Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe valtiopäivien avajaisissa 5.2.2020

Kuva: Hanne Salonen / Eduskunta

Arvoisa puhemies, arvoisat Suomen kansan edustajat,

Alkaneen vuoden kuluessa eduskunta saa käsiteltäväkseen ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon. Ensi vuonna vuorossa on puolustuspoliittinen selonteko. Ja näitä asiakirjoja valmistellaan aikana, jolloin maailma ympärillämme on kiivaassa liikkeessä.

Yksi asia muutoksen keskellä pysyy kuitenkin ennallaan. Ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkamme johtoajatuksena säilyy Suomen aseman turvaaminen ja vahvistaminen. Siihen on kyettävä, olivatpa olosuhteet suotuisat tai eivät.

Eduskunnan rooli tässä työssä on tärkeä. Se ei rajoitu ainoastaan tiettyjen valiokuntien tai parlamentaaristen seurantaryhmien muodollisiin vastuisiin. Viime kädessä eduskunta määrittää Suomen linjaa selontekoihin antamallaan vastauksella.

Turvallisuudestamme huolehtiminen vaatii jatkuvaa maailman tapahtumien ja poliittisten muutosten seuraamista. Se on välttämätöntä myös kansanedustajien työssä.

Rohkaisen siis teitä kaikkia aktiiviseen ulkoisten ilmiöiden tarkkailuun. Omalta osaltani olen mielelläni valmis jatkamaan keskustelua näistä aiheista kanssanne, eri kokoonpanoissa.

* * *

Viime viikkoina ympäri maailmaa on muistettu 75 vuoden takaista Auschwitz-Birkenaun keskitysleirin vapauttamista. Itse osallistuin monien muiden valtiojohtajien tavoin holokausti-muistotilaisuuksiin niin Puolassa kuin Israelissa. Mittasuhteissaan käsittämättömän joukkotuhon uhrien – ja siitä selvinneiden – muiston kunnioittaminen on itsessään tärkeää.

Mutta historiallisen tragedian edessä hiljentyminen antaa ajattelemisen aihetta myös nykyajassa. Ei ihmisluonto muutamassa sukupolvessa ole muuttunut vihalle immuuniksi. Merkkejä siitä, että antisemitismi ja rasismi jälleen pyrkivät nostamaan päätään, löytyy valitettavasti myös meiltä. Niiden torjunnassa on oltava päättäväinen. Ne eivät ansaitse mitään jalansijaa yhteiskunnassamme.

Rasismissa on pohjimmiltaan kyse toisen tekemisestä arvottomaksi hänen syntyperänsä vuoksi. Kohteessa se nostattaa tunteiden skaalan, häpeästä vihaan.

Puhumme myös vihapuheesta. Mistä se sitten syntyy? Tausta on kovin samankaltainen; toisen arvottomaksi tekeminen, hänen mielipiteidensä tai toimintansa vuoksi. Myös se synnyttää kohteessaan tunteiden kirjoa, häpeästä vihaan.

Raskaita leimoja, suunnasta tai toisesta, ei pidä lyödä löysin perustein. Yksilöinä meidän kaikkien on nautittava samaa suojaa, myös leimaamista vastaan. Olemmepa sitten jonkin enemmistön tai jonkin vähemmistön edustajia. Jos aiheettomat nimittelyt arkipäiväistyvät, niiden vaikutus laimenee. Torjunnan kohteena oleva ilmiökin saattaa arkipäiväistyä, tuntua tavanomaiselta.

On tarpeen pohtia, millainen kehityskulku saa ihmisen myötäilemään tai ainakin sulkemaan silmänsä toiminnalta, jota hän vain vähän aiemmin ei olisi osannut kuvitellakaan tapahtuvan. Ketju näyttää lähtevän vastakkainasettelusta asteittain nousevaan vihaan ja lopuksi inhimillisyyden katoamiseen. Näin aivan tavallisena pidetystä ihmisestä voi sukeutua ensin sanan ja sitten tekojen julmuri. Puhuimme kanssanne, arvoisa puhemies, tällaisen pohdiskelun tarpeesta, ehkä eduskunnan toimesta ja ainakin Kultaranta-keskusteluissa ensi kesänä.

* * *

Kansainvälisessä politiikassa eripuran aiheista ei ole pulaa. Juuri Jerusalemin holokaustifoorumista kaksi viikkoa sitten mieleeni jäi kuitenkin pieni toivonpilkahdus. Varsin eriseurainen väki löysi yhteisen kielen. Se kiteytyi yli 40 valtionpäämiehen toteamaan: ei enää koskaan! Yhteistä kieltä kaivataan nyt kipeästi torjumaan yhteistä tulevaisuuttamme vaarantavia tekijöitä.

Ainakin neljä sellaista uhkatekijää nousee heti esiin. Ydinaseet, terrorismi, pandemiat ja ilmastonmuutos. Kaikki neljä ovat polttavan ajankohtaisia myös tänä vuonna.

Kylmän sodan aikaiset ydinaserajoitukset ovat yksi toisensa jälkeen rauenneet. Jäljellä on vain Yhdysvaltain ja Venäjän uusi START-sopimus, mutta senkin voimassaolon jatkamisella on jo kova kiire. Suurella vaivalla viime vuosikymmenellä neuvoteltu Iranin ydinohjelmasopimus on niin ikään henkitoreissaan.

Viisikymmentä vuotta sitten voimaan tullut ydinsulkusopimus, jonka Suomi ratifioi ensimmäisten joukossa, on yhä tärkein instrumentti ydinaseiden leviämisen estämiseen. On meidän etumme pitää tämä sopimus elinvoimaisena, kun sitä tänä keväänä lähdetään tarkastelemaan. Sen lisäksi meidän on syytä edistää kumppaneidemme aloitteita, joilla pyritään tuomaan uusia osapuolia ja uusia asejärjestelmiä yhteisten rajoittamisen ja hallinnan piiriin.

Terrorismin vastaisen taistelun menestyksestä huolimatta sen uhka ei suinkaan ole poistunut. ISIS on ajettu ahtaalle, muttei nujerrettu. Lähi-idän, Afrikan ja Aasian kriisipesäkkeistä syntyy sille ja muille äärijärjestöille herkästi uutta kasvualustaa. Samalla kun osallistumme osana koalitioita terrorismin kitkemiseen kaukana rajoiltamme, on meidän pidettävä huolta myös omien kansalaistemme turvallisuudesta. Terrorismilainsäädäntömme ei saa laahata muiden pohjoismaiden perässä.

Viime viikkojen uutiset koronaviruksen leviämisestä ovat jälleen korostaneet terveysturvallisuuden tärkeyttä. Toivoa sopii, että tämä virus ei kaikkein pahimpia pelkoja toteuttaisi, mutta pandemian mahdollisuutta ei voi sulkea pois. Ja ennen pitkää vastassamme lienee vääjäämättä jokin epidemia, jonka laajaa leviämistä verkottuneessa maailmassamme on mahdotonta tyystin estää.

Näiden tilanteiden hillitsemiseksi on jatkuvasti kehitettävä niin globaalia yhteistoimintaa kuin omaa varautumistamme, aiemmista virheistä ja puutteista oppien. Suomen järjestelmän erityisenä vahvuutena on kansainvälisissä arvioissa pidetty matalaa kynnystä poikkihallinnolliseen yhteistyöhön ja tiedonvaihtoon. Tässä meillä on paljon annettavaa maailmalle.

Ilmastonmuutoksen uhka havahdutti minutkin jo toista vuosikymmentä sitten. Vaarat tunnemme yhä paremmin, mutta teemme edelleen niiden torjumiseksi aivan liian vähän ja aivan liian hitaasti. Kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa ensi syksyn Glasgow’n kokouksen on onnistuttava viime vuoden Madridia paremmin. Kansallisesti Suomen paljon mainetta niittäneiden tavoitteiden on alettava näkyä tekoina. Toivon, että me päättäjinä aloitamme antamalla esimerkkiä. Tasavallan presidentin kanslia on jo vähentänyt hiilijalanjälkeään alle puoleen vuoden 2016 tasosta.

Nuo kaikki uhkakuvat säikäyttävät, mutta ihmiskunnan osaaminen ja järki riittävät ne voittamaan. Ratkaisut edellyttävät kansainvälistä yhteistyötä, ja uskon valmiuden siihen kasvavan.

* * *

Käännän nyt sivua, ehkä takkiakin. Nimittäin alkuviikosta tuli vastaan päivän lehden mukana innostava liite: Luota huomiseen – 20 sivua hyviä uutisia! Senkin lukeminen pani taas epäilemään, oliko kaikki sittenkään ennen paremmin.

Toden totta, monta hyvää kehityksen suuntaa on meneillään. Huomiseen on aihetta luottaa. Erityisen ilahduttavia ovat nuorisoa koskevat tiedot. Maailmalta, että tyttöjen asema on kohentumassa. Meillä taas esimerkiksi nuorison elämäntapojen tervehtyminen. Kiusaaminenkin näyttää olevan vähenemään päin.

Mieleen muistuvat myös kansainväliset tutkimukset, joissa monissa Suomi on noussut maailman parhaimmistoon. Meillä on hieno demokratia – pidetään se käynnissä.

* * *

Arvoisa puhemies, hyvät Suomen kansan edustajat,

Onnittelen puhemiehistöä saamanne tuen johdosta. Toivotan teille menestystä ja viisautta vaativassa työssänne Suomen hyväksi. Näillä sanoilla avaan vuoden 2020 valtiopäivät.