Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe Yhteisvastuukeräyksen 2013 avaamiseksi

Runsaat 60 vuotta sitten sodasta toipuva Suomen kansa käynnisti Yhteisvastuukeräyksen auttamaan ihmisiä, jotka olivat kovia kokeneet. Tänään vaikeudet ovat toisenlaisia, mutta avun tarve ei ole kadonnut. Yhteiskunnassamme tarvitaan edelleen perinteistä yhteisvastuun, toisesta välittämisen henkeä.

Tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksellä autetaan yksinäisiä vanhuksia. Vuodesta 1963 lähtien on tuettu myös ulkomaisia avuntarvitsijoita ja tänään alkavan keräyksenkin tuottoa lahjoitetaan kansainväliseen diakoniaan Kirkon Ulkomaanavun kautta.

Yli 65-vuotiaita suomalaisia on jo yli miljoona. Tutkimusten mukaan kolmannes heistä kokee itsensä yksinäiseksi. Yksinäisyys on ulkopuolisuutta ja tunnetta elämän tarkoituksettomuudesta.

Julkisessa keskustelussa korostuvat usein väestön ikärakenteen muutoksen vaikutukset taloudelle. Ei kuitenkaan tulisi unohtaa, että vanheneminen on luonnollinen osa elämää. Se ei voi olla ongelma.

Nopeasta ikääntymisestä johtuvat haasteet ovat voitettavissa. Talouden ja tuottavuuden asettamat vaatimukset on toki huomioitava, mutta ei ihmisarvoisen vanhuuden kustannuksella.

Yhteiskunta tekee töitä kattavien hyvinvointipalveluiden turvaamiseksi. Vanhusten hyvinvoinnista huolehtimista ei kuitenkaan voi vierittää yksinomaan julkisen vallan vastuulle. Julkisten palvelujen lisäksi tarvitaan myös kansalaisjärjestöjen työtä sekä yksilöiden vastuunkantoa toistensa hyvinvoinnista.

Tehokkaalla palvelujärjestelmällä on myös varjopuolensa. Pahimmillaan voi käydä niin, että luotamme julkisten palveluiden huolehtivan ihmisestä niin täydellisesti, että etäännymme lähimmäisistämme. Ihmisarvoiseen vanhuuteen kuuluu hyvän huolenpidon ja palveluiden lisäksi myös toisten ihmisten seura − osallisuus ympäröivästä yhteisöstä ja yhteiskunnasta.

Mikä on meidän itse kunkin vastuu ympärillämme olevista ikäihmisistä? Mitä voimme tehdä niiden vanhusten hyväksi, joiden puhelin ei soi tai joiden luona kukaan ei ole käynyt viikkokausiin? Me voimme kaikki ottaa vastuuta ympärillämme olevien iäkkäiden ihmisten ihmisarvoisesta vanhuudesta.

Tämän vuoden keräyksellä Kirkkopalvelut ja diakoniatyö käynnistävät etsivän vanhustyön hankkeen, jossa kaikkein heikoimmassa asemassa olevia yksinäisiä vanhuksia etsitään, heidän tilanteensa selvitetään ja heidät ohjataan tarvitsemansa avun ja tuen piiriin.

Yhteisvastuu on myös globaalia välittämistä. Tämän vuoden keräyksen yhdessä kansainvälisessä kohteessa Kambodžassa vahvistetaan maaseudun köyhien kyläyhteisöjen kykyä rakentaa toimeentuloaan itsenäisesti. Yhteisöjen vahvistuminen helpottaa erityisesti yksinäisten vanhusten arkea. Heidän asemansa Kambodžassa on hyvin heikko.

Kiitän kaikkia, jotka Yhteisvastuukeräyksen kautta ja muilla tavoin tekevät merkittävää työtä vanhusten hyväksi. Kutsun keräyksen suojelijana kaikki mukaan tähän työhön.

Julistan 64. Yhteisvastuukeräyksen avatuksi.