Huomattava joukko vapaaehtoistyöntekijöitä saa kutsun itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle

Tasavallan presidentin kanslia
Tiedote 60/2014
7.11.2014

Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton kutsujen postitus on alkanut. Tänä vuonna kutsuttujen joukossa on paljon vapaaehtoistyölle omistautuneita suomalaisia. Heidät huomioimalla presidenttipari haluaa korostaa vapaaehtoisten tekemän työn merkitystä itsenäisen Suomen menestystarinassa.

”Ilman vapaaehtoistyötä ei hyvinvointi-Suomea olisi saatu rakennettua, eikä varsinkaan ylläpidettyä. Pyyteetöntä työtä Suomen eteen on aina tarvittu ja tullaan aina tarvitsemaan”, sanoo tasavallan presidentti Sauli Niinistö.
 
Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto pidetään tänä vuonna Presidentinlinnassa. Kaksi vuotta kestänyt peruskorjaus on valmistumassa ja uusittu Presidentinlinna vastaanottaa ensimmäiset vieraansa juuri itsenäisyyspäivänä 6.12.2014.

Tänäkin vuonna kutsuttujen joukossa on runsaasti sotaveteraaneja ja lottia. ”Vaikka sotaveteraaneja on keskuudessamme vuosi vuodelta vähemmän, niin heidän merkityksensä itsenäisyytemme pelastajana ei vähene. On hyvä muistaa, että siitä kun itsenäisyytemme oli uhattuna, on alle ihmisikä aikaa,” kiittää presidentti Niinistö.

Kaikkiaan tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja hänen puolisonsa Jenni Haukio kutsuvat Presidentinlinnaan noin 1800 kutsuvierasta, joiden joukossa on eri tavoin yhteiskunnan eri aloilla ansioituneita suomalaisia.