Kriisinhallintakatsaus, EU:n turvallisuus- ja puolustusyhteistyö, ihmisoikeusselonteko sekä Ukrainan tilanne esillä TP-UTVA:ssa

Valtioneuvoston viestintäosasto
Tiedote 682/2021
26.11.2021

Tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta käsittelivät perjantaina 26. marraskuuta 2021 kansainvälistä kriisinhallintaa koskevia kysymyksiä. Suomi osallistuu tällä hetkellä yhdeksään sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon yhteensä noin 350 sotilaalla YK:n, EU:n ja Naton sekä kansainvälisen Isisin vastaisen koalition puitteissa.

TP-UTVA linjasi, että Suomi osallistuu Ranskan johtamaan EU:n taisteluosaston valmiusvuoroon alkuvuonna 2024 Merivoimien raivaajaosastolla. EU:n taisteluosastoihin osallistuminen tukee puolustusvoimien suorituskykyjen ja yhteistoimintakyvyn kehittämistä sekä EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämistä. Suomi osallistui edellisen kerran EU:n taisteluosaston valmiusvuoroon vuonna 2020.

TP-UTVA keskusteli lisäksi EU:n turvallisuus- ja puolustusyhteistyön suunnasta tulevina vuosina eli strategisesta kompassista, joka koskee erityisesti EU:n kriisinhallinnan, kriisinsietokyvyn, suorituskykyjen ja kumppanuuksien kehittämistä.

Kokouksessa keskusteltiin myös valtioneuvoston ihmisoikeuspoliittisesta selonteosta.

Lisäksi keskusteltiin Ukrainan tilanteesta.

Lisätietoja: osastopäällikön sijainen Tanja Jääskeläinen p. 0295 350 303, ulkoministeriö; ylijohtaja Esa Pulkkinen p. 0295 140 300, puolustusministeriö