Kultaranta-keskustelut käynnistyivät: Suomen ja Ruotsin tiivistyvä puolustusyhteistyö vastaa ajan haasteisiin

Presidentti Sauli Niinistö ja Ruotsin pääministeri Stefan Löfvenin Kultaranta-keskusteluissa 19. kesäkuuta 2016. Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia

Presidentti Sauli Niinistö ja Ruotsin pääministeri Stefan Löfvenin Kultaranta-keskusteluissa 19. kesäkuuta 2016. Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön isännöimät Kultaranta-keskustelut käynnistyivät suomalais-ruotsalaisen yhteistyön merkeissä. Keskustelujen päävieraana on Ruotsin pääministeri Stefan Löfven. Molemmat päämiehet painottivat omissa avauspuheenvuoroissaan maiden tiivistyvän puolustusyhteistyön merkitystä.

”Suomella ja Ruotsilla on ollut tapana vastata ajan haasteisiin. Yksi vastauksista on tiivistyvä keskinäinen yhteistyö”, presidentti Niinistö sanoi sunnuntai-iltana avatessaan keskustelutilaisuuden. ”Puolustus- ja sotilaallinen yhteistyö tarvitsee rinnalleen myös tiiviimpää ulkopoliittista kumppanuutta Suomen ja Ruotsin välillä.”

Presidentti Niinistön mukaan Suomen tuoreessa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa ovat mukana kaikki neljä turvallisuuspolitiikkamme pilaria: puolustuskyky, länsi-integraatio, Venäjä-suhteet ja kansainvälinen oikeus. ”Aktiivisen vakauspolitiikkamme tavoitteena on rauha ja turvallisuus. Tämä edellyttää niin vuoropuhelua kuin varautumistakin.”

Presidentin mukaan Suomea ja Ruotsia yhdistää vahva näkemys kansainvälisen oikeuden ja sopimusjärjestelmän tärkeydestä, ei vähiten pienten maiden turvana. ”Onko nyt käymässä niin kylmästi, että näiden merkitys on unohtumassa ja luottamus niihin katoamassa? Ja jos näin on, miten se voitaisiin palauttaa?”, presidentti pohti.

Kaikki kansalaiset maanpuolustajia

Presidentti Niinistö käsitteli puheessaan myös uskottavan kansallisen puolustuksen merkitystä. ”Ajattelemme, että vahvat puolustusvoimat ennaltaehkäisevät konflikteja nostamalla hyökkääjän kynnystä. Ehkä harvemmin ajatellaan, että ne luovat myös kiinnostusta kumppanuuteen. Näin vahva puolustuskyky luo mahdollisuuksia sitäkin epätodennäköistä tilannetta silmällä pitäen, ettei ennaltaehkäisy riittäisi.”

Hybridisodankäynnin uhkat voivat presidentin mukaan ilmetä muodoissa, joita emme edes arvaa. ”Se voi kohdistua kaikkeen olemiseemme ja siitä taas seuraa, että kaikki kansalaiset ovat maanpuolustajia. Vanhahtavaksi leimattu arvo maanpuolustustahto nousee kyllä kunniaan.”

Presidentti Niinistö viittasi puheenvuorossaan Euroopan muuttuneeseen turvallisuustilanteeseen, johon vaikuttavat niin Venäjän ja lännen välirikko, Ukrainan, Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan konfliktit kuin Euroopan sisäisetkin paineet. ”Käymme tätä keskustelua ajassa, jossa monet vakaina pidetyt totuudet ovat horjumassa.”

”Toivon, että voimme esittää yhdessä kysymyksiä sekä hakea niihin yhdessä vastauksia ja myös yhteisiä vastauksia”, presidentti Niinistö sanoi toivottaessaan ruotsalaiset vieraat tervetulleiksi.

Pohjoismaat kokoaan isompia pelaajia

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven viittasi puheenvuorossaan taannoiseen pohjoismaisten päämiesten Washingtonin-vierailuun. Vierailun aluksi Yhdysvaltain presidentti Barack Obama totesi Pohjoismaiden olevan kokoaan suurempia pelaajia kansainvälisesti. Löfvenin mukaan laajaan ja näkyvään kansainväliseen vaikuttamiseen tulee pyrkiä myös jatkossa. ”Pohjoismaisille arvoille ja yhteiskuntamallille on kansainvälistä kysyntää”, Löfven arvioi.

Löfvenin mukaan Itämeren turvallisuustilanteen muutos vaikuttaa sekä Suomen että Ruotsin tulevaisuuden ratkaisuihin. Lövfen korosti Suomen ja Ruotsin yhteistyön mahdollisuuksia Itämeren alueen jännitteiden liennyttämisessä.

“Itämeren pitäisi olla jännitteistä vapaa yhteistyön alue. Sotilaallisesti vahvoilla valtioilla ei ole oikeutta vaikuttaa muiden maiden suvereniteettiin, eikä ohjailla niiden turvallisuuspoliittisia valintoja.”

Löfven korosti Ruotsin ulko- ja turvallisuuspolitiikan peruspilareita: liittoutumattomuutta ja yhteistyötä. “Suomella on erityinen rooli Ruotsin yhteistyölinjassa”, Löfven sanoi. Löfvenin mukaan tärkeä osa Ruotsin ja Suomen Nato-kumppanuutta on keskustelu Itämeren alueen turvallisuudesta.

Presidentti Niinistö vastaanotti Ruotsin pääministerin Stefan Löfvenin Kultaranta-keskusteluihin 19. kesäkuuta 2016. Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia

Presidentti Niinistö vastaanotti Ruotsin pääministerin Stefan Löfvenin Kultaranta-keskusteluihin 19. kesäkuuta 2016. Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia

Presidentti Niinistön ja pääministeri Löfvenin yhteinen tiedotustilaisuus 19.6.

Kuvia

 Kultaranta-keskustelut 19.-20.6.2016. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia  Presidentti Niinistö tapasi Ruotsin pääministerin Stefan Löfvenin Kultarannassa 19. kesäkuuta 2016. Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia  Presidentti Niinistö vastaanotti Ruotsin pääministerin Stefan Löfvenin Kultaranta-keskusteluihin 19. kesäkuuta 2016. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia
 Presidentti Niinistö tapasi Ruotsin pääministerin Stefan Löfvenin Kultarannassa 19. kesäkuuta 2016. Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia  Presidentti Niinistön ja Ruotsin pääministeri Stefan Löfvenin tiedotustilaisuus Kultarannassa 19. kesäkuuta 2016. Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia  Presidentti Niinistön ja Ruotsin pääministeri Stefan Löfvenin tiedotustilaisuus Kultarannassa 19. kesäkuuta 2016. Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia
 Presidentti Niinistön ja Ruotsin pääministeri Stefan Löfvenin tiedotustilaisuus Kultarannassa 19. kesäkuuta 2016. Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia Kultaranta-keskustelujen ensimmäinen päivä - presidentti Sauli Niinistön ja Ruotsin pääministerin Stefan Löfvenin puheenvuorot Kultarannassa 19. kesäkuuta 2016. Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia Kultaranta-keskustelujen ensimmäinen päivä - presidentti Sauli Niinistön ja Ruotsin pääministerin Stefan Löfvenin puheenvuorot Kultarannassa 19. kesäkuuta 2016. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia
Kultaranta-keskustelujen ensimmäinen päivä - presidentti Sauli Niinistön ja Ruotsin pääministerin Stefan Löfvenin puheenvuorot Kultarannassa 19. kesäkuuta 2016. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia Kultaranta-keskustelujen ensimmäinen päivä - presidentti Sauli Niinistön ja Ruotsin pääministerin Stefan Löfvenin puheenvuorot Kultarannassa 19. kesäkuuta 2016. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia Kultaranta-keskustelujen ensimmäinen päivä - presidentti Sauli Niinistön ja Ruotsin pääministerin Stefan Löfvenin puheenvuorot Kultarannassa 19. kesäkuuta 2016. Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia
Kultaranta-keskustelujen ensimmäinen päivä - presidentti Sauli Niinistön ja Ruotsin pääministerin Stefan Löfvenin puheenvuorot Kultarannassa 19. kesäkuuta 2016. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia Kultaranta-keskustelujen ensimmäinen päivä - presidentti Sauli Niinistön ja Ruotsin pääministerin Stefan Löfvenin puheenvuorot Kultarannassa 19. kesäkuuta 2016. Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia Kultaranta-keskustelujen ensimmäinen päivä - presidentti Sauli Niinistön ja Ruotsin pääministerin Stefan Löfvenin puheenvuorot Kultarannassa 19. kesäkuuta 2016. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia
Kultaranta-keskustelujen ensimmäinen päivä - presidentti Sauli Niinistön ja Ruotsin pääministerin Stefan Löfvenin puheenvuorot Kultarannassa 19. kesäkuuta 2016. Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia Kultaranta-keskustelujen ensimmäinen päivä - presidentti Sauli Niinistön ja Ruotsin pääministerin Stefan Löfvenin puheenvuorot Kultarannassa 19. kesäkuuta 2016. Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia Kultaranta-keskustelujen ensimmäinen päivä - presidentti Sauli Niinistön ja Ruotsin pääministerin Stefan Löfvenin puheenvuorot Kultarannassa 19. kesäkuuta 2016. Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia
Kultaranta-keskustelujen ensimmäinen päivä - presidentti Sauli Niinistön ja Ruotsin pääministerin Stefan Löfvenin puheenvuorot Kultarannassa 19. kesäkuuta 2016. Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia