Tasavallan presidentti Sauli Niinistön tervehdys suomenruotsalaisten kansankäräjien Folktingetin ruotsalaisuuden päivän juhlassa 6.11.2017

(puheen kieli ruotsi)

Hyvää iltaa ja hyvää ruotsalaisuuden päivää!

Juhlimme tänä vuonna sata vuotta täyttävää Suomea. Sinä aikana Suomi ja suomalaiset ovat käyneet läpi paljon, melkeinpä kaiken. Jokainen sukupolvi on tehnyt valtavasti töitä Suomen ja yhteisen hyvän eteen. Nyt voimme ylpeinä todeta, että Suomi on yksi maailman menestyneimmistä maista. Kenraalin sanoin: ”Suomi on hyvä maa. Se on paras maa meille suomalaisille.”

Tänään juhlimme sitä, että Suomessa on oikeus puhua ruotsia ja sitä, että Suomi on kaksikielinen maa, on aina ollut.  Läntisen Euroopan arvot tulivat meille ruotsalaisen kruunun ja kirkon kautta. Noista vuosisatojen takaisista ajoista lähtien ruotsin kieli on ollut olennainen osa suomalaisuutta, elämäntapaamme ja yhteiskuntaamme.

Ruotsin kieli sitoo meidät vahvasti Pohjolaan. Sen ansiosta pohjoismaiden väliset suhteet ovat ainutlaatuisia. Pohjoismainen malli on vahva brändi, ja siinä on myös paljon hyödyntämätöntä potentiaalia. Uskon, että sen avulla voimme saada vielä paljon hyvää aikaiseksi.

Ruotsin kieli on etumme, jonka haluamme säilyttää ja jota haluamme vaalia. Kielistrategian mukaan jokaiselle Suomessa asuvalla on oikeus oppia maan toista kansalliskieltä, suomea tai ruotsia. Minulle kuten suurimmalle osalle suomalaisista on täysin luonnollista, että olemme kaksikielinen maa. Kansalaistaitoa on, että osaamme myös toisen kansalliskielemme perusteet.

Kielen tekee eläväksi ja väkeväksi sen käyttäjät. Tove Janssonin ja Lasse Pöystin kaltaiset kielentaitajat, ja kulttuuri ylipäätänsä, on siksi tärkeää. Meille, jotka emme puhu ruotsia äidinkielinä, tärkeintä on uskaltaa  – vaikka sanat välillä saattavat tässä kurkkuun tarttuakin…..

* * *

Oikeus käyttää omaa kieltään, suomea tai ruotsia on oikeus, jonka perustuslaki turvaa. Äidinkieli ja sillä ymmärretyksi tuleminen ovat jokaisen ihmisen identiteetin ydintä. Se voi kuulostaa itsestään selvältä, mutta sitä se ei kuitenkaan aina ole. Minun viestini on; ruotsin kieli on tärkeä vuoden jokaisena päivänä, ei vain ruotsalaisuuden päivänä. 

Mukavaa illan jatkoa kaikille!