi maailmanjärjestys on muokkautumassa. Sen lopputulosta on vaikea ennustaa, mutta varmaa on, että se on parasta kohdata osana suurempaa yhteisöä. Olkoon se meillekin Eurooppa.
Euroopan unioni ei suinkaan ole virheetön. Euroalueella on ollut ongelmia suureksi vahingoksi asti ja jälkikäteen on vaikea käsittää, miten terveen taloudenpidon järki on voinut täysin unohtua niin politiikan kuin rahoitusmarkkinoiden toimissa. Liian velan ottajia on moitittu, mutta yhtä moitittavaa on ollut liian velan antaminen.
Minusta on oikein, että Suomi on nostanut ääntään ja johdonmukaisesti edellyttänyt käyttäytymistä, joka palauttaisi keskinäisen luottamuksen. Siitä euroalueen tulevaisuudessa on kysymys. Eikä olisi pahitteeksi vaikka taas naulattaisiin teesejä, tällä kertaa Brysselin oveen ja hyvän hallinnon edistämiseksi. Sopimuksiakin voidaan tarkastella, mutta muutokset eivät voi lähteä yksittäisen jäsenmaan tarpeista vaan kokonaisuuden edusta.
Eurooppalaiset ovat nyt valinkauhassa. Enää ei riitä pelkästään tuudittautuminen upeaan, ennen niin ylivertaiseen läntiseen perinteeseen. Jafetin aika on ohi. Toisenlaisista perinteistä tulee nyt kuusi miljardia ihmistä, jotka hekin, oikeutetusti, hakevat hyvinvointia. Näitä kulttuureja on hyvä oppia ymmärtämään, kun keskinäinen riippuvuus ja kanssakäymisen tarve yhä kasvaa.
EU:n ulkosuhteissa Suomella on tärkeä työsarka. Se on Euroopan ja Venäjän yhteys, jossa on paljon parannettavaa. Suomen aloite Pohjoisen ulottuvuuden ohjelmasta oli onnistunut, ja on hyvä, ettei sitä päästetty hyytymään. Onnistunut se on ollut konkreettisesti, Itämeren asia on edennyt. Onnistunut se on ollut myös toimintamallina, venäläiset ovat aidosti mukana, kun yhdessä sovitaan ohjelmasta. Jatkossa arktinen yhteys nousee yhä tärkeämmäksi. On syytä pohtia, miten Pohjoisen ulottuvuuden hyviä kokemuksia tai sen tavoitteita voidaan hyödyntää tai suorastaan liittää arktiseen toimintaan.
* * *
Davosissa, talousfoorumissa, puhuttiin paljon kilpailukyvystä; itse asiassa vaikutti siltä, että kaikki kannustivat toinen toisiaan kykyään parantamaan. Äkkiseltään se vaikuttaa nollasummapeliltä, mutta se ei sitä ole välttämättä kaikessa, otan nyt esiin energiatalouden.
Ymmärrys, tai sen puute, energiataloudesta on oikeastaan hämmentävä osa maailman lähihistoriassa. Tarkoitan esimerkiksi sitä, että muutama vuosikymmen sitten suurin murhe oli, että öljy loppuu ja niin piti käydä moneen kertaan tähän mennessä. Nyt kun fossiilista energiaa tuntuu löytyneen jopa vuosisadaksi, murhe onkin siitä, että jos sen polttamista nykymalliin jatketaan, loppuukin elämä ennen öljyä.
Kansainvälinen yhteistyö ilmastonmuutoksen torjumiseksi etenee tuskaisen hitaasti. Finanssikriisi ja sen nostattamat kulutuskehotukset olivat suorastaan henkinen taka-askel.
Saksan ja Japanin päätökset ydinvoimasta luopumisesta saattavat merkitä suurta käännettä. Eivät päätökset sellaisenaan, mistä on varmasti monta mieltä, vaan niiden nostattama haaste: Mistä korvaava energia? Paluu perinteiseen fossiilisten käyttöön olisi mahalasku. Siirtyminen uudistuvaan energiaan ja pitkälle edistyneeseen päästöjen puhdistusteknologiaan olisi merkittävä malli koko maailmalle.
Suomen ääni ilmastomuutoksen torjumisessa kuuluu myös näkyvän osaamisen kautta, siinä olemme päälukuamme suurempi. Suomen ja suomalaisyritysten kannattaa nyt ponnistella ympäristöteknologian alalla, Saksan haaste merkitsee kovaa osaamisen kysynnän kasvua.
Eduskunta on kevään aikana vaativan tehtävän edessä. Taloudesta, velasta ja kestävyysvajeesta on jo kuultu paljon puheita, nyt odotetaan enää, mitä hallitus ja eduskunta tekevät.
On niin ennenkin ollut.
Muistan, parin vuosikymmenen takaa, tässä salissa, miten pääministeri Ahon porvarihallitus esitteli leikkauslistoja ja pankkitukea. Ne kylmäsivät esittäjiäänkin ja jokaista kuulijaa. Mutta ne tehtiin, koska tekemättä ei voitu jättää.
Muistan, vähän sen jälkeen, tässä salissa, miten pääministeri Lipposen sateenkaarihallitus esitteli leikkauslistoja. Ne olivat vielä mittavampia eikä hyinen hellittänyt. Mutta ne tehtiin, koska tekemättä ei voitu jättää.
Muistamme myös, miten päättäväisesti suomalaiset tekivät työtä laman voittamiseksi ja onnistuivat siinä. Emme saa unohtaa, että liian raskaan taakan jäivät kantamaan monet yrittäjät ja pysyvästi vaille työtä jääneet ihmiset.
Ajat muuttuvat ja niiden mukana myös ongelmat ja tekemisen tarpeet. Mutta samaa on se, että on oltava tahtoa, vaikka mennä läpi harmaan kiven, kun asiamme sen vaatii. Tätä teiltä nyt odotetaan, koska tekemättä ei voi jättää.
Arvoisa puhemies, hyvät Suomen kansan edustajat,
Aivan lopuksi suomalaisesta demokratiasta ja yhteiskunnan eheydestä. Ne ovat suuria arvoja. Ne eivät rakennu samanlaisuudelle, vaan toisen yksilön ihmisyyden ja ajatusten kunnioittamiselle. Tätä oppia voimme vaatia muualta tulevilta tai toisin ajattelevalta, kunhan sitä itse noudatamme. Jos demokratiassa ajaa asiaansa väkivaltaa käyttämällä, sanoissa tai teoissa, se on väkivaltaa kaikkia kohtaan.
Pyydän saada onnitella puhemiehistöä saamanne tuen johdosta, kiittää hyvästä yhteistyöstä sekä toivottaa teille menestystä ja viisautta vaativassa työssänne.
Julistan vuoden 2013 valtiopäivät avatuiksi.