Hyvät naiset ja herrat
Aloitan toteamalla ilmeisen: Euroopan turvallisuustilanne on vaarallinen. Me kaikki tiedämme sen. Me kaikki tiedämme, miksi näin on. Mutta aina silloin tällöin on pysähdyttävä miettimään, mihin olemme tulleet. Toistettava tosiasiat. Jotta emme totu niihin. Jotta emme alkaisi pitää tilannetta normaalina.
YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen Venäjä käy julmaa hyökkäyssotaa suvereenia Ukrainaa vastaan. Se on aloittanut liikekannallepanon, onpa se kuinka osittainen tahansa. Se puhuu yhä löyhemmin ydinaseiden käytöstä. Osoittaen suoranaista halveksuntaa kansainvälistä oikeutta kohtaan se on järjestänyt valekansanäänestyksiä alueilla, jotka se on vallannut naapuriltaan. Ja kuten presidentti Putin on juuri hetki sitten julistanut, se käyttää näitä laittomia tuloksia väittääkseen, että nämä alueet ovat nyt osa Venäjän federaatiota. Suomi on yhdessä koko EU:n ja muiden kumppaneidensa kanssa tuominnut jyrkästi nämä teot.
Mutta tämä on se todellisuus, jossa nyt elämme. Todellisuus, jonka olisi pitänyt olla nykyaikana mahdoton. Todellisuus, josta Ukrainan kansa maksaa kovimman hinnan. Viime viikkoina Ukraina on edistynyt merkittävästi ja sankarillisesti alueidensa takaisin valloittamisessa. Vaikka kehitys onkin ollut myönteistä, Ukrainan kärsimykset jatkuvat. Ne jatkuvat menetettyinä ihmishenkinä, traumaattisina kokemuksina ja tuhoutuneena infrastruktuurina. Valitettavasti sodan loppua ei ole näköpiirissä.
Suomi on tukenut Ukrainaa vakaasti sodan alusta lähtien. Osana läntistä yhteisöä Suomi jatkaa tukeaan Ukrainalle ja Ukrainan kansalle niin kauan kuin sitä tarvitaan.
Tämän uuden todellisuuden vaikutukset eivät kuitenkaan rajoitu vain Ukrainaan. Venäjän sodalla on syvät, laajat ja pitkäkestoiset vaikutukset meihin kaikkiin. Suomessa, Pohjois-Euroopassa, muualla Euroopassa ja koko maailmassa.
* * *
Vaaralliset ajat eivät saa lamaannuttaa meitä. Meidän on pystyttävä toimimaan päättäväisesti, jotta voimme vastata uuden todellisuuden vaatimuksiin. Suomen osalta kuluneen vuoden näytöt puhuvat puolestaan. Olemme lyhyessä ajassa sopeutuneet muuttuneeseen tilanteeseen ja tehneet perustavanlaatuisen muutoksen ulko- ja turvallisuuspolitiikassamme.
Tämän vuoden alussa, uudenvuodenpuheessani, sanoin, että meidän täytyy tietää, milloin kiiruhtaa, milloin malttaa. Sittemmin olemme tehneet molempia.
Yhtäältä kaikki on edennyt huimaa vauhtia. Tärkein laukaisija oli tietysti Venäjän hyökkäys Ukrainaan helmikuussa. Muutamaa päivää aiemmin olin Münchenissä kertonut CNN:lle, että Suomen NATO-jäsenyydestä puhuttaessa paljon riippuu siitä, mitä Venäjä tekisi Ukrainassa. Kun Venäjä sitten teki mitä teki, Suomen kansalaiset ja myös me päättäjät Suomen kansalaisina teimme tarvittavat johtopäätökset. Seitsemän kuukautta myöhemmin Suomi ja Ruotsi ovat hakeneet Nato-jäsenyyttä, ja 28 maata 30:stä on jo ratifioinut jäsenyytemme.
Toisaalta olemme tarvinneet myös kärsivällisyyttä. Näin suurta päätöstä oli harkittava huolellisesti. Olen kutsunut omaa kansallista Nato-prosessiamme demokratian voitoksi.
Kevään aikana pidin tärkeänä varmistaa, että tämä ratkaisu ankkuroitiin mahdollisimman laajasti suomalaiseen yhteiskuntaan. Halusin varmistaa, että päätös kestää paitsi sodan alkuviikkojen tunnekuohujen, myös tulevien vaalien yli. Suurten muutosten on kestettävä aikaa.
Kansainvälisissä suhteissamme prosessi on ollut myös diplomatian voitto. Vain viikko Venäjän hyökkäyksen alkamisen jälkeen olin Washingtonissa, sekä Valkoisessa talossa että kongressissa, tunnustelemassa Yhdysvaltojen mielipiteitä jatkoaskelista. Seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana valmistelimme yhdessä hallituksen kanssa aktiivisesti pohjaa Nato-jäsenyydelle kaikkien tulevien liittolaistemme kanssa.
Tämä työ on tuottanut tulosta poikkeuksellisen nopeiden ratifiointien ja kahdenvälisten turvallisuusvakuutusten muodossa. Ja työ jatkuu. Unkarin ja Turkin kanssa eri tasoilla käymiemme hyvien ja rakentavien keskustelujen perusteella luotan siihen, että nämä kaksi keskeneräistä ratifiointia toteutuvat aikanaan.
* * *
Kun Suomesta lopulta tulee Naton jäsen, kaikkein tärkein lisä turvallisuudellemme on liittouman yhteisen pelotteen ennaltaehkäisevä vaikutus. Nato-jäsenenä Suomi osallistuu tämän pelotteen suunnitteluun ja kehittämiseen. Se tuo sellaista turvaa, jota meillä ei olisi Naton ulkopuolella.
Nato-jäsenyydellä on toki suuri merkitys senkin tilanteen varalle, että tämä ennaltaehkäisevä vaikutus ei riittäisi. Nato-jäsenenä Suomi osallistuu yhteisen puolustuksen suunnitteluun, ja tarvittaessa myös sen toteuttamiseen.
Tärkeintä on, että Suomi pyrkii Naton jäseneksi. Piste. Ei enempää eikä vähempää. Meillä ei ole erityisiä vaatimuksia tai varaumia, joita asettaisimme jäsenyytemme ehdoksi. Suomen profiili Natossa kehittyy luonnollisesti ajan myötä ja muuttuvien olosuhteiden mukaisesti. Emme kysy vain, mitä Nato voi tehdä meidän hyväksemme. Pohdimme myös sitä, mitä me voimme tehdä Naton hyväksi ja siten edistää koko liittouman turvallisuutta.
Vaikka Nato-jäsenyys on suuri askel Suomelle, kaikki ei suinkaan muutu. Emme aloita tyhjästä. Vaikka turvallisuusympäristömme muuttuu dramaattisesti, Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan peruslinjat säilyvät ennallaan. Ne on vain sopeutettava uuteen todellisuuteen.
Emme ole koskaan halunneet lisätä jännitteitä. Olemme kuitenkin aina varmistaneet, että olemme valmiita myös vaikeisiin tilanteisiin. Emme ehkä ole olleet kaikkein äänekkäimpiä julkisissa lausunnoissamme. Sen sijaan olemme rakentaneet määrätietoisesti vahvan puolustuksemme, jota kunnioitetaan laajalti. Ja nyt olemme valmiita.
Kun viimeksi puhuin Ulkopoliittiseen instituutin isännöimässä tapahtumassa lähes tasan vuosi sitten, kävin läpi ne neljä pilaria, joihin Suomen turvallisuus perustuu. Sanoin, että nämä pilarit muuttuvat ja kehittyvät ajan myötä. Jos yksi niistä heikkenee eikä sitä voi vahvistaa, muiden on pystyttävä kantamaan suurempi osa painosta. Juuri näin on nyt tapahtumassa.
Ensimmäinen pilari on kansallinen puolustuksemme. Hyödymme nyt siitä, ettemme ole koskaan tinkineet turvallisuudestamme menneinä vuosikymmeninä. Puolustuksemme on lähtökohtaisesti hyvässä kunnossa, ja panostamme siihen yhä enemmän. Nato-jäsenyys ei suinkaan tarkoita sitä, että voisimme alkaa laiminlyödä omaa kansallista puolustustamme. Päinvastoin.
Suomen jäsenyys kaksinkertaistaa Naton nykyisen rajan Venäjän kanssa. Sekä Suomen että Naton kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että Suomi huolehtii myös jatkossa ensisijaisesti oman alueensa puolustamisesta. Liittokunnan yhteiseen suunnitteluun sovitettuna tällä tehtävällä on koko Pohjois-Eurooppaa vakauttava ja turvaa tuova vaikutus.
Toinen pilari muodostuu läntisten puolustus- ja turvallisuuskumppanuuksiemme tiheästä verkosta. Nykyisissä, dramaattisesti muuttuneissa olosuhteissa kumppanuudet ovat osoittautuneet kannattaviksi. Vaikka kaikki katseet kohdistuvat nyt Natoon, emme saa unohtaa EU-jäsenyytemme merkitystä yhtenä turvallisuutemme kulmakivenä. Se, että EU on entistä tehokkaampi globaali toimija myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan saralla, on keskeisten etujemme mukaista. EU:n ja Naton yhteistyön kehittäminen on meille entistäkin tärkeämpää.
Myös Nato-jäsenenä haluamme edistää kahden- ja monenvälisiä kumppanuuksiamme niin Euroopassa kuin Atlantin toisellakin puolella. Viimeisimpänä esimerkkinä, kuten eilen ilmoitettiin, aloitamme neuvottelut puolustusalan yhteistyösopimuksesta Yhdysvaltojen kanssa.
Kolmas pilarimme on suhteemme Venäjään. Tämä on tietenkin se romahtanut pilari, ja siksi meidän on turvauduttava entistä enemmän muihin pilareihin. Haluan korostaa, että emme ole koskaan olleet naiiveja tässä asiassa. Ajatuksena on ollut pitää yllä niin toimivaa suhdetta Venäjään kuin kussakin tilanteessa on ollut mahdollista. Samaan aikaan olen aina toistanut vanhaa suomalaista viisautta siitä, että kasakka vie sen, mikä on löyhästi kiinni.
Tällä hetkellä minkäänlainen toimiva suhde Venäjään tuntuu hyvin kaukaiselta ajatukselta. Sen sijaan meidän on kiinnitettävä kaikki, mikä saattaa vielä olla vain löyhästi kiinni. Mutta meidän on myös muistettava, että Venäjä ei katoa mihinkään. Se on jatkossakin naapurimme, vaikka muutosta parempaan ei tapahtuisikaan. Suomella ei ole koskaan varaa jättää tätä huomiotta.
Neljäs pilari on kansainvälinen järjestelmä ja yhteiset haasteemme. Tuoreeltaan viime viikolla pidetyn YK:n yleiskokouksen jälkeen on selvää, että meidän on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota tähän pilariin. Samalla kun poliittiset erimielisyydet syvenevät, maailmanlaajuisten ratkaisujen löytäminen on yhä kiireellisempää. Kuten sanoin New Yorkissa, vaikeina aikoina tarvitaan enemmän diplomatiaa, ei vähemmän. Meidän on rakennettava ja vahvistettava rauhaa ja ehkäistävä konflikteja aina kun se on mahdollista. Meidän on myös löydettävä kestäviä ratkaisuja muihin globaaleihin uhkiin ja haasteisiin.
* * *
Lähitulevaisuudessa siirrymme meille entuudestaan tuntemattomalle alueelle. Edessämme on vaarallisia skenaarioita, joita voimme ja joita meidän pitääkin ennakoida. Edessämme on olla ikäviä yllätyksiä, joihin meidän on varauduttava.
Viimeisimmät varoitusmerkit ovat tällä viikolla Itämerellä tapahtuneet räjähdykset, jotka johtivat kaasuvuotoihin Nord Stream -putkissa. Nämä tapahtumat on tutkittava perusteellisesti. Jo nyt ne muistuttavat meitä lukemattomista eri tavoista, joilla tämä kriisi voi kärjistyä, horisontaalisesti tai vertikaalisesti, ennakoimattomin seurauksin.
Yksi asia on varma. Tulevina kuukausina resilienssiämme koetellaan ankarasti. Riippumatta siitä, mitä Venäjä seuraavaksi tekee, kuinka vaikeaksi energiakriisi osoittautuukin, vastauksemme on yhtenäisyys. Suomessa, Euroopassa, maailmassa.
Olen vakuuttunut siitä, että läpäisemme tämän kokeen. Mutta se ei tapahdu itsestään. Yhtenäisyytemme ylläpitäminen ja resilienssimme säilyttäminen vaativat meiltä jokaiselta jatkuvia ponnisteluja. Meidän on oltava valppaita. Meidän on oltava valmiita vaikeisiin valintoihin. Meidän on pidettävä yhtä niitä tehdessämme.
* * *
Lopuksi haluaisin muistuttaa meitä kaikkia pidemmän perspektiivin tärkeydestä. Akuutin kriisin aikanakaan emme saa unohtaa pitkän aikavälin tavoitetta. Tällä hetkellä on hyvin vaikea nähdä, miten ja milloin nykyinen sota päättyy. Historia on kuitenkin opettanut meille, että jossain vaiheessa kaikki sodat loppuvat. Millaiseen turvallisuusjärjestykseen tähtäämme, kun nykyinen tilanne on ohi?
Sodanjälkeiset turvallisuusjärjestykset juontavat aina juureensa siitä konfliktista, jota ne seuraavat. Kansainliiton perusta luotiin ensimmäisen maailmansodan vielä raivotessa. Sama pätee Yhdistyneisiin kansakuntiin ja toiseen maailmansotaan. Etyjin edeltäjä, Etyk, kutsuttiin koolle keskellä kylmää sotaa.
Kansainliitto epäonnistui lopulta, mutta YK ja Etyj ovat edelleen olemassa niitä kohdanneista vaikeista haasteista huolimatta. On ensisijaisen tärkeää jatkaa näiden keskeisten instituutioiden tukemista mahdollisen tulevan turvallisuusjärjestyksen pohjana. Mutta olemmeko taas sellaisella historiallisella vedenjakajalla, että meidän on mietittävä myös jotain aivan uutta?
Loppujen lopuksi rauha on kestävän turvallisuuden perusedellytys. Rauha on niin tärkeä tavoite, että meidän ei pidä säästellä ponnisteluja sen saavuttamiseksi. Niin tärkeää, että jopa turhaksi osoittautuvia ponnisteluja kannattaa tehdä.
Toivon, että tämä Helsinki Security Forum pystyy luomaan näitä asioita koskevia uusia ajatuksia. Ja haluan toivottaa teille kaikille onnistunutta konferenssia.